Näin sitä on vaan lomat vietetty ja paluu arkeen. Pari viikkoa humahtanut niin nopeasti, että nyt on varmaan päivityksen paikka, ettei kaikki ’hyvät läpät’ unohdu! Onhan mulla asiaa..

Vappuna lähdin Minnan kanssa kohti Denveriä ja vaikka ilmassa jo istuttiinkin, ei siltikään tuntunut että tässä sitä mennään. Meillä oli suunnitelmana mennä jenkkivahvistuksemme Nooran luo majailemaan viikoksi ennen Minnan kisoja, jotta kerkeisi siinä aikaerosta toipua ja selvitä hirveestä nestepöhöstä, mikäli sellainen sattuisi kertymään. Noora oli jättäny meille auton lentokentälle ja ajo-ohjeet ja jännimmät kohdat ehdottomasti koitti Coloradossa, kun ensin piti löytää parkkipaikalle, sieltä auto ja avaimet ja lopuksi vielä Nooran paperiohjeilla kämpille.. Lähettiin ajamaan peukut ja varpaat tuhannen pystyssä ja oltiin heti alkuun varmoja et ajetaan motaria väärään suuntaan. Ajettiin kuitenkin eteenpäin, katottiin päädytäänkö Meksikoon mutta jollain ihmeen kaupalle löydettiin! Sitten alkoi uusi show kun meillä oli tieto vain talon numerosta muttei oven. Minna lähti ’kokeilemaan nuppeja’ ja luojan kiitos soitti ensin Nooralle, oltais vielä tultu ammutuksi kun keskiyöllä menee yrittää sisään jonkun toisen asuntoon..

Eipä ollut yön pimeydessä huomattu, että tuli parkkeerattua vesipostin eteen ja ikkunassa oli varoitustarra että kohta hinataan.. Naapuripartio oli ollut aktiivinen! Meidän piti toimia perjantaina ja lauantaina lapsenlikkana Topsulle, mutta sekin meni käteen kun perjantaina meiän salireissu venähti kun Noora oli laittanu ajo-ohjeet jonnekki ihan muualle (hups) ku salille ja ajettiin ihan jossain hornassa. Lauantaina luultiin et nyt ollaan hukattu poika, oon kattonu liikaa Criminal Mindsia kun olin varma et nyt se on siepattu ja pilkottuna jossain tienvarsimotellissa. Lapsi löytyi onneksi elämänsä kunnossa ja ei siitä sen enempää (#supernanny).

Denverin viikko oli tosi ihana! Satuttiin kreivin aikaan sinne, sillä lämpötilat huiteli liki 30 koko viikon. Oon nauranu niin että sattuu, dietin noudattaminen on helpompaa kuin mikään, sillä kaupasta löytyi kaikkia mahdollisia  itseensä pumpattavia, kalorittomia lisäaineita, millä oman pöperön sai maistumaan taivaalliselta. Lisäksi ihan säikähdin, kun mulle selvisi, että ensivaikutelma musta on vihainen ja ylimielinen. :) Ja mää pidän itseäni lähinnä kyllä tosi ujona ja meen aina ihan hätään jos joudun jollekin tuntemattomalle puhumaan.

Jos jotain vihaan niin pakkaamista ja purkamista ja edellisenä iltana ennen Dallasiin lähtöä mietittiin moneltakos sitä tulisi olla kentällä. Noora tyrmäs et ollaa aivan liian ajoissa, ei siellä kentällä ole liikennettä mutta kuinka ollakaan meinattiin myöhästyä koneesta! Kun viimein päästiin turvatarkastuksesta jouduttiin kauheeta munaravia painella koneeseen ja oli hilkulla ettei se menny siinä. Koneessa huohotettiin ettei koskaan enää, ei kerenny hakee kahvia, vettä tai mitään. Olin kuvitellut että Dallasissa soi tv-tunnarit, komeita taloja ja lämpöä riittää, mutta siellä oli ollut poikkeuksellisen myrskyisä viikko ja jälkikäteen oltiin tyytyväisiä että ehdittiin lennolle (ja Minnan kisaan ettei ne mennyt sivu suun), sillä loput oltiin peruttu sään vuoksi ja paljon kisaajia oli jumissa muilla kentillä. En ehkä parasta kuvaa saanu Dallasista, sillä meidän luukku sijaitsi strippiklubien ja kaikenmaailman rekkavarikkojen keskellä ja sakki siellä sen näköistä että toivottavasti ei puhkea pimeällä rengas.

Saatiin kaupassa käytyä ja kamat hotellille ennen kuin alkoi jumalaton myrsky ja siinä Suomen kaatosateet oli aika lapsen kengissä. Olin kähertämässä Minnan tukkaa kun valot alko välkkymään ja mun puhelimesta lähti kamala hälytysääni. Mietin mitä ihmettä täällä tapahtuu ja tornadovaroitushan sieltä tuli. Oltiin just puhuttu Denverissä että millä tavoin sitä kuolisi ja päädyttiin siihen että mieluiten suuren draaman kera, joten naureskeltiin että näinköhän sitä tässä kohta potkastaan tyhjää. Piti kuitenkin lähteä respasta kysymään että missäs tämä lähin tornadosuoja on ja pitäisikö sitä olla huolissaan. Ilmeisesti tämä myräkkä oli paikallisille peruskauraa, sillä ne naureskeli ettei täällä mitään suojia ole, voidaan tulla tähän aulaan ja hän voi pitää meitä kädestä kiinni tai sitten voidaan sukeltaa kylpyammeeseen. Sanoin Minnalle ettei me tähän kuolla, mutten enää ollut niin vakuuttunut, kun seuraavaksi paukkasi tulvavaroitus.. Noh, better safe than sorry.

 

Sitten olikin Minnan draamantäyteiset kisat. Heti ensimmäiseksi katoin että voi hemmetti, väri on just prikulleen niin kuin mulla, eli pommi. Nyt kuitenkin taisi selvitä syy siihen, mitä mullekin on tapahtunut! Julian & Johannan ihotkin on tässä suhteessa samanlaisia, sillä muilla meidän tiimiläisillä ei vastaavaa ongelmaa ole ainakaan ilmennyt ja jos tulee niin tiedetään mistä johtuu. Lisäksi vapaaohjelman cd ei toiminut ja tulivat pyytää Minnalta uuden. Seuraavana päivänä Minna sano et hän ei oo nyt yhtään varma että minkä cd:n tuli jättäneeksi ja vapari kun lähti käyntiin sieltä paukahti Britney Spears ja Stronger. Lysähdin katsomossa että ”EI” ja pelkäsin että tukkakin on kun Britneyllä kun Minnuli kääntyy.. Muistan kuitenkin hänen meille valmennettavilleen puhuneen, että mitä tahansa voi tapahtua; musiikki kadota tms. ja silloin on vain improvisoitava. Nyt näyttäs kuitenkin siltä että koutsi joutuu uhrautuun – ensin väri ja sitten musa. :) Harmi vaan ettei oikeaa  musaa saatu, Minnan esiintyminen on kuitenkin aivan ensiluokkaista.

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten kohti kotisuomea ja ei sitä kerennyt käydä kuin kentän kautta kääntymässä ja siitä kohti Espanjaa ja EM-kisoja! Mutta niistä lisää ensi numerossa.