Jalkatreeni vaatii aina pientä henkistä psyykkausta ja useimmiten lompsin salille miettien ’eikä’.. Olo on kuitenkin kuin kuninkaalla konsanaan kun sen saa rykästyä. En tiedä mikä pakkomielle mulla on kun painojen on pakko olla samaa paria (eriväriset kympit ei käy) että saan homman hoidettua ja alku oli vähän tahmeaa kun oli mukamas painot hukassa. Se ei silti menoa haitannut; mun päivän teki eräs ihana tollo, joka toi mulle sykemittarin ja suoraan salin eteen. Voi pojat, kiitos! <3 On tässä ollutkin ostoslistalla. Siihen oli oikeen asetettu mun pituus ja paino valmiiksi ettei mun tartte alkaa tuota manuaalia pläräilemään. Tästä lähtien tiedetään sitten just eikä melkein mikä se mamsellin kulutus oikeen on.

Muutama viikko takaperin oli puhetta, että menisin Lahteen Heidi ja Jari Sorsan tykö räpiköimään sorsanpojan tyyliin. Nyt saatiin sekin toteutettua ja perjantai-iltana saavuin apajille. Mentiin miltei saman tien Kuntokeskus K&M:lle tekemään olkapäitä ja sen jälkeen aerobista.  Treeni oli lyhyt mutta sitäkin ytimekkäämpi ja tuntuma oli että kyllä jotakin kasvua tapahtuu. Alkujaan sitä apinoi hirveästi muita ja sitten keksii ne omat tapansa, miten kaikki hoituu itselleen helpoiten. Mä oon näppäränä pistäny kaikki lisäravinteet  samaan soosipussiin mini-minigrippeihin. Kompastuin kuitenkin omaan nokkeluuteeni, kun tajusin että loaderit ja intrahan on samanväristä, että niitä ei erota kuin teksti pussin kyljessä. Siinä vaiheessa vaan kun kirjotetaan tekstit väärin niin tilanne on seuraava: hulautin kurkkuun pari annosta pumppia. Kyllähän siinä sykittiin jo väkisinkin.

Mä oon ottanu kaiken, mitä valmennusjohto on koskaan sanonu ihan sydämen asiakseni. Hyvä esimerkki on kisavärin levitys: Minna sanoi että alushousuja et sitten laita ettei jää ranttuja. Nyt Budapestiin mennessä istuttiin meillä vielä kahvilla, kun Minna käski näyttää väriä. Sitä ennen se sai kakaistua että onko sulla pikkuhousut ja mä siihen ettei tietenkään ole kun niin on käsketty. Minnuli sano että ”eipä tietenkää, mä en kyllä pysty olemaan ilman.” Jassoo! Eikös se niin ole että joukkoja johdetaan edestä?

Lauantai-aamuna käveltiin Heidin kanssa Vesijärveä ympäri sillä aikaa kun Jari oli suksimassa (kuusessa). Meillähän on pituuseroa varmaan 20 cm mutta Heidi viuhto sauvoilla menemään sellasta vauhtia että mun piti ihan hölkätä välillä! Olin vähän ennakkoon kuullut Raution heittävän vitsillä että tulee lauantaina tsekkaamaan saako se miss Maha mitään aikaseks. Puoliksi tosissaan pitää aina kaikki ottaa ja niinhän siinä kävi että Kimmeli täräytti kylään klo 16. Vuorossa oli selkä ja sen verran huutia tuli että nyt on alaselkä aika paketissa. Pidän yleensä vyötä, muttei se oikeen koskaan ole kohillaan kun tuntuu että osun aina reikien väliin. Täytynee alkaa taas vahvistamaan tota keskikroppaa ja niitä syviä lihaksia ettei tämä käy pahemmaksi. Nyt oon köyttäny itteni neopreenivyöhön joka hikoiluttaa niin tehokkaasti että treenin jälkeen siitä valuu lätäkkö lattialle. Se ei tietenkään ole niin tukeva, mutta auttaa tämänhetkiseen tilanteeseen. Ainoa miinus on nämä sotahaavat jota se saa aikaan:

Sorsilla olo oli kuin suoraan täyshoitolasta: vanha kumipatja oli kulunut Los Nokia –reissulla puhki(?) niin Heidi oli ostanut uuden, laadukkaan, pumppu-barbaran jota pääsin heti koeajamaan. Master chef Jari väänsi sellaset ’hotakat’ pöperöt ja munakkaat oli valmiina kun päästiin Heidin kanssa aamuaerolta. Kyllä musta pidettiin niin hyvää huolta, oli ihanaa ja minä kiitän. <3

Tuntuu vähän siltä että olen kovastikin valvovan silmän alla. Kimmeli saapuu keskiviikkona piiskaamaan jottei tässä nyt vallan ikävä tule. Meillä on kuitenkin vähän iltaohjelmaa (assari I-K on tulostanut sullekin kutsun), mutta siitä lisää tuonnempana!

Meillä on velipojan kanssa aina (mielestämme) hyvät läpänderit. Taivastelin tuossa yksi ilta mikä määrä roskapostia mulle tulee. Kestosuosikki on ehdottomasti fake-pussy pocket-pussy. J. I-K sanoi että pitäisköhän sun kommentoida siihen että hahaa I got the real one! Noniin taas meni asian vierestä, mutta ajattelin käyttää nyt vuoden ensimmäisen avautumispuheenvuoroni, kun taas sain viestin kuinka ällöttävän halpa olen. Hienoa että joku jaksaa nähdä vaivan!

Mulla on ollut ihan kaameita itsetunto-ongelmia ja valtaosa juurikin vartalooni liittyen. Pienenä mua haukuttiin läskiksi ja kieltämättä olin vähän putte, mutten lapsena ymmärtänyt mikä mussa on vikana. Kasvun myötä kilot lähti ja olin jäätävä piuha. Silti vedin aina vatsan sisään kun kävelin ihmisten ohi ja pidin edelleen itseäni lihavana. 14-vuotiaana olin Savonlinnassa heppaleirillä ja siellä 8-vuotias pikkuperkele sanoi mulle että ”miee oon vähä kattonu et onksiul vähä hörökorvat”. Kattelin varmaa puol tuntii itteeni peilistä, totesin että kyllä on ja kesti 6 vuotta ennen kuin seuraavan kerran laitoin kireen poninhännän. Sitten oli teltta-vaihe eli verhouduin yli-isoihin huppareihin ettei varmana saa selvää minkä mallinen vartalo mulla on.

Kun aloin käymään salilla, 7 kiloa lähti nopeasti ja tuli salamannopeasti takaisin. Kehonkoostumus oli vain täysin toisenlainen ja ensikertaa aloin varmaan pitää näkemästäni. Tämä oli mulle aikamoinen herätys, että todellakin voin itse vaikuttaa omilla tekemisilläni ulkonäkööni, joka kulkee kuitenkin suht käsi kädessä hyvän itsetunnon kanssa. Tiettyjä asioita tietenkin on mihin ei voi vaikuttaa vaikka päällä seisoisi, kuten rakenne, muttei mua myöskään ole tuomittu olemaan lössykkä.

En tiedä ootteko koskaan kiinnittänyt huomiota, mutta jos mies kommentoi vaikka vastaantulevasta naisesta että onpa kaunis, niin tämän miehen kumppanin välitön kommentti on aina jokin suolaus; iso nenä, silmät lähellä toisiaan, perse roikkuu.. Ei pysty sanomaan että niinpä onkin. Tällä matematiikalla kaunis nainen on auttamatta lehmä ja myönnän että olen itsekin syyllistynyt moiseen, mutta toivon mukaan jättänyt jo taakse. Eri asia on sitten miten ko. henkilö käyttäytyy vaikka muita ihmisiä kohtaan, mutta käsitellään se aspekti vaikka ensi numerossa.

Radiossa juontaja kertoi että hänellä on makuuhuoneessa ’omahyväisesti’ hääkuvansa seinällä. Mitä omahyväistä siinä on? Mullakin on puhelimen näytössä oma kuvani ja totta hitossa kuvia levällään missä mielestäni näytän upealta. Motivaatiokuvat on erikseen, mutta oma ruumishan se on ns. oma temppeli niin minkä helkkarin takia kaikkea pitäisi vähätellä eikä saisi ylpeillä siitä mitä on kovalla työllä saavuttanut? Samaan hengenvetoon voin puhua miesten puolesta, jotka kulkee tuolla pinkeät t-paidat päällä niin että hyvä jos hauiksessa kiertää veri: heti tullaan avautumaan että kukas oikeen luulet olevasi. Harva on seppä syntyessään ja tuntuu että vielä harvempi tajuaa kuinka hitosti jonkin asian eteen on saatettu raataa.

Mulla on tämä oman minä-kuvan rakentamisen prosessi tässä vielä kehkeillä, etiäpäin mennään ja silloin kun joku ystävällisesti ilmaisi että näytän mieheltä, ei sentäs tarvinnu mennä tsekkaamaan jalkoväliä että olenko. Fakta on, ettei toisten intohimot välttämättä vastaa omiasi, mutta mölyä mahtuu tähän maahan niin paljon että joskus on parempi pitää ne suosiolla mahassa. Sehän ei ole sinulta mitään pois. “We cannot change the cards we are dealt, just how we play the hand” (Randy Pausch).

Sain valtavan sähköpostiryöpyn siitä, että mun pitäis kirjottaa useammin. Mietin että missäköhän kohtaa on mennyt metsään, kun olen tässä mielestäni päivityksiä jakanut suht tiuhaan. Rehellinen vastaus on kuitenkin, että aiheet loppuu. En keksi mistä kirjoittaa! Itsensä toistaminen käy salakavalasti ja en jaksa ite lukea millasia sarjoja muut on tehny salilla tai kuinka hyvä fiilis on joka treenin jälkeen saati sitten mikä polte reisissä. Lisäksi ei tämä minun elämä mitään kovin tapahtumarikasta ole: viideltä ylös, aamulenkki, työpäivä, sali + aerobista, raatona kotiin ja seuraavan päivän kassi valmiiksi ja alta aikayksikön nukkumaan. Ja toinen juttu liittyen näihin kuvapäivityksiin: jos 70 % ajastani näytän petolinnun perseeltä niin ei ole tulossa! Kumma kyllä niitä livahtaa välillä jostain tuutista. :) Poikkeuksen saatan kyllä tehdä tuon vatsatreenin suhteen sillä sitä on nyt kysytty, katsotaan..

Umpun käsittely :)

Tällä viikolla on kuitenkin erilaista ohjelmaa takaan sen! Hieman emännöimään (elämöimään) kiekkokaukaloon ja suurimmat mullistukset tapahtuu kyllä työkentällä: on 60-vuotisjuhlaa, jonka lisäksi harrastetaan pikkuisen kulttuuria nimittäin menen oopperaan! Ja ihan kansallisoopperaan katsomaan La Traviata ettei nyt kellekään tule mitään epäselvyyksiä, arvatenkin hieno show tulossa.

Käytännössä mulla on kaikki muut päivät paketissa poislukien keskiviikko. Viikonloppua aina odotetaan ja varsinkin nyt, sillä parin viikon takainen uho Miloksen treenileirillä näyttäis käyvän toteen. Kimpsut ja kampsut on jotakuinkin pakattuna ja perjantaina suuntaan Lahteen perhe Sorsan tykö! Puhuin justiinsa Heidin kanssa ja homma sujuu kuin tanssi: siellä ollaan avosylin vastassa (hehe) ja Jartsa suunnittelee meille treenit. Palataan viikon päästä, Hilu täältä tullaan!

Kyllä on hieno! Ainoo että olis kiva ensin voittaa

Sain isältäni joululahjaksi kirkasvalolampun. Ideana on ilmeisesti se, että se kirkkenee pikkuhiljaa kohti herätystä ja valo käynnistäisi kropassa joidenkin hormonien tuotannon, että herätessä pitäisi olla pirtsakampi. Valaistuksen voi tuossa minun yksilössä asettaa alkamaan 20, 40 tai 60 min ennen kellon pirinää ja tähän asti olin kokeillut 20-40 minuuttiin eikä mitään apua. Sitten siirsin sen alkamaan tuntia ennen ja kas vain! Heräsin pirteänä kuin peippo klo 4.50 10 min ennen varsinaista herätystä enää-ei-nukuta plus olin huomattavasti paremmalla tuulella.

Kun kerta oltiin yhtä aurinkoa niin ajattelin harrastaa vähän taas toisenlaista aerobista päivän päätteeksi ja lupauduin menemään työpaikan sählyvuoroon aiheuttaan vähän sähköä. Olen ko. mailaan koskenut varmaan viimeksi tarhassa eli on siitä nyt jokunen vuosi, mutta kelasin että voin säntäillä ympäriinsä niin että tulee hiki ja heittää mailaa muiden jalkoihin, kuntohan on hyvä. Oon kuullu jonkun sanovan että salibandy on homojen hommaa niin kerrompa että turha luulo. Tasasykkeellä juoksen varmaan vaikka kuuhun, mutta spurtteja 1 h niin 40 minuutin kohdalla alko hyytymään. Menkööt tämä kerta nyt lämmittelystä, kontakti mailaan on otettu ja ens kerralla ollaan iholla.

Olin tänään päiväseltään Tikkurilan Prismassa maistattamassa vähän FASTin uutuustuotteita (Recovery & Protein). Jaoin siinä sivussa tätä minun suurta tietopankkiani myös ja arvatkaas millaselle asiakaskunnalle tuotteet meni kuin häkä? Eläkeläiset! Musta on ihanaa että vanhemmatkin ihmiset on kiinnostuneita mitä ravintoa pistää suuhun että jaksaa vesijumpata ja kyllä ne ymmärsi mun pointin että täytyyhän pihatöistäkin palautua. :)

Iltalehessä oli jokin aikaa sitten hyvä lista erilaisista salilla kävijöistä. Jäin tässä miettimään että mihinköhän kategoriaan itse tipun, oli salimarkkua ja ties mitä pirjoa.. Pirkkolassa on vanhan koulukunnan sonnien sali että siellä vedetään maasta turvakengät jalassa, ilma on niin paksua ettei eteensä näe ja vatsalaudan lähettyvillä haisee aina farra. Tämä perustuu kylläkin kuulopuheeseen mutten nyt heti kuitenkaan ole menossa nuuhimaan. Kesällä kävi niin, että jumppasin trikoissa, jotka Minna oli tuonut Shanghaista. Taustatarina oli, että Minnuli mittaili niitä kaupassa et mahtuukohan nämä päälle ja myyjä nyökytteli kirkkain silmin että ’stretch’. Mulle ne lankesi ja täyttä häkää väänsin pystypunnerrusta, kunnes peilistä näin että voihan monni, haaroissa reikä. Eikait siinä, haarat yhteen ja homma jatkuu. Nousin penkistä ja käännyin ympäri ja siinä vaiheessa kiljasin, oli meinaan persuksissakin reikä. Tätä ei pelastanu sloggit sillä hammaslangan ohuista ei ollut iloa. Jokunen hyvä puoli: onneksi pisteet ei yhdistyny. :) Kävin keskiviikkona tekemässä olkapäät sitten Miloksen leirin ja juuri kun olin pääsemässä vauhtiin, huomasin että pöksyt on väärinpäin, liput & laput roikku persuksista. Se ei silti estänyt loppuun asti vetämistä, oonhan jo tottunut siihen että multa puuttuu aina housut tai paita tai jotain vastaavaa tapahtuu. Hashtageja alkaa varmaan olla siihen malliin että paree olla googlailemati (#purkukuntoinen).

Kinkut on muisto vaan naama kohta puikko !