Ei ole jäänyt tämä alkukesän matkailu tähän, sillä heti Suomeen ja töihin palattuani hilpasin äitini kanssa takapihan kautta Tallinnaan. Kyseessä oli äitienpäivälahjani Muubsterille, joka saatiin viimein käytettyä. Ollaan 15:n vuoden ajan tehty noin kerran vuodessa ko. reissu ja sitä hauskemmaksi se käy, mitä vanhemmaksi tässä tulee. Muppe tuli meille jo perjantaina, jotta olisi sitten lauantai-aamuna mukavan lyhyt matka satamaan ja sain ns. tuutin täydeltä äiti-tytär –annostusta. Nyt kun futiksen EM-kisoissa ollaan päästy jo hyvään vauhtiin niin innokkaana ”fanina” totta kai silloin pelattuja otteluita piti katsoa (ja kommentoida) ahkeraan. En tiedä kuinka paljon naiset yleensä ymmärtävät pelin päälle, minua ei jaksa futis kiinnostaa tuon taivaallista, mutta voi se nyt taustalla pauhata. Tiedän kyllä keneltä olen perinyt sellaisen hauskan piirteen kuin hölöttäminen ja kommentointikin oli mielestäni kohtuu osuvaa: ”Miten tuo pystyy puskemaan palloa kun sillä on tuommoinen nuttura? Tai eihän se ehkä sitten haittaa jos se on tuolla takaraivolla, kun eihän sillä takaraivolla pusketa..” ja ”Meneekö tuo irokeesi lyttyyn, jos siihen tulee pallo 100 km-tuntivauhtia?” En pystynyt vastaamaan. Juoni vain tihenee, sillä veljeni Juikki on paraikaa Marseillessa kisakatsomossa ja eikös äitini ollut tämän jo bongannut sieltä television kautta. Kuuleman mukaan ei ollut kuin 60k muutakin, mutta kait sitä omansa tunnistaa..

No muutoin en jaksa mitään matkasepustuksia kirjoittaa, sillä ei siellä nyt mitään ihmeempiä tehty perus-tolloilun lisäksi. Bridget Jonesit tosin kävi, kun bussi rysäytti vauhdilla lammikkoon kastellen minut kohtuu hyvin, mutta kesä kuivasi minkä kasteli. Viimekerrasta olin myös oppinut sen verran, että jos lauantai-iltana klo 20 aikaan haluat mennä ravintolaan syömään, kannattaa tehdä pöytävaraus. Olin tässäkin hieman myöhään liikkeellä, sillä kolmannesta kysymästäni ravintolasta vasta tärppäsi ja sieltäkin 30 minuuttia toivettani myöhemmin. Ruoka oli kyllä enemmän kuin maittavaa ja voin varsin hyvin suositella Korsaar –nimistä paikkaa vanhan kaupungin puolella. Lounaalle päästiin mäihällä Trip advisorissa #1 sijaa pitävään Rataskaevu 16:een jonkun pariskunnan juuri sieltä poistuessa, oli sekin koko rahan väärti! Mutta varatkaa pöytä ja ajoissa. Tuli laivallakin otettua vielä buffet ja on kiva huomata, ettei todellakaan ole mitään kisojen jälkeistä ”imua” päällä ja mun ruokailut jäi alkupalapöytään. Sieltä piti kuitenkin jatkaa vielä kummityttöni 1-vuotissyntymäpäivien rääppiäisiin, sillä kakku aina mahtuu. Musta on ihana huomata tuon kokosissa se kehityksen huima vauhti, sillä ei ole kauaakaan kun olin hoitovuorossa (silloin ei vielä kävelty) ja nyt tultiin vauhdilla (kävellen) vastaan. Pidän lempilapseni kengissä ja olin Berliinistä hommannut pelit, joilla mennään ja kovaa.

Mulla on ollut nyt lystiä, kun oon päässy treenaamaan Oonan kanssa. Sattuipa viimeviikolla, että oltiin treenin jälkeen tylyjä aulassa eräälle herrasmiehelle. Johtui ihan yksinään siitä, että minä en kuullut mitä hän sanoi ja Oona ei tiennyt mitä siihen tulisi kommentoida, eli anteeksipyyntö näin jälkikäteen, ei ollut tarkoitus olla mulkero ja jos yhtään lohduttaa niin se jäi kaivelemaan (molempia) pitkäksi aikaa :D. Keissin opetus siis – muista aina käyttäytyä. Kaksin aina kauniimpi ja Oona on tulossa meille kotihoitoon. Agendakin on jo valmiina: aamulla Löylyyn saunomaan ja uimaan ja sehän toteutetaan tässä heti kun Rufus on lomalla.

Toukokuussa kinballia pelatessa luonnollisesti hätäilin pallon lyömisen kanssa ja siinä nipsahti kyynärpää. Menin siitä keilaamaan ja totesin, että käsi lähtee mukaan, eli parempi jättää vähemmälle. Kulki se siinä mukavasti kuitenkin, mutta seuraavana päivänä oli pikku mustelma havaittavissa ja eikä käsi oijennut. Kesti vain tasan sen päivän ja ajattelin ettei mitään sen vakavampaa sattunut, mitä nyt välillä vittuillut hauiskääntöä, rintaa tmv. tehdessä. OItiin viime viikonloppuna Pomarkussa ja taas pitkästä aikaa pääsin lyömään pesäpalloa. Sen verran laiskostutti etten jaksanut pallon perään lähteä juoksentelemaan, on meinaa viime kesästä opittu sen verran, että pelisilmä puuttuu (plus luotto on mennyt, sillä Ridge sanoi ettei uskalla mulle lyödäkään. Arvostan tosin, että hän on huolissaan, siinä vois tulla vaikka pallo nenään). Siinä sitten ensimmäisessä lyönnissä tärähti niin mukavasti kyynärpäähän, että luulin käden tippuvan, mutta sen jälkeen ei olekaan kipuillut juuri ollenkaan. Ja pallosta nenään sain taas hyvän aasinsillan mummooni: hän oli vanhoilla päivillään meillä mökillä kylässä ja yöllä sattui tipahtamaan sängystä. Tiedätte, että vanhempana ei refleksit ehkä enää niin hyvin pelitä – ei myöskään mummollanikaan – ja hän otti lattian vastaan päällään ja seuraavana aamuna oli silmä musta. Taivasteltiin ruokapöydässä tapahtunutta, mutta mummeli osasi löytää asiasta valoisatkin puolet: siinä jos olisi ollut rautanaula pystyssä, olisi mennyt silmä puhki..

No katsotaan kuinka moni tuosta samaisesta sängystä sattuu tippumaan, sillä tulevaa Juhannusta vietetään meikämannen perheen piilopirtissä lähes koko Pro Elite tiimin voimin. Pakotan koko köörin savusaunan kautta järveen dippailemaan. Hauki-kaloja ei tarvinne pelätä, mutta sain taas uutta perspektiiviä siihen, mitä järvessä voi vastaan tulla äitini kerrottua, kuinka hän pelkää ruumiita.. Toivon mukaan niitä ei nyt missään vastaan uiskentele eli joka iikka on sitten viisaasti vesillä, ei mitään kännissä eikä läpällä. Mulla alkaa muutoinkin olla kohtalon vuodet käsillä, sillä sunnuntaina räpsähtää 27 mittariin.