Avainsana-arkisto: pro elite team

Yleinen

Bunny angreifen!

3 kommenttia

Mulla on ollut suunnitelmat selvillä ja olen tiennyt mitä teen, mutta silti kalorien nosto ei ole ollut helppoa. Meni joitain päiviä, etten saanut kuin aamupalan ja lounaan alas, sillä vatsa turposi iltaa kohden niin pahasti että sattui. Nälkä kurni muttei pystynyt syömään. Vaatteet on ollu mulle kunnon mittari ja yleensä sullon työvaatteet kassiin ja kalsarisiltaan menen salille tekemään aamuaerobista. Nyt oli onneksi ollut joku etiäinen, nimittäin housut, jotka vielä hetki sitten vähän lökötti, ei mennyt kiinni, ei nappi ei zippi ei mitään. Ajattelin että eipä masennuta, otetaan toiset byysat, mutta niitä jalkaan kiskoessani nehän ratkesi haaroista ja ränni oli valmis. Minna oli käskenyt jättää kaikki erinäiset/epämääräiset nautintojauheeni pois, mutta kuukauden kärvisteltyä olo oli niin tukala, että sorruin apteekkireissuun. Jäin siitä tietty kiinni ja kauheesti yritin selitellä ja puolustella vaikka fakta on että kun narahti niin narahti (olin unohtanu pussin auton takapenkille ja totta kai käry kävi, ens kerralla oon tarkempi!).

Kun on vuoden päivät tuijotellut itseään tietyn näköisenä peilistä ja aivan kun tässä ei muutenkin viiraisi tarpeeksi pahasti, niin totta kai kehitin itselleni kriisin, joka ei edesauta tilannetta sitten yhtään. Kiirastorstaina nappasin Even Pasilasta kyytiin ja mä olin koko matkan perse hiessä kun Eve taas niin jäässä, että sen oli pakko laittaa penkinlämmitin. Olen myös laittanut nämä tonttuiluni yleensä dieetin piikkiin, mutta selvisi sekin ettei tämä kämmäily ole mistään ruokavaliosta koskaan ollut lähtöisin, olen vaan luonteeltani tosielämän Bridget Jones. Se nähtiin taas kun Kimmeli veti meille selkätreenin; ote pääsi ilmeisesti vähän herpaantumaan ja mun kulmasoutu taljassa oli kaikkea muuta kuin selkää ja näytti enemmän olevan peräisin jostain luontodokumentista. Hienoa että kerkesin siinä jo sarjan jumppaamaan ennen kuin kuulin että nyt menee touhut kyllä lantiolla. :)


Pitkäperjantaina meillä oli P.E.T –tiimipäivä ja kevään kisaajat hiero lavaolemuksensa kuntoon, jonka jälkeen jako oli seuraava: Minna veti tytöille tehojumpan hyvillä sykkeillä ja Kimmo poitsulle jalkatreenin. Tämä oli mulle se käännekohta! Tekee päälle hyvää huomata, että kunto ei ole huonontunut vaikka siltä tuntuisikin, olin ihan liekeissä, ihana hiki ja olo parempi kuin pitkään aikaan, hymy korvissa asti kun päästiin Nokialle. Pojat makas jo raatoina patjoilla ja olin varmaan tavallistakin raskaampi, sillä oli pakko nauraa vahingoniloisesti (ja räkäsesti) päälle; mää niin tiedän ton tunteen! Sen verta useaan olen keräillyt itseäni samaisesta jamasta..

En varmaan voi ikinä tarpeeksi teroittaa sitä, kuinka tärkeetä on olla oikeiden ihmisten ympäröimänä. Palautetta tuli että elintasoposket on tullut, mutta ongelma kuitenkin enemmän mulla korvien välissä. Sokea luotto Minnaan ja Kimmoon ei petä, ruokaa lisättiin ja se on kuulkaas niin että näin pääsiäisen jäljiltä kyllä futaa! Kuukauden se näköjään otti että viemäri pelaa ja olo tasaantunut, turvotuksen tunne poissa ja nyt voin taputtaa itseäni päähän että hyvin tästä suoriuduttiin ja kärsivällisyys on hyve. Sain uuden saliohjelman eli juuri kun olin vanhan oppinut ulkomuistista niin taas mennään paperi kourassa laitteesta toiseen. Opin myös kuinka monta asiaa olen tehnyt päin honkia ja se korjaantuu nyt, Umpun sanoin ’the game is on’.

Mun punttailun alkaessa muistutin harvinaisen paljon päärynää eli leveä alakerta kapea yläkerta. Nyt kun hintaa on vähän otettu niin huomaa taas mihin se laardi alkaa pakkautumaan; vaikka perä on kohta size Texas niin omaan silmään alkaa pikkuhiljaa miellyttään ja ollaan sinut, kunhan unohdetaan ne mikrosortsit. :)

Onhan siinä.. muutosta. 2009 ja 11

Se on kuulkaas huhtikuu, eli valoa (ja kohta lämpöä) riittää! Fitness Classic –kisaajilla alkaa nyt se hauskuus, kun kovan työn tulokset pitäis olla nähtävissä. Minä taas lähden rakkaan äitini kanssa viikonlopuksi etelä-Helsinkiin lataamaan akut, jotta olen terässä arvostelemassa kuka on kunnossa kuka ei, kuka tehnyt kaikkensa/jättänyt jotain tekemättä tai kuka on muuten vaan lahjakas. Sayonara, kuullaan viikon päästä.

 

Yleinen

Kevät on hienoa aikaa

1 kommentti

Kiirastorstaista starttaa pääsiäisleiri ja kestää 2. pääsiäispäivään saakka! Aikaa on niin hyvin että Minna ja Kimmo varmaan luulee että oon tullut jäädäkseni.. Melkein. Myös Eve ja Jaani on tulossa ja meillä onkin viikonloppuna tiimipäivä. Viime vuonna tähän aikaan meikäläisellä oli ’näytön paikka’ kun oli vähän ongelmallinen kevät takana.. Minna vei mut ensikertaa stairmastersiin ja sain sen verta köniin että posket lähti (se oli sen 2 kg). Nyt kun taktiikka on vaihtunut, musta ois hienoa että tulisi +2 kg ja pihvinä! Se päivä kun perse kasvaa ilman että maha kasvaa. :) Selventääkseni nyt vielä kaikille; en ole osallistumassa Fitness Classiciin vaikka nimeni vielä siellä osallistujalistassa komeileekin. Sen sijaan nippu Pro Eliten misuja on osallistumassa! Toimin kuitenkin takajammarina siellä eli rauhoittelen seinille kiipeäjät ja suon rauhan sitä tarvitseville eikös juu?

Maikkelin kanssa siinä

Mitä omiin treeneihin tulee, niin aamulenkit maistuu edelleen. Viime keskiviikkoinen 1h 20min lenkki auttoi ymmärtämään, että tunti on mulle se kipuraja. Ennemmin juoksen vaikka 3 km niin kovaa ku lähtee (#henkihieveri) kuin että pari timmaa hölkyn kölkyn. Onneksi oli jänö-Jomperi määräämässä tahtia vaikka mahdoin vähän jarruna ollakin.. Tunnin jälkeen tuo 20 min oli kyllä silkkaa tuskaa, ei motivoinut enää sitten millään ja rehellisesti sanottuna korpes niin paljon että teki kokoajan mieli pysähtyä. Kerta viikkoon käyn myös sähläämässä, pojat siellä varmaan tuskissaan aina miettii että onkohan Iso-Kuuselalla tänään valkoinen vai musta paita kun eivät halunne mua tiimiinsä. :) Totuushan on, ettei mulla ole sitten lainkaan pelisilmää, mutta ei sitä naisella tarvi ollakaan!

Norovirus - maailman tehokkain laihdutuskeino! En toivo kenellekään.

Pyysin raikkaat sain raikkaat. Kiitos Sini;)

Kävin eilen hyvän kaverin kanssa verestämässä muistoja ja ilokseni totesin, että vaikka sähly ei mahdu kaaliin niin kyllä vanhalla haukalla on vielä jonkinmoinen tatsi pesäpallomailaan. Sen minkä nuorena oppii, vanhana taitaa. Eli nyt kun olen harrastanut tätä oheistoimintaa niin aktiivisesti, muut aerobiset salitreenin yhteydestä olen jättänyt miltei kokonaan pois. Nyt en ole ollut niin ’nääntynyt’, mikä tarkoittaa sitä, että olen jaksanut keskittyä olennaiseen. Sanonko sen että pirun hyviä treenejä ainakin on ollut, vaikken tiedä menikö nyt aina ihan sinne minne piti hehee. Osasyy on varmasti se, että olen romuna koko akka ja mulla on projektina päästä lihaskalvoja avaavaan hierontaan asap. Olen itkenyt jo varastoon tässä muutamat illat, mutta onhan tämä runko nyt laitettava kuntoon.

Oon mm. opetellu liimaileen irtoripsiä. Ja käyttää instaframea ei jäänyt varmaan keltään huomaamatta. :)

Kisaamisen jättäminen tältä vuodelta olikin astetta vaikeampi, vaikkakin oikea päätös. Näköjään paikkaan tuota tyhjiötä ottamalla kokoajan jonkun prokkiksen mihin keskittyä ja mulla onkin täällä nakki viuhunut. FASTilta on tullut ilokseni leivontaan soveltuva Cook-Bake-Cake proteiini niin täällä on kohta kotikokki irti. Lisäksi näin pääsiäisen ja jessen kunniaksi, plus että olen vieraana ja aidosti huolissaan Kimmelin tyhjyydestä, menin huutelemaan että pyöräyttäisin kevyemmät pashat kasaan. Saapi nähdä, eiköhän sillä suo(n/l)et täyty.

 

Yleinen

Columbus wrap-up

Jätä kommentti

Tiedon saakin jo julkistaa ja sehän on julkistettu jo: Biancaneve tekee jatkossa kisavärjäyksiä suihkulla käyttäen jan tanaa. Elina teki koevedoksen Minnaan ja sillä sai yhdellä spreijauksella älyttömän hyvän, täydellisen kisavärin. Palvelu tulee kohta myyntiin verkkokauppaan. Sunnuntaina heitettiin Elina vielä messuille hakemaan teltta värjäystä varten, ja sillä välin mentiin Minnan ja Kimmon kanssa keskustan Metro Fitness –salille treenaamaan olkapäitä. Se oli mainio veto siihen paikkaan, sillä siellähän oli kuvaukset käynnissä. Mikään ei ole omiaan motivoimaan kuin nähdä huiput naamalla!

Toney Freeman

Italialainen classic -voittaja

Loppupäiväksi mentiin tekemään viimehetken ostoksia Easton Malliin. Huomasin itsestäni jo maanantaina että sitä vallan pimahtaa ja ostaa kaikkea vain ostamisen ilosta, ulkomailla tuntuu jopa kroisokselta konsanaan. Tällä kertaa onnistuin kyllä hillitsemään itseni ennen kuin touhu repesi ihan käsistä.

Illalla olikin sitte vuorossa pakkaus. Kaksi asiaa mistä en tykkää on pakkaus ja purkaminen, yleensä kotiin palattua mulla lojuu laukku viikon (vähintään) lattialla mutta voin kertoa että olen ryhdistäytynyt sen suhteen, laukut on tyhjät! Anyway, Mimmeli suuntas Karibian campille Cancuniin kun taas mun ja Elinan nokka kohti pohjolaa. Olin yö-yhdestä asti hereillä kun iho kutisi niin pirusti enkä kehdannu mennä suihkuun ja herättää kaikki, kun niillä oli aikainen herätys. Meiltä jäi ruokaa jäljelle vaikka ja kuinka ja koska vihaan heittää ruokaa roskiin, kolistelin patoja ja kokkailin vimmattuna ruokaa matkaevääksi.

Meidän kone lähti vasta 13 aikaan New Yorkiin, joten kerettin rauhassa puuhailla aamulla Elinan kanssa ennen kuin mentiin kentälle. Muulla Suomen tiimillä ei oikeen ollut onni matkassa, sillä heidän kone oli vessan rikkoontumisen takia myöhässä joku 6h ja jatkolento meni siinä. Osa ilmeisesti pääsi Chicagon kautta etenemään, mutta osa joutui jäämään New Yorkiin yöksi ja tulisivat meidän kanssa samalla lennolla. Elinan ja mun matka meni onneksi todella kivuttomasti, laukut meni suoraan Helsinkiin ja vain yksi turvatsekkaus. Tavattiin sattumalta kentällä vielä Viron Egle Eller-Nabi, joka tuli omassa sarjassaan (E) toiseksi! Egle on menestynyt myös MM-kisoissa ja meillä oli yhteinen matka Suomeen asti.

Such a sweetheart

Siinä se patsas nyt on

Kaiken kaikkiaan tämä oli kyllä paras kisareissu koskaan. Kerkesin ottaa myös ihan loman kannalta ja oon nauranu niin paljon että meinas maha ratketa. Mieli on hyvä ja olen tyytyväinen itseeni, ei pelota sillä suunnitelma on selvä. Luulen, että reissun suurin katastrofi oli se, että laitoin avonaisen vesipullon laukkuuni ja uitin siinä mm. iPodini. Hetken jo luulin että se hajosi mutta ei <3. Nyt vaan siirrytään teoriasta käytäntöön ja en tiedä vielä millä ’korvannipukalla’, mutta ainakin teen sitä mistä tykkään ja muistakaa mitä Andy McCoy on sanonu: ”Pitää olla varovainen mitä sanoo koska sen saa”.

Kiitos Biancaneve ja Elina taas upeista bikineistä. Repertuaari laajeni sitten myös tukanlaittoon ja kohta myös värjäykseen. Olet myös mitä kultaisin ihminen <3

Minä, Minna, Kimmo #toughlove

Kisat, Yleinen

Arnold Amateur pt. 1

12 kommenttia

Kaikilla näytti olleen vaikeuksia lentojen kanssa; omani oli reippaasti myöhässä, Minna ja Kimmo eivät ehtineet jatkolennolleen mutta saivat paikan onneksi toisesta koneesta ja tulivat (vain) tuntia aiemmasta myöhemmin. Loput Suomen tiimistä jäivät ’jumiin’ myös New Yorkissa, lento oli tunteja myöhässä, mutta pääsivät vielä saman vuorokauden aikana lähtemään ja perille Columbukseen.

Olin järjestänyt pienen ’jäynän’ Mimmolle: piti vaihtaa isompaan kämppään, sillä Biancaneven Elina tulisi myös majoittumaan meidän kanssa. Sunnuntain varmistin että siirryn sinne tiistaina. Pakkasin kaikki kimpsut ja kampsut valmiiksi autoon ja menin luovuttamaan huonetta. Respassa kävi ilmi että kaikki on bookattu, huonetta ei ole joten meillä tulisi olemaan varsin tiivis tunnelma täällä. Muista en ollut huolissani, toivottavasti Elina kestäisi. :)

Tankkasin enemmän kuin koskaan sillä olen voinut todella laihasti ja torstai-aamuna sain pienen välikohtauksen aikaiseksi, kun aloitin ’fiksusti’ rullaamalla tukkaa seisten. Sitten piti alkaa lisää väriä ja iski niin huono olo että meinasin pyörtyä siihen paikkaan (mähän en ole koskaan pyörtynyt). Ei auttanut muu kuin mennä alasti meritähteen ketarat levälleen kun Minna ja Elina nosti koivet kattoa kohti well hello ettei taju ole kohta kankaalla. Siinä makasin lattialla kun Minna siveli väriä pintaan.

Matkalla check-iniin

Check-in alkoi klo 11 ja mentiin sinne ajoissa passiin. Tässä vaiheessa tapasin ensimmäisen kerran myös Kimmo Hovilaisen ja Antti Halmon. Mulla oli aivan karsea olo ja siinä jonottaessa tuntui ettei ilma kiertäny ollenkaa ja kykin maassa etten kohta kumauta kellalleen. Takahuoneessa olo onneksi parani ja touhu sujui rivakammin, sitten kämpille takaisin laittautumaan lisää, sillä viideltä pitäisi olla taas kilpailijakokouksessa.

Piuha

Itse kilpailijakokous kesti kokonaiset 7 minuuttia ja siellä selvisi, koska kilpailijoita on niin paljon, lavalle tullaan n. 8 hengen kokoisissa ryhmissä suoraan vertailuihin. Olin omassa sarjassani toisen ryhmän keula ja se matka tyssäsi siltä osin siihen. Pientä horjumista ja jäätyilyä tapahtui taas, mutta suurin pommi oli tällä kertaa onneksi ei tukka vaan väri. Mulla on niin hankala nahka, kuivia kohtia siellä täällä ja mitälie rupea, että väri ei levity tasaisesti. Sain vielä kaupanpäällisiksi ihan jäätävän ihottuman, että pro tania ei tähän runkoon enää sivakoida. Se oli ehkä se vihoviimenen juttu, nimittäin tavara kuivattaa muutenki ja mulla on nahka syyhynny siihen malliin että tuubi hydrocortisonia on lutattu ja öitä ei ole nukuttu.

Kivien kiillotus meneillään. Elina osottautui varsinaiseksi pelastukseksi myös tukan laiton suhteen <3

Suoritusta on kuitenkin sen kummemmin turha selitellä/analysoida. Meni miten meni ja maatani en ole myynyt. Päinvastoin. Päätökset jatkolle on seuraava: nyt otetaan taukoa ja annetaan kropan levätä, tänä vuonna minua ei siis lavalla tulla näkemään. Se, että olen tässä tykittänyt melko lailla yhtä soittoa Fitness Classicin, junnu-EM:t, SM:t, junnu-MM:t ja kirsikkana Arnold Amateurin, on ollut hitonmoinen saavutus, en käy kieltämään, mutta kunnon saavuttaminen/ylläpitäminen on vaatinut yksinkertaisesti niin hirveetä rykimistä ja tällä paketilla en pysty tuomaan itsestäni parempaa irti. Tärkeintä on saada kroppa toimimaan taas normaalisti ja huimaa kehitystä aikaan, tavoitteet on plakkarissa ja takaisin tullaan kun tullaan.


To be continued..

Yleinen

Aina enempi ei ole parempi

2 kommenttia

MM-kisoihin valmistautuminen meni kunnollisesti nappiin ja vikalla, kevennetyllä viikolla paino rymisi. Lentokentällä Minna katto mun jalkoja ja sano että että ne on kyllä aika puikot. Naureskeltiin että tässähän ne kuihtuu silmissä, istumalla. Aikaisemmin oon ollu siinä uskossa ettei mun oo varaa levätä, mutta nyt oon alkanu ymmärtää sen merkityksen. Tästä syystä jokaisella tulisi mielestäni olla valmentaja, oli se sitten you can do it tai jarru, jonka neuvoihin ja tietotaitoon voi luottaa. Treenikaverikaan ei välttämättä ole pahitteeksi! Valtaosa P.E:Tistä on Tampereelta tai siitä lähiympäristöstä (hahaa Siivikkala), joten hypin tasajalkaa kesällä kun kuulin että tiimiimme tulee Paula Ukkonen PKS-seudulta. Mä soitin sille saman tien ja Paula oli ihan pöllämystyneenä kun komensin sen mukaan treenaamaan, olin kuulemma vika ihminen kenen se ajatteli rimpauttavan kun oli vasta vartti sitten kuullut pääsevänsä tiimiin. Eihän siinä, väännettiin yhessä kuntopiiri jos toinenkin kunnes petturi-Paula meni ja muutti Kuopioon! Eli taas oltiin omillaan.

Kisoja kohti en mitään maksimeja teekään, vaan helkkaristi supersarjoja. Kuitenkin tässä rungossa on aika paljon mihin pitäisi pihviä saada ja näköjään liikun edelleen niillä mukavuusleveleillä, kun tuppaan aina ottamaan ne baby-painot. Syssymällä saatiin mankini –sarjaan populaa ja nyt vasta keksin tähän minun olkapää- ja selänkasvatus projektiin tilapäislääkkeen, ja lääkkeen nimi on Joonas Palmgren. Käytiin lauantaina ghettosalilla punttaamassa ja se kävi leikiten kun näköjään aika samoja liikkeitä oli ohjelmassa, painot tietty eri (mulla enemmän:)). Molemmat tuusas omiaan ja välillä huutelin Joonasta heittämään romut niskaan. Ja nyt sattuu eli jotain tehtiin oikeinkin?

Oon tässä lyhyen elämäni aikana määritellyt ihra-tasoja ja tullut siihen tulokseen että niitä on kolme: muhku, pehmis ja höttö. Kaikki läpikäytynä ja vaikka jouluna tuon höttökerroksen keräsinkin niin viikko tästä prepistä takana ja olot on paremmat kuin koskaan. Pääkoppa kerkiää varmaan heittää useampaan kertaan häränpyllyä mutta tähän hetkeen sanon että luotto on kova ja stressiä ei ole. Kanssasiskojen kuvien tuijottamisesta ei ole mitään hyötyä jos niitä alkaa pelkäämään, sillä lavalle mennessä voi kusta monikin asia. Pahimmillaan sillä ei saa kuin oman pöntön sekaisin (tehty sekin). Tässä taas valmennuksen rooli: Kimmeli niittas kaiken tämän hyvin sanomalla että voittamisen halu on oltava suurempi kuin häviämisen pelko. Näillä eväillä siis mennään ja keskitytään siihen omaan tekemiseen.

Mulla on tämän henkisen puolen lisäksi vähän näitä fyysisiäkin remppoja, mainittakoon nyt vaikka yhtenä veemäisenä suonenvedot. Etureittäkään ei saa venytettyä ilman että jostakin kiskoo. Oon aika kova poika hikoamaan ja Minna lisäsikin suolan määrää. Sen lisäksi otin käyttöön FASTin uutuustuotteen eli Intran, joka on treenin aikana nautittava aminohappojuoma. Ja ei ole kramppeja. Oon myös jaksanut jostain syystä helkkarin hyvin ja löytänyt uuden lempilaitteen ja se on luistelukone-mikälie. ½ h ja oon kuitti, röhnötin taas kauniisti ko. laitteen päällä kun alkoi tehdä vähän tiukkaa.. Takalisto kuitenkin kiittää, sillä olihan se good, better, best; never let it rest till your good is better and your better is best!