Jos jotain arvostan niin sitä, että asiat hoituvat kivutta ilman sen kummempia säätöjä. En tykkää jäädä mähkimään asioita liikaa jolloin ollaan pian pisteessä, kun mikään ei kelpaa ja kaikki vaihtoehdot ovat yhtä huonoja. Olen enemmän ”tuohon suuntaan” –tyyppiä ja yksityiskohdat hioutuvat kyllä sitä mukaa ja sen mukaiseksi kuin haluaa.
Mistä häämekko? Suunta on ollut tiedossa alusta asti ja sehän on, että muotojani en ala peittelemään, vaikka löysät aion ottaakin pois. Vuosi sitten ajattelin löytäväni mekon alennusmyynneistä kesän jälkeen, kun sesonki alkaa olla siinä ja nyt voisi sanoa, että aika alkaa olla käsillä. Olin budjetoinut katoksi 1500 € ja todennut, että sillä on löydyttävä yhden päivän mekko ja vierailu erääseen pukuliikkeeseen todisti, että siinä se tulee keikkumaan. Mitään alennuksessa olevaa minulle ei edes näytetty, mutta lähinnä halusin vain saada tuntumaa siitä, missä hintaluokissa me pyöritään, sillä hintatietoisena olin tottakai bookannut kaasojen kanssa botskin Tallinnaan. Suomessa puvun tilaukseen kehotettiin varautumaan kuudella kuukaudella, eli jos marras-joulukuussa pistäisin homman tulille, sen pitäisi riittää ottaen huomioon mahdolliset korjaukset. Siitä ei tosin annettu takuita, jos rahtilaiva sattuisi vaikka uppoamaan, eli älä jätä viime tinkaan!
Tallinnan liikkeistä yritin ottaa selvän etukäteen ja 4 varteenotettavaa löysin nettisivujen ja oikeastaan yhden blogin perusteella, jossa oli varsin kattavasti kirjoitettu näistä liikkeistä. Jos lyhyesti mainitsen omat kokemukseni, Salocenterissä oli ystävällinen ja suomenkielentaitoinen myyjä, muttei yksikään puku houkuttanut sovittamaan pelkästään liikkeen habituksen vuoksi. Anna-Bellassa kuulin, että tammikuussa tulee uusi mallisto ja nyt on hyllyt vähän tyhjillään. Uusintareissu alkuvuodesta ei heti napostellut, sillä jos mieleistä ei löytyisikään, oltaisiin Suomessa jo kiireen puolella. Kokeilin kuitenkin jotain kuplani ulkopuolelta vain todetakseni, että alkuperäisestä visiosta kannattaa pitää kiinni. Veronique Salongissa ei mikään päälläni säväyttänyt, mikä saattoi johtua myös vuosisadan soijasta kiitos ehkä ensimmäisen varteenotettavan kesäpäivän. Vaikka myyjä tuleekin aina avustamaan ja pukuihin pyritään survoutumaan alakautta, suosittelen ottamaan mukaan oman huivin johon voi suojata kasvot, niin ei tarvitse meikkejä alkaa pesemään. Pakkohan sitä on olla edes vähän laittautunut, jos yrittää minkäänlaiseen tunnelmaan päästä..
Yksi liike siis jäljellä, mutta ennen sitä oli pidettävä luova tauko. Pärl sijaitsi hieman kauempana keskustasta ja muista liikkeistä, jotka sijaitsivat kivasti ryppäässä (noin 2 km) ja matkan vuoksi oli tietenkin otettava taksi. Kyseisen liikkeen varaan olin eniten nettisivujen perusteella laskenut. Liikkeen ovi oli lukossa ja onneksi jäätiin siihen ihmettelemään että miten on mahdollista ja miksi en nyt katsonut aukioloaikoja netistä, sillä pian iloinen myyjä tuli avaamaan oven. Pieni opetus, P suletud stands for P = pühapäev eli pyhäpäivä aka sunnuntai eikä perjantai suomeksi, kuten saattaisi luulla. :) Löysin muutaman mekon sovitettavaksi, joista yksi pomppasi rekistä kolmesti (enne?). Tämä kun kiskaistiin kiinni, tunsin heti, että istuvuus oli kaikista kokeiluista paras.
Mitään herkkyys-kohtausta en todellakaan saanut, vaan oli vakavan pohdinnan paikka, oliko tämä nyt se mekko missä vietettäisiin elämäni bileet. Juhlapaikkana ei toimi mikään sulttaanin palatsi, joten hyvin klassinen, minulle pakollisilla omainaisuuksilla varustettu kaunis puku, joka on vielä helppo(?) pienentää oikean kokoiseksi, toimisi oikein hyvin. Myöskään Ruffe ei saa mitään sakettia tai frakkia, vaan teetetään hänelle käypä puku, mistä on iloa myös pidemmäksi aikaa. Ja kas niin budjettini leikkautui melkein puolella ja tällaisessa yhtälössä tarjoukselle ei kannata sanoa ei ja toivoa, että parempi löytyy koska voin kertoa: ei löydy. Aikataulullisesti tässähän ei ollut mitään hätää, mutta ei onneksi tarvitse enää pukukopeissa hikoilla.
Mistä rahat? Jos säästäminen ei ole juttusi, niin pennosia voi haalia kasaan myymällä esimerkiksi itselleen käyttämättömäksi jäänyttä tavaraa, vaikka tällä kertaa mun kirpparireissu ei ollut lähellekään yhtä tuottoisa kuin viimeksi, koska mulla ei kuulemma ollut mitään ”sisäänvetotuotetta”, mutta päästiinpä sentään tuntiliksoille. Sanoin kyllä Ruffelle, että pari blondia ois ollu ”sisään vetävämpää” kuin hän siinä kädet puuskassa tuskissaan seisomassa, mutta arvostan kovasti että lähti mukaan, vaikka vaati minulta pientä suostuttelua ja uhrautumista. Myönnettäköön, että nyt oli valtaosin vanhoja vaatteita ja puuttui sellaiset vetonaulat, kuin vaarin vanhat henkselit ja muu pikkusälä, mutta nyt on kuitenkin kirppiskiintiö täynnä, että ei kiitos ehkä enää koskaan! Ei ne asiat kovin paljoa parin vuoden takaisesta ollut muuttuneet (en jaksa enää avautua, lue tästä), mutta tällä kertaa en halunnut naarata mitään takaisin odottelemaan mukamas parempia aikoja, vaan marssin erään tummemman pojan tykö ja kysyin ostaisiko hän mun koko pöydän. Voitte arvaa miten hänellä naama venähti ja niin me lyötiin kättä päälle – hän sai siitä pöytäänsä myytävää ja mun ei tarvinnut kantaa mitään roskiin. Win win.
Nyt olen niin tylsä, etten vilauta mitään kuvia yhdestäkään mekosta, pidetään edes vähän jännitystä yllä. Hyvä että unohdan itsekin sen olemassaolon, ettei oma silmä ala tehdä turhia temppuja.
