Uudet SUOTUISAT tuulet

Viime vkl meni aika lailla tien päällä: Lauantaina olin Turussa Fitnesstukun uuden liikkeen avajaisissa ja sieltä suhautin ensin Nokialle viemään muuttokuorman Minnalle & Kimmolle ja siitä porukalla Tampereen Hulluun Poroon kannustaa meiän Umpson voittoon.

Manse muscleshown mestari Umppu <3

Mulla meinaa kisoissa nousta ’vähän’ ramppikuumetta ja vain jokainen lavalla itse seissyt todella tietää sen tunteen. Vaikka kuinka olisi esiintymiskokemusta (ei ole), on täysin eri asia pönöttää lavalla muiden arvosteltavana, varsinkaan jos ei ole ’tottunut’ olemaan silmätikkuna. Siinä vaiheessa kun lavan takana noustaan portaita, väitän että jokaisella lepattelee perhoset vatsassa tai vaihtoehtoisesti noin kuvainnollisesti valahtaa paskat housuun. Pointti on siinä, miten tämän jännityksen hyödyntää ja sen vaan sanon että itselläni on vielä aika lailla tekemistä! Tätä kautta ei nimittäin ole vielä täysin purkitettu; seuraavaksi junioreiden Maailmanmestaruuskisat Budapestissa! Virallinen lähtölupa tulee kuitenkin 17.11. mikäli kunnossa ollaan ja sen suhteen ei pitäisi olla mitään epäselvyyksiä.

Sunnuntaina meillä oli pientä tiimipäivän poikasta, kun katsottiin osa-porukan kanssa t-kävelyä ja poseerauksia. SM-lavalla meille annettiin 30 sekuntia aikaa suorittaa t-kävely, ja aika lähti käyntiin siitä hetkestä kun astuttiin esiin verhojen takaa. Kaikillehan se tuli puskista ja siinä tuli kiire pois muiden jaloista. Espanjassa kun vedin ’Suomi-setin’, todettiin videoista jälkikäteen että siinä olisi pitänyt tapahtua niin paljon enemmän. Meillä onki nyt hyvää aikaa höystää mulle sellanen ’koreografia’ että oksat pois!

Kiitos Tommi kuvasta

Sain samalla uuden ruokavalion ja lisättiin yksi ateria. Oon helpottunut ja innoissaan, sillä herään kuitenkin arkisin ennen 5 ja nukkumaan en malta mennä ku ’vasta’ 22 aikaan. Tämä tuntuu ainakin näin parin päivän perstuntumalta toimivan ja herätelleen tätä minun hiipunutta aineenvaihduntaa, nimittäin nälkä korventaa enemmän ku koskaan kisadieetillä!

Vauhti ei ole siis hiipunut, päinvastoin! Puurot koneistossa sytyn näistä aamusaleista: innoissaan lähdin eilen vääntään selkää uudella ohjelmalla, kaiken muun muistin ja sitten – pikkuhousut. No, nyt on jumissa koko akka ja täytyy ottaa viikottaiset hieronnat mukaan kuvioihin venyttelyn ja muun mukavan lisäksi. Tämä vko painellaan vielä pimeällä pururadalla kepeässä syys säässä ja oho! Olenko unohtanut mainita että lomaillaan ens vko? @ the O!!! Näihin kuviin ja tunnelmiin…

 

Aina on parannettavaa

Expot tuli ja meni. Kun kerta on kilpaurheilusta kyse, niin totta hitossa olin pettynyt kolmanteen sijaani. Kauheesti tuli kyllä onnitteluja ’saavutuksesta’ (kiitos niistä), mutta kun käteen meni tietyin osin eikä voinut olla itseensä täysin tyytyväinen, niin kyllähän se korpeaa. Kalkki on kuitenkin nyt nielty ja omasta kunnosta todettu että olisi saanut olla näihin kisoihin aavistuksen kireämpi. Bikini fitnesissä kunto ei kuitenkaan ratkaise vaan kokonaisuus. Kisoissa mulle levitetään värit, laitetaan tukka & meikit, bikinit on tilattu, niin ainoa mikä jää kokonaan mun vastuulle on treenata ku mielipuoli, noudattaa ruokavaliota (nekin paperilla, valmiina), ja esiintyminen. Viimeksi mainittu meni meikäläisellä taas ’pienessä paniikissa’ metsähallituksen puolelle ja nyt on aika astua pois mukavuusvyöhykkeeltä ja alkaa treenaa tosissaan!

Mikään tähän ei kuitenkaan ole otollisempi paikka, kun hakea oppia suoraan maailman huipuilta: alle kaksi viikkoa ja olen Las Vegasissa seuraamassa Olympiaa! Kimmo on pitänyt mua hyvin kartalla infoomalla tasaisin väliajoin lämpötiloja ja voin luvata että ei muuta kun soijat kainaloon! Tietääkseni olen muistanut kaiken oleellisen; passi on voimassa, lentoliput on, hotellivaraus on, ESTA on eli minkään ei pitäisi estää maahanpääsyä! Paitsi kun tietenkin kyse on S. Iso-Kuuselasta niin voitte olla varmoja että mun tuurilla tullimiehet on jo veteleen kumihanskoja käteen. Suotakoon se heille. :)

Olympia weekend tiedossa ja huippuseurassa!!!

Olin lauantaina Gaspari Nutritionin osastolla. Kuvassa myös Marianna Lönnqvist ja Natasha Hamazenko.

Mamsellit stailattuna. Kiitos Umppu // PRIME Hair & Beauty design

Tällä kertaa säästy hanuri:)

Kiitos Biancaneve, Elina & Paula!

Bikinis by Biancaneve

Lopuksi fiilistelyä, huippuhyvää seuraa & ruokaa! Kiitos Sorsat!

Tänä lauantaina Fitnesstukku avaa uuden myymälän Turkuun (Kauppiaskatu 10), ovet aukee klo 11 ja minä luonnollisesti edustamassa. Sieltä suuntaan Tampereelle Hulluun Poroon huutelee Mansekisaan ja Nokialle arvatenkin fiilisteleen & kattoo kuviot kuntoon. Ei paremmasta väliä!

Viimehetken viimeistelyt

Mulla ei meinaa ollenkaan mahtua kaaliin että tänä sunnuntaina kisataan. Olen kyllä aloittanut valmistelevat toimenpiteet eli ihoa ollaan kuorittu ja rasvaa lutattu, kynnet laitettu, tankkaus aloitettu ja tänään vedetään vielä kaljuksi. Minä tykkään, että kisat on muualla kuin kotikaupungissa, niin on helpompi virittäytyä hotellissa asianmukaiseen tunnelmaan.

Jaan Umpun kaa huoneen, en malta oottaa ja ei varmaa Umpskaa:)))

Tässä loppua kohti mennessä on niin paljon asioita hoidettavana, että on täytynyt tehdä vähän muutoksia aikatauluihin. Niinpä olen eilen ja tänään aamulenkin jälkeen heittänyt eläkeläissalit siihen päälle ja klo 9 mennessä on päivän treenit tehty. Ihan tavaksi en varmaan kuitenkaan ota, leukoja reviteltiin siihen malliin ettei arvatenkaan ihan liukkaimmilla oltu.

Aika monelta kilpailijalta taidetaan kysyä mitä aiot syödä kisojen jälkeen. Viime vuonna mua huus ihan kaikki mahdollinen kaupan hyllyiltä ja kisakassissa olikin sellanen määrä mättöä että niillä olis voinu ruokkia puol Afrikkaa. Keväällä taas tiesin että dieetti toimii, kun mulle tuli käsittämättömät himot suolakurkkuun. Minähän en siis voi sietää suolakurkkua, pelkkä haju saa mut kakomaan ja närpin sen pois kaikesta missä sitä on. Koska tänään olen löytänyt uuden lempiruuan ja se on banaani, niin mulla on mielessä vaan yks kombo: lasi punkkua ja juustolautanen.. Mutta nyt kun on ollu illat aikaa puuhastella, eilen kokkasin ja pakkasin koko viikonlopun sapuskat ja kun kert oikein laitoin hihat heilumaan, päätin leipoa keksini itse:

Maapähkinä-kaurakeksit

1 rkl Steviaa
1 omena raastettuna (n. 1 dl)
1½ dl maapähkinävoita
1½ dl Gaspari Myofusion Peanut Butter
1 dl murskattua saksanpähkinää
1 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
¼ tl merisuolaa
1 rkl kanelia
1 dl kaurahiutaleita

  1. Hommahan etenee niin, että ensin tujautetaan uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Laitetaan leivinpaperi pellille ja itse ”voitelin” sen vielä Keiju vuokasprayllä.
  2. Sitten raastetaan omppu. Mulla sattui olemaan omasta puusta noukittu, niin se oli kooltaan aika pieni ja valmista raastetta tuli 1 desi. Lisätään aito maapähkinävoi raasteen joukkoon ja sekoitellaan.
  3. Sekoitetaan kuivat aineet keskenään ja heitetään maapähkinä-omenaseokseen.
  4. Sekoitellaan. Tulee aika jämyä taikinaa, niin joukkoon voi lisätä tilkan vettä.
  5. Nostetaan lusikoilla nokareita pellille ja paistetaan n. 10 min.

Sådär! S. Iso-Kuuselan jalo taidonnäyte. Vielä en osaa sanoa onko nannaa vai tosi nannaa, mutta sen osaan sanoa että täällä alkaa pikkuhiljaa puntit tutiseen ja silmissä sumeneen.

Itsensä keräämisestä

Sain juuri kysymyksen, millaista on ollut oma kamppailuni ensimmäisestä päivästä lähtien ensimmäiseen kuukauteen ja vuoteen asti.  Ensimmäisenä vuotena oli helppoa tulla ’mustana hevosena’, kun laji oli uutena Suomessa eikä kukaan oikein tiennyt mitä siltä haetaan. Minulla ei ole aikasempaa kokemusta minkäänlaisesta yksilölajista, joten kaikki tunteet mitä koin läpi olivat uusia enkä ollut osannut mitenkään varautua niiden käsittelemiseen. Ennen olin aina ollut luonteeltani rauhallinen, kaikki käy kunhan ei tapella, mutta nyt muutama ihminen on kyllä saanu tuta mun punaisen raivon (pahoittelen).

Mitä treenaamiseen tulee, niin vuosi sitten saatoin painaa aamuyöllä kolmelta vatsoja salilla hoeten ”mä en oo tehny tarpeeksi”. Toki tuohon vaikutti se, että saatoin painaa 70-tuntista työviikkoa ja se aika oli revittävä jostain, mutta näin jälkikäteen voin vain todeta että överiksi meni, bigtime. Olen oppinut hyväksymään sen, että aineenvaihduntani on näemmä surkea, saan syödä todella puhtaasti että muutoksia tapahtuu ja vääntään aerobista perus punttaamisen lisäksi aika tavalla. Kuten aikasemmin mainitsin, mietin aluksi millä ’korvannipukalla’ siihen pystyn, mutta kaikkeen tottuu ja nyt jopa teen sitä silkasta nautinnosta. Kyse on asennoitumisesta. Tiedätte sen tunteen, kun on todella kuuma, muttei vielä hiki. Todella ärsyttävää, mutta sitten kun alkaa hiki pukata ja pisarat lenteleen ympäriinsä, niin se tunne on se millä minä painan vaikka hamaan tappiin saakka.

Toinen juttu onkin sitten tämä pääkopan pitäminen kasassa. Omalle peilikuvalleen tulee niin sokeaksi, ja pahin mitä voi itselleen tehdä on tuijottaa vaakaa (ainakin omassa tapauksessani). Viime vuonna ensimmäisellä dietilläni tyhjenin todella nopeasti, nälkä oli ja voin todella hoikasti. Kevään kisoihin valmistuessa vertasin itseäni kokoajan edelliseen, ’millaisessa kunnossa olin viimeksi tässä vaiheessa’ ja kun tulos ei mielestäni ollut yhtä ”edistyksellinen”, olin paniikissa. Tämä helpotti vasta, kun pääasiäisen tienoilla kävin Minnan ja Kimmon luona 2 vkoa ennen kisoja näyttämässä kuntoa, ja he sanoivat että ”se on siinä”. Olin että ihanko totta, ja vakuutteluiksi Kimmo räpsäsi kuvan ja näytti sitä vierekkäin 2 vkoa ennen LBF otettuun, ja huomasin itsekin eron olevan huomattava. Painoa oli enemmän, en ehkä tajunnut että olen voinut saada lisää lihasta, ja paketti oli tiiviimpi. Sitten on vielä tämä nälkä. Että nyt on jotain pahasti pielessä koska mulla ei ole nälkä ja en ole ’sekaisin’. Miksi se on niin vaikeaa sisäistää, että pitäisi olla kiitollinen että voi hyvin, olo parempi kun koskaan ja pakkopulla onkin jotain mitä vain rakastaa tehdä?

On myös hyvä muistaa, että loppuviimeistelyssä kroppa muuttuu vielä aika tavalla. Jo pelkästään, värit, meikki ja tukka tekevät ihmeitä. Mä oon kisapäivänä niin erinäköinen kun tavallisesti, ettei mua kukaan tunnistakaan. :) Pakko oli laittaa Espanjassa kilpailijakokouksessa otettu kuva näytille, vaikka oonkin vähän pomminpurkajan näköinen hehe. Toinen on laitettuna Expoilta 2011.


Facebook on täynnä kuvia tänä vkl karsinnoissa olleista kilpailijoista, Minna lähetti kuvan mun bikineistä ja nyt voin kertoo että fiilikset on katossa! Mä sain taas niin aimoannoksen potkua ettei tosikaan. Ensi viikonloppuna siis Fitness Expo Lahdessa, meillä on kilpailut sunnuntaina, mutta olen koko lauantain Gaspari Nutritionin osastolla. Sinne vaan kaikki kynnelle kykenevät, tutut ja tuntemattomat!

Tukijoukkojen merkitys

Mulla on ollut aika köykäinen urheilijatausta; olin pullukka pianonsoittaja ja ala-asteen liikunnanmaikka nöyryytti mua niin, että yllätyin ku 7 vuotta myöhemmin tämä kävelee autoni edestä suojatietä ja mulle iski hillitön halu ajaa yli. Sama toistui joukkuelajien parissa: koin olevani heittopussi josta ei ole mihinkään ja kentällä mut sijoitettiin sinne missä aiheuttaisin todennäköisesti vähiten vahinkoa. (Käytin ehkä pikkusen värikynää, mutta ymmärtänette pointin.) Myönnän olevani ’vähän’ katkera, mutta tämmöisestä pitääkin ammentaa se kickass –meininki! Kuka nimittäin on sanomaan mitä voit ja et voi tehdä?

Perhe
Itselleni on tärkeää, että minulle maailman tärkeimmät ihmiset ymmärtävät mitä teen ja miksi sen teen. Ensimmäisen kerran kun infosin äitiäni kisaamisesta, ensimmäinen kommentti oli ”ei se sua elätä” ja jouduin kovasti selittelemään ettei pointti olekaan siinä. Aluksi lajivalinnassakin oli ehkäpä sulattelemista hieman konservatiivisille vanhemmilleni ynnäten epäurheilijamaisuuteni. Kun kerroin osallistuvani Lappeenranta Body & Fitnessiin ja pyysin vanhempiani katsomaan, vastaus oli epämääräistä ’katellaan’. Isäni on tyypillinen suomalainen mies, ei siis mikään paskanjauhaja vaan puhuu vain silloin kun on jotain sanottavaa. LBF:n jälkeen isä sanoi että ”näyttäis siltä että sähän voit jopa pärjääkki siellä”, se riitti ja siitä lähtien molemmat on ollu tapittamassa kisani ja tulossa jatkossakin – no questions :). Väittäisin, että sivusta seuranneena vanhempanikin ovat huomanneet miten paljon ’uhraan’ ajastani kuntoni eteen, ja ettei tämä ole vain piparit piiloon ja lavalle kekkuloimaan, vaan kokonaisvaltainen elämäntyyli.

Valinta on ollut itselleni pelastus ja vaikuttanut – kehtaan väittää – ainoastaan positiivisesti väleihimme. Oon kertonu äitikullalle mitä kaikkea ennen toikkaroin ja tällä kertaa suusta tuli vaan ’sus siunaa lapskulta, onneks ei enää tartte olla huolissaan’. :) Toki rapatessa roiskuu ja läheiset ovat saaneet valtaosan sonnasta niskaan, mutta toivottavasti eivät ota henkilökohtaisesti vaan ovat oppineet nauramaan kun Suvia taas kiristää. Pikku hiljaa kysymykset ”otatko jäätelöä” ovat loppuneet ja mä saan aina luksus-erityiskohtelua: jos viikonloppuisin ollaan mökillä niin salaattiainekset ripotellaan eri kippoihin, mistä voi jokainen ottaa makunsa mukaan. Isäni sattuu sitäpaitsi olemaan maan paras amatööri-pihvinpaistaja, että lihat grillataan erikseen ilman marinadeja ja silti voidaan syödä yhtä aikaa ja nauttia yhdessä olosta. Pari kertaa veljenikin heräsi kesällä 5 aikaan ylös vaan juoksemaan seurakseni lenkkiä, ja en todellakaan sano tätä liian usein, mutta arvostan<3.

Pro Elite Team
Kaiken kisaamiseen (ja muuhunkin) liittyvän olen sysännyt iloisesti Minnan ja Kimmon harteille. Jos jokin ei toimi, otan kriisipuhelun koska muuten on koko aurinkokunta täälläpäin sekaisin. Tiimistä saan kaiken tarvittavan: ohjeet & neuvot & vaarit. Huolto pelaa niin värjäyksen, meikkauksen, tukanlaiton kuin lihashuollonkin osalta, unohtamatta henkistä kanttia! Tämä on ollut mulle varsinainen lottovoitto, koska joudun kuitenkin elämään itseni kanssa 24/7 jonka lisäks oon erittäin hyvä stressaamaan, jotenka on hyvä että joku vähän palauttelee.

Minnan ja Kimmon kanssa Espanjassa

Tähän touhuun kun ryhtyy, äkkiä huomaa, että jyvät erotellaan akanoista. Ne ihmiset, jotka on tarkoitettu pysymään rinnalla, tulee pysymään. Mulla on muutama kullanarvoinen ystävä, joiden näkeminen on aika harvaa silloin kun on kisahaippi päällä. Läheisten on hyvä valmistautua siihen, että kotirintamalla on hiljaista, vaikkakaan mikään nälkä/väsyneisyys ei saisi olla ’tekosyy’ jos ja kun tulee kajaaliin. Sanotaanko, että tämä on tuonut huonot puoleni esiin, mutta myös kasvattanut hirveästi. Virheitä on tehty mutta niistä myöskin opittu: ” You are not in this world to live up to other people’s expectations, nor should you feel the world must live up to yours”.

%d bloggaajaa tykkää tästä: