Aihearkisto: Yleinen

Kisa-asuistani

Kisa-asun kanssa on vähän sama homma kuin mekon valinnassa juhliin: kahtiin ei voi mennä samoissa varsinki jos on samat vieraat. Viime vuonna tilasin Biancanevestä ronskisti kahdet samalla kertaa koska olin jo ennakkoon raivolla päättänyt että äsämmissä ollaan. Vielä tuolloin oli linjaus hakusessa että mitä niissä saa ja ei saa olla; puolet persauksista piti peittyä ja saiko välikappaleita olla myös yläosan olkaimissa.. Parempi oli pelata varman päälle ettei sitten kilpailijakokouksessa tulisi hylsyä.

LBF 2011

SM 2011

Biancaneven tytöt Elina Loueranta ja Paula Taipale ovat alansa huipputekijöitä. Siitä kertoo jo se, että kevään Fitness Classicissa käyttämieni punaisten bikinien välikappaleista mulla oli visio, niitä ei vaan Suomesta löytynyt ja Elina teki ihan uskomattoman työn kun pimppas mulle omat! Uusi asu tuo aina uutta asennetta ja kun sain kuulla, että pääsen Junioreiden EM-kisoihin Espanjaan, kävi mielessä että mitäs tehdään, kansainvälisissä kisoissa kun kivet ym. on sallittuja. Aikataulu oli tiukka 3 vkoa, punasia ei voinu lähtee fiksaamaan, kun pitää olla jotkut jotka käy Suomessa, mutta ne vihreet! Googlailtiin ja youtubeiltiin Paulan kanssa että mitä niihin vois laittaa. Idea oli että mitä enemmän säihkyy sitä parempi. Lopputulokseen en ois voinu olla tyytyväisempi, nämä löi mut ihan ällikällä, ja millä aikataululla!

Fitness Classic 2012

Jr European Championships 2012

Tänä kesänä meni uudet sääntömuunnokset läpi: sallittuja materiaaleja ovat yksiväriset, kuviolliset ja hologrammineulokset, kangasta voi koristella kristallikivin & paljetein. Oon tästä tosi innoissaan ja voi olla että täytyy taas kohta mennä konsultoimaan asiantuntijoita! Taika on toiminut todella hyvin, ja olen saanut muutaman kyselyn jos myisin vihreät bikinini. Ikävä kyllä ne eivät ole kaupan :). Suosittelisin muutenkin jokaista tilaamaan omat, sillä silloin ne ovat juuri sinun vartaloosi tehdyt.

Olo kuin uudesti syntyneellä

Vaikka toisin voisi luulla(?), en ehkä ole se kaikkein naisellisin nainen. Kauneudenhoidossa en ole mikään ekspertti ja mun hikipyyhe/paidanhiha on aika hävyttömän näkönen ku tuhrin kaikki meikit siihen. Myönnettäköön, että iho on ollu aika tukossa, onhan hiki sentään toinen nimeni. Nyt teinkin jotain tyylilleni varsin poikkeavaa ja menin Jenna Lindqvistille kasvohoitoon Kampissa sijaitsevaan kauneushoitola Blue Lagooniin.

Mulle tehtiin ihotyypilleni sopiva hamppu-bambu kasvohoito, joka sisälsi alkupuhdistuksen, ultraääni-ihonpuhdistuksen, kuorinnan, kosteuttavan naamion ja kosteusvoiteen. Vetäsin itteni niin reporangaksi siellä että totta kai aloin kuorsaamaan. Ihana hierontaosuus käsitteli ensin kasvot; nyt jaksaa taas hymyillä koko ajan, sitten hartioita, ylärintaa ja selkääkin. Teki gutaa nimittäin mulla oli rinta-päivä justiinsa takana.

Lopuksi Jenna laittoi vielä kestovärit ripsiin. Värin vaikuttaessa sain vielä päähieronnan! Kuulette varmaa sinne asti kuinka mun ajatus juoksee. Tähän asti olen väittänyt olevani liian kärsimätön makaamaan hoidoissa, mutta nyt ymmärränkin paremmin mitä naiset aina kouhottaa – arjen luksusta vai miten se nyt meni – 1,5 h täyttä hemmottelua!

Blue Lagoonissa on kaikkia muitakin hoitoja rakennekynsien ja ripsien lisäksi, mainittakoon mielestäni yksi oleellinen, nimittäin karvanpoisto. Kisoihinhan pitää vetää ittensä kaljuksi, jotta väri levittyy mahdollisimman tasaisesti tasaiseksi ja sehän ei käy jos on jotain hämmentäviä pörröjä. Aikaa säästyy, kun ei tarvitse itse valoa vasten skannailla että jäiköhän jotain haituvia mahdollisesti johonki polvitaipeeseen. Jenna tekee myös brassit kiitettävään 16 minuuttiin, se tarkoittaa sitä että paljon ei happea vedetä välissä mutta kerranhan se kirpasee.

Hyvin levänneenä pikku päiväunien jälkeen treenikin kulki kuin unelma, plus näin jopa silmäni peilistä. Iho on kuin vauvan pylly ja mieli sitäkin virkeempi.

The harder you fall… the higher you bounce!

Myönnän itsekin vetäneeni kunnon mahalaskut eikä edes kauaa sitten. Aineenvaihdunta näytti tehneen jälleen totaalistopin, penikat vaivasi, jossei penikat niin tuli juoksijan polvi, ja sitten rasitusvamma nilkkaan. Tarpeeksi monta lusikkaa sopassa ja oikein ryvin itsesäälissä miettien ”miks kaikki on mulle niin vaikeeta”. Tällaiseen ränniin kun vetää ittensä, niin sitä keksimällä keksii itselleen lisää olemattomia ongelmia. Seuraavana päivänä mietin että mitä helkkaria eilen tapahtu. Mikä muka nyt on niin vaikeeta? Tämä on kuitenkin täysin oma valintani enkä tee sitä kenenkään muun vuoksi, joten hittoako tässä ruikutetaan. Mitä ikinä tekeekin, kipu on kuitenkin väistämätöntä, kärsiminen sen sijaan vapaaehtoista, ja siinä on se vissi ero.

Kerran eräs itseäni viisaampi sanoi mulle, että karsi kaikki, mikä millään tavoin vaikuttaa suhun negatiivisesti, pois sun elämästä. Otin neuvosta vaarin ja jos joku minua ahdistaa/ei miellytä, niin otan ritolat ja äkkiä. Voin kertoa että toimii todella hyvin, eikä tässä ole mitään henkilökohtaista ketään kohtaan. Tuppasin ”unohtaa” miten ihana perhe mulla on, joka kestää näitä mun tonttuiluja vaikka mikä tulisi. Hirveetä laumaa ystäviä mulla ei ole, mutta ne jotka on, on oikeita kultakimpaleita. Minna, Kimmo & koko Pro Elite Team on antanu mulle niin paljon, ja oon asemastani äärimmäisen kiitollinen. Siinä on rehellisesti kaikki mitä tällä hetkellä kaipaan ja koen viimeinkin löytäneeni jonkinnäköisen tasapainon, etten tarvitse mitään muuta.

Keskitytään siihen mitä on annettu ja yritetään saada siitä paras irti, ei siihen, mitä ei ole. Taisteleminen omien unelmiensa eteen on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin se, että kaikki annetaan hopeatarjottimella. Silloin voi sanoa 100 %:sesti ansainneensa kaiken, mitä on saanutkin.

Tie vatsaan käy suun kautta

Syömisellä on tässä hommassa aika iso rooli. Ruokavalioni on erittäin tehokas kaikessa yksinkertaisuudessaan parsaa ja lihaa. ”Yllättäen” mulla on siis aina samat pöperöt, mutta kerronpa teille jotain: mä en kyllästy parsakaaliin koskaan. Itse asiassa jos oikein tarkkaan mietin, niin en tiedä mitään parempaa kuin uunilohi, parsa, tuore pinaatti ja salaatti. Haastavinta tässä on ehkä se, että tosiaan näkee sen vaivan valmistaa omat sapuskat ja kuljettaa ne vielä mukanaan.

En ole ikinä ollut nirso minkään ruuan suhteen enkä ole koskaan tarvinnut kermakastikkeita ruoan alas-saamiseen. Mikään top chef en ole (vaikkakin lähellä), mutta kyllä dieettiruuastakin saa maistuvaa ja mulla on tähän pari taikakeinoa:

1. Suola (kyllä vain!)
2. Mustapippuri/sitruunapippuri
3. Chili, toimii tuoreena ja kuivana
4. Tuore inkivääri
5. Sinapinsiemenet
6. Cayennepippuri.

Varsinkin viimeiseksi mainitun käyttö kannattaa aloittaa varovasti. Itse sain ensimmäisellä kerralla rytmihäiriöitä, tuli hiki, silmät vuos ja räkä valu, eikä vedenjuonti ei ole koskaan ollut niin helppoa. Nyt tungenkin sitä kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, tuntuupahan että ainakin joku osa tässäkin aineenvaihdunnassa toimii. Lisäksi oon erittäin hyvä huijaamaan itteeni, eli asettelen pöperöt eri tavalla lautaselle ni jo vain! Tuntuu taas  vaihtelulta.

Sama setti, eri metodit.

Mullakin on heikkouteni ja se on keksit ja kakut. Eikä mitkään täytekakut vaan mitä mutaisampi sitä parempi, toisin sanoen taikina. Nyt olen tietenkin hillinnyt itseni, mutta kikkailin toissailtana ’korvaavan tuotteen’, nimittäin brownie Iso-Kuuselan tapaan:

– 25 g Gaspari Nutrition MyoFusion Cinnamon roll
– Ripaus kanelia ja tilkka vettä.

Tämä on niinkin yksinkertainen, että sekoita ainekset kipossa, sörsselin pitäisi olla aika paksua ja hujauta mikroon. Tätä kannattaa vahdata silmä kovana ettei käy niin, että sotku paisuu yli äyräiden. Valmis brownie on paksua vaahtoa ja jäähtyessään siitä tulee kakkumaista. Maistuu taivaalliselta ja oikeesti tuntuu siltä että söisikin jotain.

Niinhän se on, että kaikkeen tottuu. Aloittaminen on vain vaikeinta.

 

Lihashuoltoa ja kinesioteippausta

Tänä keväänä etenkin vaati sen verran aerobista, että Santa Susannaan mennessä olin juossut tsubaut 1050 km. Kävi niin että juoksin lopulta 10 km kuutena aamuna viikossa asfaltilla (VIRHE), kun en uskaltanut pimeeseen metsään mennä. Eihän se silloin kun lunta riitti niin paha ollut, mutta sitten alkoki ongelmat – nimittäin penikkatauti. Periks en antanu ja irvistelin tossa aina niin kauan ettei enää kävelly missää muodossa.

Hovihierojani tmi Maura Väisänen on minua tässä hädän keskellä auttanu. Jos nautitte tuskasta niin menkää toki avaamaan penikat missä lihaskalvo rusautetaan irti sääriluusta. Omalla kohdalla äärimmäisyyksiin ei ole onneksi tarvinnut mennä vaan nyt usean kerran kovakourainen hieronta alkanee tuottaa tulosta! Ei mulla kipukynnyskään varmaa riittäis ku nytkin jo melkein pitää itkut tirauttaa.

Olen aina ennen tupannut laiminlyömään lihashuoltoa ja olen sen myös nahoissani jälkikäteen tuntenut. Nyt pyrin käymään hieronnassa mahdollisimman usein, sanotaan väh. kerran parissa viikossa. Tällä kertaa käsiteltiin jälleen sääret ja reidet ravisteltiin palauttavaan tyyliin. Sen lisäksi kokeiltiinkin vähän eri hoitomuotoja: Maura kinesioteippas jalat ja alaselän niin nyt seurataan kuinka puree. Idea oli muistaakseni (korjatkaa jos olen väärässä) että teippaus nostaa pintakudosta ja antaa sinne enemmän tilaa. Vielä kun muistan pistää pitkät kalsarit töihin enkä ota arskaa ni meillä on kaikki hyvin.


Siinä samalla kerroin kuinka mun on todella vaikea saada pakaroihin tuntumaa. Maura teki pari liikkuvuustestiä ja nyt löyty vastaus; mulla on lazy-pakara eli nostan ensin takareidellä! Eli ei siis ihme jossei tunnu, treenit menny kirjaimellisesti reisille. On mulle ennenkin toitotettu tästä, Nicolenkin mainitsemasta, mind-muscle-connectionista. Otin sen nyt sydämen asiakseni ja laskeskelinkin, että näihin aikoihin ens vuonna mulla on semmoset perskannikat että päällä pysyy tuoppi!

Muistakaa venytellä elkääkä juosko asfaltilla:)