Kesäkevennystä

Mulla on muutama ystävä (Minnuli:)), jotka uskovat horoskooppeihin. Rötvättiin taannoin, oisko ollut uudenvuoden päivänä, los Nokialla ja luettiin tiimiläisten horoskooppeja ja katsottiin mätsääkö.. ja sieltähän se totuus taas luettiin! Tähän vuoden aikaan joka lehti on täynnä kesähoroskooppeja ja vaikken niihin juuri uskokaan, niin pakko ne on lukea ja kummasti aina löydän muka-vastaavuuksia omaan elämääni, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. (Pätkät lainattu suoraan Anna-lehdestä).

”Rapu uskoo itseensä ja monipuolisiin mahdollisuuksiin parantaa elämäänsä niin työn kuin terveyden ja hyvinvoinninkin osalta. Moni Rapu on valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä. Pyrkimys rehtiyteen tuottaa tulosta, samoin kuin monet jo pitkään valmistellut projektit. Luvassa saattaa olla uusi, innostava työpaikka tai pelkkä yleinen elämänlaadun paraneminen.”
Vuosi 2013 oli mulle todella henkisen kasvun paikka ja monella tapaa hyvin opettavainen, joten tän kohdan suoritin jo viime vuonna. Ymmärsin, että kisakuvioiden lisäksi elämässä on oltava muitakin tukipilareita (kuten työ ja perhe) jotka antavat, ettei ränni ole valmis jos yksi niistä pettää. Vaikkei kaikki mennytkään niin kuin olin alun perin kaavaillut, tähän aikaan mulla alkoi tosissaan lyyti kirjoittaa muilla saroilla ja päätin että niin tai näin, niin ammun vielä katosta läpi. Muutama uusi projektikin on jo tulilla, niistä kohtaa lisää. Lisäksi yleinen elämänlaatukin näyttäis paranevan (kiitos Eurojackpot, 9,30 €).

”Rapu on kesällä viehättävimmillään. Venus elävöittää rakkauselämää kypsän kesän kuukausina. Runoa, vauhtia ja jännitystä on tarjolla yllin kyllin varsinkin kesän loppupuolella. Skorpioni, Kauris ja Kalat ymmärtävät Ravun emotionaalisia tarpeita paremmin kuin muut tähtimerkit.”
Jaha hyvältä vaikuttaa?! Kesä on kuitenkin vuoden paras aika, sehän on selvä. Vauhti & jännitys menee varmaan sinne Särkänniemeen, jonne olen näin 12 vuoden uhoamisen jälkeen viimein kaavaillut meneväni. Ja kyllä ainakin joku ko. tähtimerkeistä tajuaa<3.

005”Tunneherkkä Rapu reagoi vastoinkäymisiin vatsallaan (sasse!). Hänen kannattaa huolehtia mielenrauhansa lisäksi myös vatsansa hyvinvoinnista syömällä säännöllisesti. Nälkäisenä Rapu nimittäin masentuu ja kärttyyntyy helposti. Veden merkille sopivat ravinnoksi äyriäiset ja paljon vettä sisältävät ruoka-aineet kuten sienet ja erilaiset lehtisalaatit.”
Tämä mun vatsa onkin ollut takavuosina kuulu puheenaihe ainakin omilla huulilla (kuten Umppukin nimesi isosuoli-kuuselaksi:)). Luin kuitenkin Jessica Silfvernagelin vatsaongelmista ja totesin että nyt en kyllä kehtaa valittaa enää yhtään. Ei valittanut Jessicakaan, it is what it is, ja olen tainnutkin pysyä suhteellisen hiljaa. Herkkusieniä on tullut kiskottua viime aikoina kuin hullu puuroa ja keväämmällä oli pakko tehdä vielä hc-kokeilu ja ostin tukusta mustekalaa. Luulin että siinä oli vaan lonkeroita, mutta fisu olikin kokonainen. Siinä sitten googlailin mites näitä silmiä kaivetaan päästä ja möntti valmistetaan, kumma kyllä huippusuoritus, jälleen kerran.

035

Ulkomailla kun tilaatte mustekalaa, varokaa ettette octopusin sijaan tilaa pussycatia. Näinkin on käynyt:)

”Ravun yrttitarhan ykkönen on raikkaan tuoksuinen ja maultaan mieto sitruunamelissa. Siitä tehty hauduke rauhoittaa Ravun mielialaa, kun hänen verenpaineensa nousee joko jostakin selkeästä tai välillä käsittämättömästäkin syystä. Kesällä kannattaa tehdä hunajalla ja sitruunalohkoilla terästettyä jääteetä. Sitruunamelissa sopii myös kesäisiin salaatteihin, jälkiruokiin ja vaikka ensimmäisten mansikoiden seuraksi.”
Tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen riittää jo kohottamaan verenpainetta, vihaan sitä. Sitä seuraa känkkäränkkä, mutten mielestäni muiden päivää kyllä helposti pilaa (tässä kohtaa joku on varmaan vahvasti toista mieltä), sillä omat touhut lähinnä naurattaa.

”Rapu kaipaa välillä täydellistä yksinäisyyttä, joten hän voi lähteä sienimetsään aivan omine nokkineen. Perheen tai ystävien kannattaa kuitenkin tarkistaa, että Ravun mukana on kosteutta kestävä kännykkä täyteen ladatun akun kera. Vesiurheilulajit sopivat Ravulle loistavasti. Hän heittää talviturkin paljon ennen muita ja jatkaa luonnonvesissä uimista myös talvisissa avannoissa.”
Viihdyn vallan mainiosti yksiksenikin, kunhan se on oma valinta. Se tunne, ettei ole ketään kelle soittaa, on peestä. Lukiossa käytiin kolmesti vaeltamassa Lapissa, joten eräilyt meni sinne. Aika aikaa kutakin ja tänä päivänä olen vissiin liian hieno leidi mihinkään samoamaan, samaten kuin hikinen festariteltta ei nappaa sitten lainkaan. Jos lähden mökille, oletan että sieltä löytyy kaikki mukavuudet juoksevasta vedestä sähköön jne. – eipähän tarvi herätä käpy selän alla. Isäni on taas kysellyt (haastanut) koska tullaan vesisukseilemaan. Botski ei ilmeisesti ole mennyt kaupan, joten vielä ehtii! Toivottavasti paremmalla menestyksellä kuin 2v. sitten, josko siinä rytäkässä lähtisi talviturkkikin. Avannosta olen meinaa jänistänyt.

Hauskaa Helluntaita, tiedätte miten sanaparsi menee!

003

EM-kisat 2014

Maanantaina koneen laskeuduttua ei oikeastaan ehtinyt muuta kuin huikata Minnalle ’taas mennään’  ja sitten kohti kotia pesukonetta pyörittämään, ruokia kokkailemaan ja viimeisiä pumppauksia hakemaan. Keskiviikkona oli määrä nähdä muu Suomen tiimi lentokentällä ja tässä vaiheessa alkoi jo helpottamaan, sillä joudun aina double-triple-tsekkaamaan, että varmasti on kaikki oleellinen mukana ja se on jo itsellenikin tosi raskasta. Toivuin ihmeen hyvin aikaerosta, sillä tähän suuntaan tullessa se ei iskenyt ollenkaan. Mä en ollut kisa-aikatauluja sen kummempin ehtinyt katsomaan, muuta kuin oma kisa tulisi olemaan koko reissun viimeisimpänä, eli siellä ei paljoa lomailtaisi ja rötvättäisi. Lisäksi pari vuotta sitten jouduin viimeistelemään koneessa ja sehän ei mitään herkkua ollut, joten nyt ehtisi pari päivää hyvin tasailemaan. Minna oli myös laittanut mulle enemmän tankattavaa kuin koskaan ja piti ihan varmistaa että lähtikö mulle oikea paperi. :) Onneksi oli suora lento ja näin jälkikäteen ajateltuna reissu Santa Susannaan sujui melkoisen kivutta. Kilpailijakokoukset oli poistunut, mutta saatiin rekisteröinnissäkin odottaa Välimeren malliin ja ilta läheni kymmentä kun viimein päästiin hotellihuoneeseen.

PET-edustusta kentällä

PET-edustusta kentällä

Samantien ei voinut sänkyyn kaatua, sillä meillä oli torstaina kuvauspäivä. Uskoisin että Body-lehden kesänumero sisältää paljon kivoja kuvia kisaajista, odotan innolla että se ilmestyy!

Samantien ei voinut sänkyyn kaatua, sillä meillä oli torstaina kuvauspäivä. Uskoisin että Body-lehden kesänumero sisältää paljon kivoja kuvia kisaajista, odotan innolla että se ilmestyy!

221Perjantaina Jaanilla oli kisat ja sain hyvän alkulämmittelyn katsoessani 70-vuotiaiden kehopappojen posedownia I’m sexy and you know it –biisin tahtiin. Kansainvälisissä kisoissa oppii aina arvostamaan, kuinka mutkattomasti homma pelittää Suomessa, mutta saimpahan hyvää osviittaa siitä, millainen omasta kisapäivästä tulisi, sillä Jaanikin oli päivän viimeisimpänä vuorossa. Kun varma finaalipaikka tuli, ei haitannut 8 h penkinkulutus lainkaan. Ja lopullinen 5. sija (tasapisteillä 4. kanssa) oli ihan mieletön temppu yli 20 kisaajasta, varsinkin kun taso on kova!

262

Lauantain vietin pitkälti Tiinan kanssa, sillä muut olivat kisapaikalla/Barcelonassa käymässä ja meillä oli viimehetken valmistelut. Tämä päivä tuntui kuluvan ihmeen hitaasti vaikka ohjelmassa oli tukanpesua ja –laittoa sekä muutaman värikerroksen levitys. Sunnuntaina meidän Essi pokkasi aamufinaalissa 5. sijan fitneksessä. Homma jatkui Oonan 6. sijaan ja kulminoitui Tiinan EM-voittoon. Aikamoinen päivänavaus, varsinkin kun oltiin edellisenä päivänä puhuttu Tiinan yli 10v. urasta ja koskaan aiemmin ei ole finaalipaikka kv-kisoissa auennut, ja nyt sitten Euroopan mestariksi. Tämä jos mikä motivoi, että kova työ palkitaan aikanaan!

Kauppareissulla

Kauppareissulla

Myös säät suosi

Myös säät suosi

Odottelu ei ollut lainkaan niin ’paha’, kun oli muitakin mukana. Vaikka olinkin varautunut pitkään odottelemiseen, 22 aikaan illalla leukojen repiytyessä aloin jo toivomaan että alkaispa oma kisa jo, täytyi alkaa ottaa cofitabseja että pysyisin jotenkuten hereillä. Lopulta oma kisa olikin 20 minuutin kuluttua ohi, sillä finaalipaikkaa ei irronnut ja lopullinen sijoitus oli sitten 9. Vaikka tietenkin olisin halunnut pytyn kotiinviemisiksi, en voinut jäädä kovasti harmittelemaan, sillä sain saman tien palautetta, että meni hemmetin hyvin ja nyt oli väritkin kohdallaan. Olo olikin todella hyvä, sillä nyt en sortunut mihinkään ’helppoon mokaan’ ja uskon että tein parhaan mahdollisen mihin näillä eväillä pystyin.

316
052
071
056
040Lisää kuvia kannattaa käydä katsomassa Body-lehden nettisivuilta.
027

Myös huoltajilla koitti rankat ajat, 15 h kisapaikalla.

Myös huoltajilla koitti rankat ajat, 15 h kisapaikalla.

307

Jokaisesta kisasta oppii aina jotain uutta ja nyt huomaan, että varmuus omaan tekemiseen on kasvanut. Koko preppi on ollut tähän astisista kaikkein kivuttomin, olo on ollu energinen ja hyvä eikä ollenkaan loppuun palanut. Myönnän miettineeni, että kävikö mulla aloitettuani vaan hyvä mäihä ja olin ns. tähdenlento, vai onko mussa oikeasti potentiaalia ja pikkukeskustelujen jälkeen luottohenkilöiden kanssa päädyin jälkimmäiseen. :) Kana kuitenkin parantaa lentoaan kokoajan!

Amerikan terveiset

Näin sitä on vaan lomat vietetty ja paluu arkeen. Pari viikkoa humahtanut niin nopeasti, että nyt on varmaan päivityksen paikka, ettei kaikki ’hyvät läpät’ unohdu! Onhan mulla asiaa..

Vappuna lähdin Minnan kanssa kohti Denveriä ja vaikka ilmassa jo istuttiinkin, ei siltikään tuntunut että tässä sitä mennään. Meillä oli suunnitelmana mennä jenkkivahvistuksemme Nooran luo majailemaan viikoksi ennen Minnan kisoja, jotta kerkeisi siinä aikaerosta toipua ja selvitä hirveestä nestepöhöstä, mikäli sellainen sattuisi kertymään. Noora oli jättäny meille auton lentokentälle ja ajo-ohjeet ja jännimmät kohdat ehdottomasti koitti Coloradossa, kun ensin piti löytää parkkipaikalle, sieltä auto ja avaimet ja lopuksi vielä Nooran paperiohjeilla kämpille.. Lähettiin ajamaan peukut ja varpaat tuhannen pystyssä ja oltiin heti alkuun varmoja et ajetaan motaria väärään suuntaan. Ajettiin kuitenkin eteenpäin, katottiin päädytäänkö Meksikoon mutta jollain ihmeen kaupalle löydettiin! Sitten alkoi uusi show kun meillä oli tieto vain talon numerosta muttei oven. Minna lähti ’kokeilemaan nuppeja’ ja luojan kiitos soitti ensin Nooralle, oltais vielä tultu ammutuksi kun keskiyöllä menee yrittää sisään jonkun toisen asuntoon..

Ohjeet oli tätä tasoa. :))

Ohjeet oli tätä tasoa. :))

 Ensimmäinen aamu lähti mukavasti kukonpaukun aikaan liikkeelle ja aamukäppäilyjen jälkeen päätettiin lähteä ostoksille.


Ensimmäinen aamu lähti mukavasti kukonpaukun aikaan liikkeelle ja aamukäppäilyjen jälkeen päätettiin lähteä ostoksille.

Eipä ollut yön pimeydessä huomattu, että tuli parkkeerattua vesipostin eteen ja ikkunassa oli varoitustarra että kohta hinataan.. Naapuripartio oli ollut aktiivinen! Meidän piti toimia perjantaina ja lauantaina lapsenlikkana Topsulle, mutta sekin meni käteen kun perjantaina meiän salireissu venähti kun Noora oli laittanu ajo-ohjeet jonnekki ihan muualle (hups) ku salille ja ajettiin ihan jossain hornassa. Lauantaina luultiin et nyt ollaan hukattu poika, oon kattonu liikaa Criminal Mindsia kun olin varma et nyt se on siepattu ja pilkottuna jossain tienvarsimotellissa. Lapsi löytyi onneksi elämänsä kunnossa ja ei siitä sen enempää (#supernanny).

Eipä ollut yön pimeydessä huomattu, että tuli parkkeerattua vesipostin eteen ja ikkunassa oli varoitustarra että kohta hinataan.. Naapuripartio oli ollut aktiivinen! Meidän piti toimia perjantaina ja lauantaina lapsenlikkana Topsulle, mutta sekin meni käteen kun perjantaina meiän salireissu venähti kun Noora oli laittanu ajo-ohjeet jonnekki ihan muualle (hups) ku salille ja ajettiin ihan jossain hornassa. Lauantaina luultiin et nyt ollaan hukattu poika, oon kattonu liikaa Criminal Mindsia kun olin varma et nyt se on siepattu ja pilkottuna jossain tienvarsimotellissa. Lapsi löytyi onneksi elämänsä kunnossa ja ei siitä sen enempää (#supernanny).

Lauantaina osallistuttiin paikallisen pro gymin eli Armbrustin poseerausleirille. Olivat siellä ihmeissään Eurooppa-tyylistä (t-kävely), lisäksi tekevät vain vertailut edestä ja takaa ja kävelevät sen 3-5 askelta. Kyllä meilläkin tämä oli vielä ainakin pari vuotta sitten, mihin lie kadonnut?

Lauantaina osallistuttiin paikallisen pro gymin eli Armbrustin poseerausleirille. Olivat siellä ihmeissään Eurooppa-tyylistä (t-kävely), lisäksi tekevät vain vertailut edestä ja takaa ja kävelevät sen 3-5 askelta. Kyllä meilläkin tämä oli vielä ainakin pari vuotta sitten, mihin lie kadonnut?

114

Denverin viikko oli tosi ihana! Satuttiin kreivin aikaan sinne, sillä lämpötilat huiteli liki 30 koko viikon. Oon nauranu niin että sattuu, dietin noudattaminen on helpompaa kuin mikään, sillä kaupasta löytyi kaikkia mahdollisia  itseensä pumpattavia, kalorittomia lisäaineita, millä oman pöperön sai maistumaan taivaalliselta. Lisäksi ihan säikähdin, kun mulle selvisi, että ensivaikutelma musta on vihainen ja ylimielinen. :) Ja mää pidän itseäni lähinnä kyllä tosi ujona ja meen aina ihan hätään jos joudun jollekin tuntemattomalle puhumaan.

Jos jotain vihaan niin pakkaamista ja purkamista ja edellisenä iltana ennen Dallasiin lähtöä mietittiin moneltakos sitä tulisi olla kentällä. Noora tyrmäs et ollaa aivan liian ajoissa, ei siellä kentällä ole liikennettä mutta kuinka ollakaan meinattiin myöhästyä koneesta! Kun viimein päästiin turvatarkastuksesta jouduttiin kauheeta munaravia painella koneeseen ja oli hilkulla ettei se menny siinä. Koneessa huohotettiin ettei koskaan enää, ei kerenny hakee kahvia, vettä tai mitään. Olin kuvitellut että Dallasissa soi tv-tunnarit, komeita taloja ja lämpöä riittää, mutta siellä oli ollut poikkeuksellisen myrskyisä viikko ja jälkikäteen oltiin tyytyväisiä että ehdittiin lennolle (ja Minnan kisaan ettei ne mennyt sivu suun), sillä loput oltiin peruttu sään vuoksi ja paljon kisaajia oli jumissa muilla kentillä. En ehkä parasta kuvaa saanu Dallasista, sillä meidän luukku sijaitsi strippiklubien ja kaikenmaailman rekkavarikkojen keskellä ja sakki siellä sen näköistä että toivottavasti ei puhkea pimeällä rengas.

Saatiin kaupassa käytyä ja kamat hotellille ennen kuin alkoi jumalaton myrsky ja siinä Suomen kaatosateet oli aika lapsen kengissä. Olin kähertämässä Minnan tukkaa kun valot alko välkkymään ja mun puhelimesta lähti kamala hälytysääni. Mietin mitä ihmettä täällä tapahtuu ja tornadovaroitushan sieltä tuli. Oltiin just puhuttu Denverissä että millä tavoin sitä kuolisi ja päädyttiin siihen että mieluiten suuren draaman kera, joten naureskeltiin että näinköhän sitä tässä kohta potkastaan tyhjää. Piti kuitenkin lähteä respasta kysymään että missäs tämä lähin tornadosuoja on ja pitäisikö sitä olla huolissaan. Ilmeisesti tämä myräkkä oli paikallisille peruskauraa, sillä ne naureskeli ettei täällä mitään suojia ole, voidaan tulla tähän aulaan ja hän voi pitää meitä kädestä kiinni tai sitten voidaan sukeltaa kylpyammeeseen. Sanoin Minnalle ettei me tähän kuolla, mutten enää ollut niin vakuuttunut, kun seuraavaksi paukkasi tulvavaroitus.. Noh, better safe than sorry.

161
162

 172

Sitten olikin Minnan draamantäyteiset kisat. Heti ensimmäiseksi katoin että voi hemmetti, väri on just prikulleen niin kuin mulla, eli pommi. Nyt kuitenkin taisi selvitä syy siihen, mitä mullekin on tapahtunut! Julian & Johannan ihotkin on tässä suhteessa samanlaisia, sillä muilla meidän tiimiläisillä ei vastaavaa ongelmaa ole ainakaan ilmennyt ja jos tulee niin tiedetään mistä johtuu. Lisäksi vapaaohjelman cd ei toiminut ja tulivat pyytää Minnalta uuden. Seuraavana päivänä Minna sano et hän ei oo nyt yhtään varma että minkä cd:n tuli jättäneeksi ja vapari kun lähti käyntiin sieltä paukahti Britney Spears ja Stronger. Lysähdin katsomossa että ”EI” ja pelkäsin että tukkakin on kun Britneyllä kun Minnuli kääntyy.. Muistan kuitenkin hänen meille valmennettavilleen puhuneen, että mitä tahansa voi tapahtua; musiikki kadota tms. ja silloin on vain improvisoitava. Nyt näyttäs kuitenkin siltä että koutsi joutuu uhrautuun – ensin väri ja sitten musa. :) Harmi vaan ettei oikeaa  musaa saatu, Minnan esiintyminen on kuitenkin aivan ensiluokkaista.

168

177

Bob Cicherillo

Europa Supershow messutunnelmia

Europa Supershow messutunnelmia

198

Tuksut reissussa

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten kohti kotisuomea ja ei sitä kerennyt käydä kuin kentän kautta kääntymässä ja siitä kohti Espanjaa ja EM-kisoja! Mutta niistä lisää ensi numerossa.

Mämmiä ja munaa, trulli huulet punaa

Anteeksi mutta tuossa oli viikolla paras kuulemani vitsi!!! Pääsiäisenä oli pikku tankkaus ja juhlapöytään mennessä autossa mietin etten ole kyllä koskaan tykännyt mämmistä, mutta nyt varmaan uppoo. Ja jestas se oli hyvää! Toisaalta tässä vaiheessa maistuu varmaan kaikki taivaalliselta, mutta itse huomaan päälle olevan niin paljon helpompaa, kun ei tarvitse ’taistella’ ettei syö vaikka yhtä kananmunan keltuaista ohi..

Niillä eväillä pöhistiinkin hyvin koko viime viikko. Harrastin pientä maakuntamatkailua Itä- Suomessa ja kaikki sujui kuin tanssi! Joka kolkasta löytyi parempi kuin erinomainen sali ja empä muista koska viimeksi olisin noussut 4.45 ja ollut jo 5.03 juoksumatolla. Kotona sitä juo kahvia ja keräilee itseään kolme varttia. Reissun päällä sitä ei kyllä yleensä pääse täysin rentoutumaan, kun olet yleensä paikan ja puitteiden armolla, mutta homma pelitti oikein mallikkaasti ruokavaaka ja puddingit laukussa, aamupalalta munat suuhun ja täytynee kiittää myös ravintoloiden henkilökuntaa vaikka saatoin olla viikon hankalin asiakas: ”Otan kasvispihvin ilman kasvispihviä, ei melonia, ei omenaa, ei siemeniä, ei kastiketta vaan oliiviöljyä ja saiskos sen pieneen kippoon että annostelen sitten itse.. Ei, ei ole allergioita, en vain syö.. Eli toisin sanoen salaatti-kurkku riittää”. :)

Paparazzi iski

Paparazzi iski

Lappeenrannassa Nuppu haastoi hänen ohjaamalleen body pump –tunnille ja päätin astua taas epämukavuusvyöhykkeille ja antaa palaa. Normaalisti en pahemmin ryhmäliikuntatunneista (muista kuin spinningistä) perusta, sillä mua ahdistaa kun olkapäät kolisee muihin kun ne on niin tupaten täynnä ja toisekseen mulla ei oo minkäännäköistä rytmitajua, joten kaikenmaailman askelkuviot on silkkää tuskaa. Lisäksi ensikosketus body pumpiin on ollut joskus 2008 – 2009, ja olin niin rikki että se oli jäänyt toistaiseksi viimeiseksi. Otin kyllä niin babypainot ettei paljoa pienemmäksi olisi päässyt ja Nuppu kailottaa mikrofoniin että ”Suvi riittääkö toi sulle”. Voin kertoa että kyllä riitti. ENS KERRALLA nyt kun muistaa taas kuvion niin lupaan haastaa enemmän.

Vaa’alle en päässyt ja vähän mietin päivittäistä kulutusta, kun se on autossa istumista, parkkipaikalta toimistoon siirtymistä, istumista ja kävelyä autoon ja sama rumba jatkuu. Kotona lukemat oli kuitenkin samat kuin aloittaessani tankkauksen fitness classiciin (=homma hanskassa) ja tänään sain sitten uuden cheatmealin  ja en voi muuta sanoa kuin että huhhuh näyttäs toimivan! Aikamoista nimismiehen kiharaa. :)

076Seuraavat pari viikkoa tuleekin olemaan kulta-aikaa: lähetään Vappuna Minnan kanssa meren toiselle puolelle ensin Denveriin hakemaan viimeiset voitelut ennen kuin suunnataan Dallasiin Europa supershowhon, jossa laitan Minnulin iskukuntoon. Sieltä kauheeta höökiä Suomeen ja miltei lennosta Espanjaan. Ei voi muuta, sayonara <3.

Kohta mennää <3

Kohta mennää <3

Fitness Classic 2014

Mulla oli elämäni kivuttomin preppi ja vaikka olin plänänny kaikki hyvissä ajoin, silti tuntui että viimeisellä viikolla saa juosta ja säätää; hirveä pakkaus ja ruokien laitto ja otsasuonta alkoi kiristämään. Olin puljannut  tiimille aikas mukavat hotellihuoneet minikeittiöineen (vaikken kovin kaukana Kulttuuritalosta asukaan, niin silti tykkään majoittua hotellissa ihan vain tunnelman takia + kaikki on mukavasti käden ulottuvilla) ja sitten vasta kunnolla rentoutui, kun tiesi että kaikki on reilassa ja edessä pari päivää makoilua.

256

Ja huolto pelaa!

Ja huolto pelaa!

Tällä kertaa kilpailijakokouksesta oltiin luovuttu ja tilalla oli aikahaarukka, jonka sisällä pitäisi käydä rekisteröitymässä ja tarkastuttamassa asut. Tykkäsin todella tästä käytännöstä ja homma oli perjantaina sukkelaan ohi. Lauantaina pojat oli meidän poppoosta ensimmäisenä lauteilla ja vaikken itse vaivautunut kisapaikalle, Nuppu piti hyvin tilanteen tasalla ja sitä päästiin heti voitonmakuun, kun Jaani pokkas Men’s physiquesta kirkkaimman pystin ja Tomas hienosti  ensimmäisissä kisoissaan 4. sijan. Sunnuntaina meidän fitness- ja body fitnessakat lähti aamupäivästä Kultsalle, kun jäätiin Jaanan kanssa vielä hetkeksi homeilemaan hotellille ja tultiin sopivasti palkintojen jakoon: Essi ja Oona fitneksessä kaksoisvoitto! Olin molempien vaparit nähny harjoituksissa ja niinku paikalla olijat tietää – penkeistä sai pitää kiinni. Oottelen että koska saapuu video, kait ne on joku kuvannu!? Sitten Tiina vei -163 sarjan ja Katja jäi omassaan pisteen päähän voitosta. Alkoi olla jo aika hyvin putsattu ja sitten alkoikin bikini.

+168 akat rivissä

+168 akat rivissä (kuva Tommi Mankki)

20140412-FC_SuviIso-Kuusela-010
20140412-FC_SuviIso-Kuusela-017
Mitä sitten omaan kisaamiseeni tulee, niin se oli elämäni suoritus. Olin itse rauhallisuuden tyyssija vaikka jotain pientä siellä kämmin kun en kuullut yhtään mitä tuomari kuulutti, niin ei niitä kukaan muista. Valmistautuminen, lookki ja kaikki meni nappiin, mitä nyt pakarat oli vähän mustat. :) (Tästä väristä tulikin välitöntä palautetta ja en todellakaan osaa antaa perusteltua selitystä sille, miten se on aina pommi. Vielä hotellilla luulin, että hyvä tästä tulee, mutta valot ei anna kyllä yhtään armoa. Tämä oli jo kolmas eri kokeilu ja joku mun ihossa hylkii sitä siihen malliin että tulos on läikikäs ja suttuinen. Nyt vaan jos jollain on kuningasideoita ihonhoitoon liittyen, ne on enemmän kuin tervetulleita. Etenkin kun tämä brittiväri on nyt palanut nahkaani eikä liikahda mihinkään vaikka kuinka kuorin. No, porkkana sen olla pitää..)

047
049Vaikka koko viikonloppu olikin tuntunut suhteellisen pitkältä, niin äkkiä sitä huomasikin olevansa palkintoja pokkaamassa. Katsomossa oli kyllä mieletön tunnelma ja haluan kiittää jokaista kunnon elämöinnistä. Niin siinä lopulta kävi, että tulin tasapisteillä 2. voittajan kanssa. Olin aiemmin miettinyt, että se on se ja sama kuinka sijoitun, sillä olen itseeni niin tyytyväinen. Nyt en ollut halunnut luoda itselleni mitään ennakkopaineita (tuntui toimivan), mutta rehellisesti ne ensimmäiset ajatukset oli ”taas” ja ”mulla on jo tää pytty”. Isossa kuvassa olin kuitenkin erittäin onnellinen ja kaikkeni tehnyt, jotten voinut millään olla pettynyt vaikka vähän harmittikin.

068

073
Seuraavat suunnitelmat oli jatkaa syksylle, mutta ne meni ympäri maanantai-illan puhelun myötä: SAIN EM-KUTSUN!!!!!! Tunnelmat on edelleen sen verta sekavat, että olen joutunut katsomaan puhelimen lokitiedot moneen kertaan uusiksi että tapahtuiko se todella vai kuvittelinko koko jutun. Nyt suunnitelma onkin jatkaa dieettiä, hakea hieman vauhtia Dallasista Minnan kanssa ja siitä vanhaan tuttuun Santa Susannaan muun Suomen edustuston kanssa. Mikä kevät! <3

%d bloggaajaa tykkää tästä: