Aihearkisto: Yleinen

Yleinen

Terveisiä Milanosta!

Jätä kommentti

Nyt eletään sitä aikaa kun S. I-K:lla on kaikkein kiireisintä. Mulla alkoi meinaa loma ja sehän tarkoittaa sitä, että hommaa on enemmän ku laki sallii. Lähetään vaikka siitä että koulujutut tuppaa kasaantumaan ja deadlinet kutittelemaan: Olin hommannu oppikirjan pari viikkoa sitten ja katsonut, että koealue on vaivaiset 4 lukua. Viimeisenä iltana ennen koetta vaivauduin avaamaan sen 400-sivuisen opuksen vain todetakseni, että koko kirjassa on KUUSI lukua. Se luettiin läpi aikamoisella pikaskannauksella ja mietin vain Jumppaa, kun kävin tarinoimassa proteiinipatukan tuotekehityksestä, kun en siihen hätään osannut muutakaan. Lullero olisi pitänyt viedä hoitoon, mutta äiti kielsi (moneen otteeseen, uskoin kyllä kerrasta) autoilun koska kesänakit edelleen, joten jouduin turvautumaan plan B:hen eli kolkutella oviin kukonpaukun aikaan, kun otettiin pirssi kentälle. Syynä tähän talvirengasvetkutteluun on varsin yksinkertainen ja oikeastaan niitä on kaksi: 1) meillä on paska tunkki ja 2) ollaan Rufuksen kanssa käyty autokaupoilla. Tyhmempikin arvaa sen olleen virhe. Mä en oikeastaan ajettujen kilometrien ja värin päälle muuta älyä, mutta Ruffe on vaativa. Ja tottakai piti lähteä katsomaan ja sitten koeajamaan sitä namiskuukkelia ja tässä sitä nyt ollaan. Selvitettäviä asioita on ollut vaikka kuinka lähtien siitä, ettei auto ole edes Suomen rekisterissä, ja muutaman päivän pohdinnan jälkeen ollaan ehkä kallistuttu enemmän no kuin go.

No loma on aina loma! Tänä aamuna kepeiden 3 h yöunien jälkeen pirteänä kentälle nokka kohti Milanoa. Meillä on suunnitelmissa viettää päivä täällä ihmettelemässä Duomon kauneutta, käryttää rahaa ja huomenna vuokrataan auto ja ajetaan Riminiin. Jaani kisaa vuoden viimeiset kisat San Marinossa tulevana viikonloppuna ja meillä meni matkan bookkaus sen verran viime tippaan, että San Marinon kaikki hotellit oli täyteen ahdettuja. Niinpä päädyttiin n. 30 kilometrin päässä olevaan Riminiin, josta otettiin paras hotelli mikä paikasta löytyy (kiitokset sesonkiajan ulkopuolelle).

sv

Arvatkaas kuka on kuski? Aivan oikein. Syystä että väitän olevani parempi vaihtoehto kuin Jaani oloissa, ja Juho (ja Reetta, mutta hän nyt ei haluaisikaan) on liian nuori! Laitetaan mamma rattiin ja katsotaan kuinka käy, mutta Teksasissakin selvittiin niukin naukin hengissä vaikka vettä tuli kuin aisaa ja voitte arvata, että siinä liikenteessä ei ole mitään järkeä. En tiedä kyllä onko täälläkään; taksikuski painoi sukan mattoon ja parhaimmillaan ajoi kevyet 170 km/h. Siinä vaiheessa alettiin takapenkilläkin kiinnittelemään turvavöitä. Hän kertoi myös, että saksalaiset navit ovat paskoja ja neuvovat minne sattuu, eli varataan matkaan 5h, niin eiköhän ehditä perille ennen rekisteröinnin päättmyistä. Mahdollisuudet on varmaan paremmat kuin Tiinalla (anteeksi, että kerron tämän), mutta ensimmäiset liput meni roskiin, kun liitto päätti myöhästää kisoja viikolla. Sitten Lufthansan lentäjät päätti ryhtyä lakkoon ja nyt kirsikkana kaasuvuoto mikälie Helsinki-Vantaalla. Puerto Ricosta palatessa hän jäi ainoana jonnekin looppiin myrskyjen ja muiden vuoksi. Eli Tiina, toivon, että pääset ehjänä perille ja me tapaamme huomenna<3.

Täällä on kaikki sujunut kuin tanssi ja olen ihastunut kaupunkiin. Hyökättiin tottakai heti kaupoille, mutta toistaiseksi todella löyhä lasti tarttui mukaan ja Sephora oli karmaiseva pettymys; olin jo ajatellut täyttäväni kosmetiikkavarastoa tietyiltä osin ja liikkeessä meikkauksen luottoneuvonantajani Retu kertoi, ettei Italiasta löydy Anastasia Beverly Hillsiä, Tartéa, Kat Von D:tä… Siis mitä!!!! Mutta aurinko täällä hellii ja kappas aurinkolasit unohtui kotiin, joten eiköhän me jotain kivaa vielä saada.

Ps. kone on mukana ja snapit laulaa. Seuratkaa tunnelmia.

Yleinen

Ette te minua tunne pt. 2

1 kommentti

Homma jatkuu siitä, mistä on helpoin kirjottaa! Paras ystäväni, elämäni valo ja rakkaus, you name it, Rufus<3.

#1 Ensimmäinen asia, minkä hänestä bongasin, oli – aivan oikein – hyvä pakara. Nyt se on ollut valitettavasti long-gone mutta takaisin tulon kyllä huomaa! Housut lyhenevät meinaa senttejä. :)

#2 Jaanilla on koulutetun hierojan tutkinto takataskussa (ollut jo vuosia!) ja sitä on mahdollista silmittömästi hyväksikäyttää joulukuusta alkaen. Kerrottakoon nyt tännekin, että minua on luvattu alkaa pitämään kondiksessa kunhan oma kisakausi on pulkassa! Lisätään hieman paineita.. Ajan saa soittamalla tai laittamalla viestiä.

#3 Jos Jaanilta kysyy kumpi kätinen oot, vastaus on ”sekakätinen”. Riippuu siis mitä kysytään! Kirjoitetaan vasemmalla, puuroa hämmennetään vasurilla, pesistä lyödään oikealta, palloa heitetään oikealla, sushia syödään vasemmalla, lätkässä rightti, sulkapallossa oikea.. Harva onkaan näin monitaituri! Urheilussa aina käsittämättömän hyvä, aivan sama mikä laji.

#4 Se että käytät kättä kuin kättä yhtä sujuvasti kalpenee kuitenkin sen rinnalla, että Rufukseni on varmasti maailman kiltein ihminen ja se ei sitten puhu kenestäkään paskaa. Tämä on ominaisuus, mitä kunnioitan varmaankin eniten. Ei myöskään koskaan ole sanonut mulle edes suutuspäissään pahasti vaikka tiedän, että olen taatusti kyrpinyt, esimerkiksi ottamalla ainoan läpinäkyvän shakerin ja siinä on mennyt täydellisen puuron koostumuksen kanssa vedet ja vellit sekaisin.

#5 On myös ihanaa kun on korvaamaton olo: minä tiedän missä on paristot, varalamput, kipot, kupit, se ja se vaate.. Mutta kiva huomata, että munkaan ei tarvitse pärjätä ilman häntä! Kuten uusimpana villityksenä nyt 30 kg:n punnusliivi (”pikku lisä” aerobisille), mitä en kertakaikkiaan saa kiskastua selkään ilman apua. Kun Rufus oli MM-kisoissa, yritin veivata sen ensin omalle reidelle (siihen asti kaikki ok), josta hivauttaa sen niskaan, mutta eihän se pään yli mennyt ilman, että olisi ollut niskat nurin. Ego ei luonnollisestikaan antanut enää siinä kohti periksi, että olisin joltain kysynyt apua, vaan päätin olla ilman, saan soijan pintaan niinkin.

#6 Vaikka mua just tituleerattiin ”maailman hauskimmaksi ihmiseksi”, niin Ruffessakin on puolensa. Ryhmässä se on yleensä se hiljaisempi tarkkailija ja huumori elää tilanteen mukaan. Mä jään välillä jonkun viiltävän kommentin jälkeen suu auki kattoo et mitä just tapahtu. ”Kerro jotain” on aloitus, jolla Ruffen pasmat saa aivan sekasin ja sillo mennään puihin. Onneksi minä voin hoitaa silloin sen puhumisen, jalo taito selkeästi äitimuorini peruja. Mutta on sitä myös välillä pitäny testaa mitä huumorini kestää! Ja kyllä se kestää, koska tunnetusti hyvä.

#7 Jaani tanssii vain 4 promillen humalassa. Eli ei koskaan.

#8 Niin hyvin Rufus tuntee, että osaa myös epäillä joitain asioita. Valitsen esimerkiksi kaupassa suurimman banaanin mikä lähtee. Jos sanon vasemmalle niin tarkoitan oikeeta ja toisinpäin. Jostain kumman syystä en erota niitä ellen katso käsiäni.. Onneksi Ruffe on tottunut ja varmistaa rauhallisesti ennen kuin pitää kääntyä, että ”tarkoititko..”. Kaikkeen en minäkään täydellisesti pysty:).

#9 Kallis (ja hyvä) on maku ja tyyli sellainen, ettei niin voi pukeutua kukaan muu. Lähteekin oikein mielellään naisten saatille makutuomariksi. Lahjat menee aina häränsilmään, eli ei tarvitse pelätä sitä kuuluisaa linnunpönttöä (myönnettäköön, että jossain määrin olen materialisti). 30-vuotislahjaksi haluaa Porsche Caymanin 718 tai Jaguar F-type S:n.

#10 Pidemmillä reissuilla ajomatka saadaan usein kulumaan siten, että kyselen Jaanilta kaikkea sopimatonta ja yleensä on pakko vastata, kun pakoon ei pääse. Kesälomalla oli kehkeytynyt uusi taktiikka ja se oli musiikin laittaminen kovemmalle niin, että olisi pitänyt huutaa yli. Oltiin siinä muutama sata kilometri ns. nautittu toisistamme ja lähdettiin illalla Jeppiksessä ollessamme ihailemaan Pikkuhiekkaan auringonlaskua. Siellä sitten nuuhkiessani meri-ilmaa Jaani sanoi, et yks kysymys hänellä olis, kun on vaivannut jo pitkään. Ääni oli niin vaikea, että kerkesi miltei paska valahtamaan housuihin kun ajattelin, että nyt oon tosissani loukannut aiemmilla uteluillani tai käyttäytymiselläni ja aistin vakavan perheriidan paikan. MUTTA niin hän otti, polvistui ja kosi, ja siihen oli maailman helpoin vastata kyllä heti kun sain leuan rullalle. <3

Miten tässä sitten käy, tuleeko musta Inki? Voisin kerralla räväyttää ja pistää kaikki nimet vaihtoon: ottaa toisen nimeni käyttöön ja vaihtaa sukunimen, ja voila! Inkeri Inkinen. How you like me now?

img_7751

Yleinen

Ette te minua tunne pt. 1  

Jätä kommentti

Ajattelin läväyttää käyntiin palttiarallaa 20 värssyn sarjan, jossa voitte yksi kerrallaan lukea Pro Elite Teamin jäsenistä minun silmin, eli totuuden. Uhraan Piia Pajusen ensimmäiseksi, sillä kyseessähän on useimmille varsin tuttu hahmo ja sain jo hyvää tulta alle seurattuani hänen toimintaansa (yhtä sketsiä) tässä kesällä Satakunnan suunnalla ja nyt ihan facebookin messengerin välityksellä suoraan Puolasta. Piia on myös meistä ehkä seuratuin (enää ei ehkä ahkerin koska Oona) snappääjä ja sanoinkin, että tuo on kaikki kiiltokuvaa ja jollen tuntisi, snapin perusteella luulisin toisenlaiseksi ihmiseksi. Tässä siis ei kronologisessa järjestyksessä muutama knoppi naisesta, joka oikeesti suuttuu, jos pyydät röyhtäisystä anteeksi.

w3

#1 Valmennusjohdon ensikertomat Piiasta mulle oli ”se on hullu, siitä tulee vielä hyvä” ja toi oli ilmeisesti riittävän syväluotaavaa anaalisointia. Ensimmäinen muistikuvani oli WFCn aulasta, kun Pajunen kuoriutuu sellasesta onepiece-haalarista treenille ja jälkikäteen on kertonut, että mä olin pelottava. Silloin oli joku sekasin, toinen loppu.. (Toivon, että tää pelottavuus huokuu puhtaasti vain mun hiljaisesta auktoriteetista, sillä sittemmin olen kuullut samaista sekä päin pläsiä että kuulopuheiden kautta. Ehkä olen ylimielinen, ehkä perusilmeeni on vain veemäinen, mutten ilmeisesti ainakaan helposti lähestyttävä, mitä olen luullut.) Luonnollisesti ensimmäinen yhteistreeni on aina ollut jalat – luulot pois heti kättelyssä – eikä Piudekaan ollut poikkeus.

#2 Mitä ruokaan tulee niin elettiin SM2012 kisojen jälkeistä elämää ja Piia tuli mukaan Sorsille ahtaamaan eturepun täyteen kaikkia herkkuja. Meitä ”kokeneempia” vatsalaukun venyttäjiä oli useampi ja Piia saikin parhaat vinkit siitä, miten ruokaa saisi vielä ahdettua lisää (en viitsi kirjoittaa tekniikkaa tähän, kun siitä saadaan vielä joku sota aikaiseksi, kun joku ottaa tosissaan ja kokeilee). Hyvän näköistä keräilyä oli sohvalla, eli kohtalaisen ookoo suoritus. Mutta sikabulkistakin voi kuoria aikamoisen talentin, minkä Piia osoitti ansaitessaan IFBB ammattilaiskortin voittamalla Arnold Amateur Spainin overallin 2014! Ulkonäön perusteella ei pitäisi tuomita ja siihen minäkin nyt vetoan. Tästä puuttuu kuva, koska Piia kerää kaikista kiristyskuvia kansioon. Mustakin on olemassa niin järkyttävää materiaalia eli pitää olla varovainen, kosto nääs on hirmuinen. Sittemmin Piia on enää ’kohtuudella maistellut’, sillä mättö on Piian kohdalla taaksejäänyttä elämää (vaikka hän yrittää aina muuta väittää). Suuri herkku treenin jälkeen on kylmä maksalaatikko ja bravuureihin kuuluu juustokakut. Vaihdellaan joskus kuvia ruoka-annoksista (koska omani kirvoittaa kateuden) ja Piian on pakko aina yrittää rökittää the chef, esimerkiksi kuvaamalla ruokansa lattialta ja ripottelemalla basilikan lehtiä rekvisiitaksi ympärille. En voi muuta todeta, kuin iloista siivoamista.

013

#3 Jonkun kisaprepin sivusta seuraaminen tuo kieltämättä syvyyttä. Ennen ensimmäisiä kisojaan Piia puuhasi paljon omissa oloissaan, mutta muistan ensimmäisen kerran kun harjoiteltiin lavalle sisääntuloa ja asentoja. Meni sisääntulo muutaman kerran uusiksi, kun tämä tulee kuin mikäkin luolamies – vieläpä pantterikuvioiset bikinit päällä. Nykyään onkin jo aikamoista keimailua eli prinsessakoulu on tepsinyt! Ensimmäiset kisat oli Fitness Classic 2013 ja siellä sekä vaparissa kynnettiin maata että muu takahuonetoiminta jätti sellaiset muistijäljet että oksat pois; siinä missä muut kipsuttelee siveellisesti portaat lavalta poistuessa, Piia vetää rampin kuulana, tuli ylen että alen.

#4 Piia pitää hyvin sordiinoa yllä ja tykkää olla kameran edessä, mutta kun on vapaalla niin on aina alasti. Ensimmäinen juttu mitä tapahtuu kun ovi on säpissä, Piude ”vetää vähän kevyempää päälle” eli riisuu. Parhaimmillaan tähän komboon lisätään myös nopea piipahdus vessaan ja koska juttukin on monesti kesken, ovi jää auki. Ja joka kerta mun on vaan pakko miettiä, miten helmi ihminen.

307

En edes tiedä koska kääpiöstä (jos halaan, niin mahtuu mun leuan alle) on tullut mulle niin rakas, mutta veikkaisin sen ajoittuvan vuoden 2013 PM-kisojen aikaan, jolloin lähdettiin porukalla huoltamaan poikia Eestin suuntaan. Ensimmäiseksi kaudeksi kisasuoritus oli kova ja Piia veti ruokaakin siihen malliin, ettei säästellyt mitään, ei edes suolistokaasun purkauksia. En tiedä olenko koskaan kokenut mitään pahempaa, sillä sen ihan maistoi, mutta niin vaan meidät on majoitettu samaan huoneeseen. Siksi seura onkin ehkä parasta koska hän ei välitä, eikä todellakaan ole varaa huomauttaa. ”Reteä” olisi ehkä hyvä sana kuvaamaan toimintaa, mutta aina voi kyllä kaataa itkunkin ja maailma on parempi. Olet ihana, mutta tiedät sen onneksi itsekin. <3

Voit seurata instagramissa & snapchatissa @piiapajunen

Who’s next?

Yleinen

Ei kannata lupaa mitään, mitä ei voi pitää

Jätä kommentti

Kas niin siinä jälleen kävi, että talvi yllätti suomalaiset! Itseni myös, sillä talvinakkeja ei vieläkään ole eli se tarkoittaa sitä, että joudun turvautumaan julkiseen liikenteeseen. Oon tehnyt päätöksen, että joululomaan asti suoritan koulua ja sitten mennään olojen mukaan. Tarkoittaa siihen asti sitä, että joudun naamavärkkiä näyttämään Malmilla vähintään kerran viikkoon, joskus useamminkin ja maanantaina kävi niin, että VR tiedotti kuinka ”lähijunavuoroja harvennettu” (= kaikki vuorot peruttu) ja HSL kuinka sää vaikuttaa aikatauluihin. Nopea summasummarum ja S. I-K otti hatkat heti kun nimi oli osallistujalistassa, sillä yö sillan alla muiden vesselien kanssa ei liiemmin napostellut.

Yleisön pyynnöstä ja pienen painostuksen seurauksena lupasin, että suollan vähintään yhden blogin per viikko ulos. Yritin kovasti selitellä, että kyllä varmaan kovasti rustaisinkin jos mulla vaan olisi aikaa, mutta sain B. Gräsbeckiltä siihen aika tylyn vasta-argumentin: ”paskapuhetta”. Lähdenkin liikkeelle näin kevyesti ja vielä olen sanani mittainen; tämänhän piti tulla ulos jo pari päivää sitten, mutta tuli tietoteknisiä haasteita. Onneksi Saimiri Design auttaa kun menee sormi suuhun! Iloksenne voin myös ilmoittaa, että nyt mulla ehkä alkaa olla taas kerrottavaakin, sillä aloitin prepin tänään tasan kaksi viikkoa sitten.

Mulla on ollut hyvin vuosi aikaa miettiä mikä meni pehvalleen ja useimmiten kaikki kulminoituu omaan kupoliin. Projektissa on hyvä varautua siihen, että asiat eivät edistykään suunnitellulla tavalla: epäonnistumiset, virheet ja erehdykset kuuluvat elämään ja kaikkeen inhimilliseen toimintaan. Kun tavoite on suunniteltu ja mietitty tarkkaan, vaatimukset on kovat ja odotamme itseltä täydellistä suoritusta – asioiden pitäisi edistyä nopeasti ja vaivatta. Joko-tai -ajattelu on monesti haittaamassa edistymisien huomaamista ja se uskottelee luulemaan, että muutos on nopea. Monesti yksi pieni virhe tai epäonnistuminen voi kaataa hyvän projektin, samaten pari päivää kestänyt ummetus tai aivan järkyttävät hedarit, joihin edes itku ei ole auttanut (paitsi sitten Rufus heltyy ja hieroo niskoja). No minä jos kuka tiedän kuinka tämän sortin ongelmat taplataan, vaikka olo on kieltämättä pehmyt, kun silmät sanoo että ulkona sataa mutta sinne mennessä totean että maa on kuiva ja minä pysyn kuivana.

Suurimpana motivaattorina toimii nyt se, että haluan itseni vuoksi saavuttaa sellaisen kunnon missä en ole koskaan ollut ja kokonaisuudessaan sellaisen onnistumisen, että voin tosissani olla tyytyväinen ja sitten vetäytyä rauhassa viettelemään eläkepäiviä. Mä vihaan talvea sen kaikissa muodoissa ja tarvitsen jotain fokusoitavaa selvitäkseni sen yli ilman masennusta. Nyt kun tekeminen on pilkottu viikkotasolle siten, ettei tosiaan jää aikaa turhalle vatvomiselle, niin kevät tuleekin vastaan yllättävän nopeasti! Ihanaa kuulkaa olla elämänsyrjässä taas kiinni.

img_7537

Kuntokuvat toimi niin hälyttävänä signaalina, etten pystynyt niitä edes Minnalle lähettämään ettei vaan lähde johonkin kiristyskuvakansioon. On jännä mitä sitä itselleen sokeutuu, mutta matka lavakuntoon on armoton eikä sitä käy kieltäminen. Kuinkahan monta kertaa tämäkin täytyy tehdä ennen kuin opin. :))

Yleinen

No nyt se on sanottu

Jätä kommentti

Tuntuu siltä, että kolmessa vuodessa olen vanhentunut todella paljon. Siinä missä muutama vuosi menin nuoruuden innokkuudella, toiveikkuudella ja tietämättömyydellä, niin kuvioihin on nyt tullut vähättely, realistinen pessimistisyys ja epätoivo, joista nyt kernaasti haluaisin eroon.

Jos yhtään vaivautuisin tarkastelemaan omia asioitani lähemmin, voisin todeta olevani aika monessa liemessä keitetty akka ja jollain ilveellä ulostulo on useimmiten ollut voittajana, mutta siinä rytäkässä sitä ajattelu sumentuu niin, että kaikki hyödyllinen unohtuu ja ongelmien noidankehä on valmis. Ensin keksitään ongelmat (vatsa ei toimi, polvi on kipeä, mikään ei toimi), sitten mietitään syitä niihin (liikaa liikuntaa, liikaa istumista, liian vähän unta), keksitään syyttävät selitykset (työ, koulu, äiti, isä..), puolustaudutaan (en minä mutta muut) ja tunnelma märkänee (ei napostele sitten millään). Kun ollaan niin sanotusti rännissä, vellotaan pahassa olossa eikä keksitä ratkaisuideoita, on turha olettaa että mitään toivottua muutosta tapahtuisi, mikä johtaa siihen, että muutoksen puutetta selitellään ja taas keksitään lisää syyttäviä selityksiä. Ilman luovuutta ja halua saada aikaan toimivia ratkaisuja ei ratkaisuja synny ja ongelmat jäävät jäljelle. Oliko riittävän epäselvästi ilmaistu?

Meillä oli eilen tiimipäivä ja tekipä taas gutaa nähdä kaikkia plus bonuksena academylaisia. Siinä sitten esittelykierroksella kuuntelin, kuinka valtaosa on karvan päälle kakskymppisiä ja vielä uutuudesta niin viehättyneitä, niin siinä muistui ”vanhat hyvät ajat” mieleen. Nyt sitten ajattelin päästä tästä ongelmanoidankehästä ulos ja se edellyttää sitä, että ongelmien sijasta aletaan puhua vastaavista tavoitteista. Se miten todennäköistä on, että jokin tietty tavoite onnistutaan saavuttamaan, riippuu ennen kaikkea siitä, miten vahva on ihmisen halu ja miten vahvasti uskoo, että sen voi saavuttaa. Saavuttamisen todennäköisyyttä voi tietoisesti kasvattaa lisäämällä tavoitteen haluttavuutta, sen kiinnostavuutta ja houkuttelevuutta sekä vahvistamalla uskoa siihen, että tavoite voidaan saavuttaa.

Haluttavuus riippuu siitä, kuinka paljon hyötyä tavoitteen saavuttamisesta uskotaan tulevan itselle. On olemassa erilaisia tekijöitä uskon kasvattamiseen:

#1 On hetkittäin onnistuttu

20140412-FC_SuviIso-Kuusela-017

Samantien ei voinut sänkyyn kaatua, sillä meillä oli torstaina kuvauspäivä. Uskoisin että Body-lehden kesänumero sisältää paljon kivoja kuvia kisaajista, odotan innolla että se ilmestyy!

Nikola

#2 Suuntaista kehitystä on jo tapahtunut

a2

Väistämättä sitä väkisin jotain tapahtuu. Johonkin tultu sitten Provinssin 2008..

#3 Aikaisemminkin on onnistuttu vastaavassa
Tiedätkö, miltä tuntuu tiputtaa 20 kg?

#4 On olemassa voimavaroja, jotka auttavat onnistumaan

034m

jkl

pe

ma2

w2

Olen kuitenkin jo siinä iässä, että se alkaa näkymään naamasta ja nahasta, enkä voi eläköityä ennen kuin on alla sellainen suoritus & kondis mihin voin olla 100% tyytyväinen, ei jää paska maku suuhun eikä jää kaivelemaan, että olisi pitänyt. With that being said, on pakko kertoa ihan itseni vuoksi, että naulasin tavoitteen ensi keväälle juuri.