Toissapäivänä istuin sporassa matkalla kotiin ja koko matkan kehitin siinä varmaan sitä syvää otsaryppyä, kun luin Nokian yt:istä ja muusta masentavasta. Sitten yks kaks ratikasta poistuva tyttö huikkaa mulle että ”Suvi sä oot mun idoli” ja hymy perään. Olin puulla päähän lyöty ja ennätin vastaamaan siihen vain että aaa kiitti, tai jotain muuta yhtä typerää. Mutta jostain hän minut tunnisti tai johonkin osasi yhdistää ja toivottavasti olet kuulolla kun kerron että Kiitos, sinä ihana ihminen<3. Päiväni pelastui juuri tästä tuntemattomasta huomionosoituksesta ja jäin oikein miettimään, miten sillä oli niin voimakas vaikutus. Tajusin viimein, että kyse oli puhtaasta arvostuksen osoittamisesta; lisää motivaatiota, halu onnistua ja antaa parastaan, elämäni kulmakivet.

Nyt alkaa olla kesälomasuunnitelmien tekoaika ja mikäli kaikki menee nappiin, niin itse olen reissussa. Tällä hetkellä muutama liikkuva osa ja kerron lisää kunhan homma on naulattu. Pari viikkoa jos lomailee putkeen, niin ensimmäinen viikko menee ”toipuessa”, että onpa outo olo ja toisen viikon mietit vain, kuinka ensi viikolla pitää palata töihin. Pakeneminen ulkomaille toimii itselläni ainakin todella hyvin lyhyemmille lomille, sillä se on irtiotto kertalaakista, eikä voi kotona miettiä kaikkia tekemättömiä kotitöitä. Näyttäisi jäävän muutama vapaa vielä kotimaahankin ja nehän täytyy suunnitella valmiiksi, koska muuten jää tekemättä. Olen asunut koko ikäni Helsingissä ja en vieläkään ole nähnyt ja kokenut täällä kaikkea mainittavan arvoista! Toki yhdistän tekemiseen aina hyvät ilmat että mikään maistuisi miltään ja viime kesähän oli suoraan sanottuna terveisiä perseestä. Nyt on siis hyvät neuvot kalliit ja ei muuta kuin lomavinkkejä tulemaan.

Ei ihan Vegas mutta lähellä!

Ei vietetty nuorenakaan juuri kesälomia kotona; poikkeuksetta mökillä tai matkoilla. Veljeni Juikki on pelannut ikänsä jalkapalloa ja hänen pallisti-uransa takia vedettiin mm. yksi legi autolla pitkin Eurooppaa majoittuen milloin missäkin hotellissa tai leirintäalueella teltassa. Mentiin ensiksi laivalla naapuriin ja Ruotsin läpi Tanskaan katsomaan laatufutista, kun pelattiin Danacuppia. Sieltä matka jatkui

#1 pääasiassa Saksaan. Enää en muista missä kaikkialla käytiin, muuta kuin Hampurissa ja Hockenheimissa. Tuolloin yritettiin päästä katsomaan formuloita (kuvitella, että silloin katsoin aina kisat), mutta kisat oli loppuunmyyty. Schumi taisi olla kinkki tuolloin, isäni ei oikein lämmennyt kun veljeni kanssa oltiin Ferrarin väreissä eikä kannustettu suomalaista. :) Saksassa oli myös helvetillinen ukkosmyrsky, ainakin siltä se tuntui kun teltassa olo oli aika paljas. No tämä ainakin muuttuu tänä vuonna ja otan kontaktia Saksaan muutenkin kuin pompun kautta. Onneksi olen nuorempana katsonut lauantai-illan ratoksi paljon saksalaisia dekkareita Ketusta Kahden keikkaan ja sanastokin on pikkuhiljaa hallussa, näillä pärjää: Ich habe nichts Falsches getan, es war ein Missverständnis! Wohin bringen Sie mich? Bin ich verhaftet? Ich bin finnischer Staatsbürger!!!

Sandaali mite tää!?

#2 Käytiin myös Luxemburgissa ja pysähdyttiin sen verran, että kengänpohja kosketti maata, eli voi sanoa käyneensä Luxemburgissa. Olikohan Hollanti / Belgiakin siinä.. Muppe? (Äidilläni on muuten käsittämätön muisti, muistaa kaikkien syntymä- ja nimipäivät, tietää isän sukulaiset paremmin kuin isä itse ja jossei jotain tiedä, niin ottaa selvää. Mulle on jäänyt vain numeromuisti: lankapuhelinaikoina muistin (ja muistan edelleen) kaikkien kavereiden kotinumerot, silloiset kännykkänumerot ja kaupassa työskennellessäni tiettyjen asiakkaiden plussakorttien numerot, kun magneettijuova ei toiminut ja niitä sai aina näpytellä, ja lopuksi vielä kirsikka: paprikan hevi-vaa’an EAN-koodi! Kyllä on hyödyllistä.)

#3 ainoa kosketukseni Ranskaan ja oli joku perähikiä, joka kumma kyllä jäänyt mieleen: aloitin ala-asteella ranskan lukemisen (jonka lopetin yläasteelle siirtyessä) ja sen verran ymmärsin numeroita ja jotain, että saatiin jäätelöt ostettua räkäsestä kioskista, englantiahan ei siellä puhuttu. Siinä oli myös käymälä vedenheittoa varten ja traumatisoiduin, kun siellä oli vain reikä lattiassa ja poljin, millä huuhdellaan – paskassa. Ei tietenkään mitään käsienpesumahdollisuutta ja äiti kaiveli savetteja hädissään laukusta. Homma vaan parani kun päästiin isäni ja veljeni luo. No isäni puhuu vähän mutta asiaa ja sen kerran kun jotain sanoo, saattaa siinä olla himppasen värikynääkin; miesten vessassa oli siis kirjaimellisesti paska junttilan tuvan seinällä. Tämän koommin en ole Ranskassa käynyt eikä jostain syystä ole mieli tehnytkään. Tosin muutama vuosi sitten isäni valitteli aamukahvipöydässä, että ”ei se Suvi lähde minun kanssa Pariisiin”. Kumma juttu, kun ei ole kutsu vieläkään käynyt, mutta tekut isälle että olen lähes heti vapaa lähtemään.

Ollaan hujautettu autolla myös ympäri Suomea ihan Kilpisjärvelle asti ja takaisin veljeni laadittua reitin kalapaikkojen perässä. Oli Kaavia ja Karigasniemeä.. Paljoa ei niistä muista, muuta kuin jossain paikassa oli vastasyntyneitä kissanpentuja mitä mentiin rapsuttelemaan, toisessa koiramme sai sähköaidasta pienen slaagin ja jossain pohjoisessa oli yöllä mökki niin täynnä itikoita, ettei siellä nukkunut kukaan. Paitsi isäni, jolla luonnollisesti paksuin nahka ja sehän suivaantu kun heräsi mun ja proidin hyttysten lahtaamiseen. Tuliaisiksi toin luonnollisesti pieniä kiviä ja poron luuydinjauhetta tmv.

Yksi parhaimmista kavereistani tuli juuri 7 kk:n maailmanympärimatkalta (hatunnosto, itsestäni ei olisi ikinä moiseen, että pelkkä rinkka selkään ja menoksi) ja oli himppasen tullut perspektiiviä lisää: aah suihku! Lämmintä vettä! Paineella! Minä taas pysyn mieluusti kaupunkilomilla ja hotelleissa kiitos. Ei enää hikisiä telttoja (ei äiti varmaan päästäisikään) eikä kehitysmaiden hostelleja, missä on verta lakanoissa ja muuta herkkua. Näin se kuulkaas matkailu avartaa! Oma haaveeni on vielä asua jossain ulkomailla, kun en yksinkertaisesti kestä pimeyttä, mutta saattapa siinä hyvinkin käydä niin, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa. ”Develop an attitude of gratitude, and give thanks for everything that happens to you, knowing that every step forward is a step toward achieving something bigger and better than your current situation.”