Nyt on kuulkaas sellainen olo, että sitä ollaan synnytty onnellisten tähtien alla. Työ&Hupi – kaikki alkaa oleen balanssissa ja naama on kuin Hangon keksi. Parin viikon päästä on muutto, tilaa on nyt niin että mahdun pikkuisen enemmänkin kuin kääntymään itseni ympäri. Yhtäkään tikkua en ole laittanut ristiin asian eteen, sillä tämä menee nyt kivuttomasti, kun muuta pakattavaa ei ole kuin vaatteet, dödö & hammasharja. Kalusteet sun muut elintoimintoja ylläpitävät vempeleet hommaan tuliteränä, vielä en tiedä millä, mutta kuitenkin. Aion kääntää nyt totaalisen uuden lehden elämässäni ja sinne en kaipaa mitään vanhaa roinaa muistuttamaan menneistä.

Uudiskohteeseen muuttaminen on jo itsessään once in a lifetime -tilaisuus ja tällä erää sikäli ainutlaatuinen, ettei tarvi tehdä kompromissejä kenenkään kanssa sisutuksesta tms. vaan voin olla oman elämäni innomarko ja tehdä mitä lystää. Kaikki muu hässäkkä mitä siinä sivussa ilmaantuu on myös täysin uutta: kävin muutama viikko sitten tekemässä muuttotarkastuksen ja kun viime aikoina ollaan häthätää housuissa pysytty, niin töissä jo varoittelivat, että ota se narinalista nyt ihan tosissaan. Otin sen sananmukaisesti sydämen asiakseni ja konttailin siellä nurkkia ja katsoin että listat on suorassa, lattiakaivossa on oikea kaato ja että hanasta tulee kylmää vettä kylmältä puolelta ja kuumaa kuumalta. Ainoa nootti tuli siitä, etten saanu suihkun käsiosaa toimimaan. Ihmettelin onko tässä jokin nippula mitä en nyt vaan äkkää voi onko se rikki, jotenka lähetin terveiset.. Katsotaan tuleeko työmaalta setä näyttämään että kuinkas täällä peseydytään.

Kevyesti on muutama viikko vierähtänyt, etten ole saanut sanottua: jonkin aikaa sitten olin katsomassa Pinkin keikkaa Hartwall Areenalla ja täytyy sanoa että siinä on huikea akka. Oon ehkä elänyt ajat ohi, että nukutaan ulkona jonottamassa lippuja, sitten jonotetaan keikalle että päästään eturiviin ja pimahdetaan kun saadaan koskea tähteä. Ei sillä että olisin koskaan jonottanut ulkona, eturiviin ollaan menty kyynärpäät edellä ja pimahtanut olen ilman hipelöintiäkin. ’Entisessä elämässä’ huitelin tyttöjen kanssa festareita läpi, siinä oli aina kesän kohokohta. Sinä kesänä kun ikää tuli 18, mentiin Ruisrockiin Turguuseen kun oltiin katsottu miten huippu-esiintyjiä olisi luvassa. Suomessahan on tunnetusti mahdotonta olla selvin päin festareilla ja niin myös me pienoiset hairahduttiin juomaan jotain miestä vahvempaa lämmikkeeksi, sattui nimittäin satamaan enemmän kuin laki salli. Koko leirintäalue tulvi ja mietittiin että tähän hätään ei tee mieli mennä palelemaan kaatosateeseen, joten pakko viihdyttää itseään jotenkin muuten. Olin odottanut Mando Diaon keikkaa kuin kuuta nousevaa ja todettiin että sinne on mentävä vaikka väkisin. Niin siinä kävi, että iltaa kohden ei haitannu enää tuuli, vihma ja pieni vesisade, painettiin festarialueelle ja rynnittiin sinne tässä on paljon tyhjää tilaa. Ei ihme, varmaa alueen suurin kuralätäkkö ja siihen mahduttiin. Lätäkössä rymyttyä huusin tytöille että noni! Nyt mennään kattoo Mando Diaota. Tytöt sano että Suvi, me oltiin just kattoon sitä. Sujahti siis totaalisen ohi, mutta tarinan opetus? ”Mielummin täysillä skutsiin kuin snadisti pientareelle.”

Onneksi enemmän naurattaa kuin itkettää, kun näitä muistelee. Kuvat tärvelee verkkokalvot jotenka säästän teitä. :) Valtaosin ajat on eletty ja takanapäin, mutta heinäkuun alussa täytynee tehdä paluu menneisyyteen ja kaivaa vanhat keikkakengät eli converset komerosta – se on nähkääs Skandaalin comeback onhan se nähtävä. Voidaan tätä puida enemmänkin tiimin juhannusyössä, joka menee silmät selällään jos Nupander on kahvinkeitto-vuorossa. Viime kerralla ennen aamulenkkiä Nuppu laati costa ricasta sellasta myrkkyä, että oli tukka nousta pystyyn. Muistui ihan mieleen ystäväni Irwinin biisi uudelleensanoitettuna J.I-K:n & H.I-K:n toimesta: ”Juhlamokka on ripulia rahvaan, tosimiehet tarttuvat espressokoneen kahvaan..”

Hauskaa juhannusta, olkaapa ihmisiksi.

Oon joskus luullut, että olen mukamas hyväkin jutun kertoja, mutten sitten mitään verrattuna savolaisiin. Eilen yhdessä tilaisuudessa kuopiolainen herrasmies kertoili sellaisia kalajuttuja etten voinu muuta kuin nauraa vedet silmissä. ”Muistan vieläkin kuin eilisen päivän vuonna seitkytäneljä…”

Noniin, mutta nyt niihin viikon asioihin. Mä sain Lumian ja näin iPhonea käyttäneenä voin kertoa että kylläpäs on monimutkainen systeemi. Jos jollain on joku käyttöopas niin postittakaa ettei tarvi ottaa yksityistunteja. Yritin lisätä perus facebookit ja hupsista heijaa siinä kävi niin, että sehän synkronoi sinne puhelinluetteloon varmaan mun kaikki 2000 läheisintä ystävää ja olin kokoajan liiankin hyvin perillä mitä siellä tapahtuu. Älkää nyt käsittäkö väärin, olihan se pakko poistaa. Samalla valkeni erittäin kirkkaasti, että täytyy varmaan itsekin katsoa että mitä minä siellä suollan: entisellä esimiehellä oli sama systeemi käytössä ja oli varmaan mukava selitellä vaimolle kun supsukka keikkuu näytössä bikineissä että assari se sieltä vaan soittaa..:) Tykkään hoitaa asioita kaikessa yksinkertaisuudessaan ja olo on ollut kuin Uuno Turhapurolla, kun oon räplännyt kolmea puhelinta yhtä aikaa. Yksi missä on kaikki henk.koht., yksi uunituore ja yksi mistä on liittymä katkaistu, mutta kaikki numerot. Näppärää! Kokeilkaa ihmeessä, suosittelen.. Tässä pari päivää tuhertaessani jäljellä on enää kaksi, eli enttententten kummasta soitan on sitten herran haltuun ja kerron kyllä kun on vain enää yksi mistä tavoittaa, mikäli tavoittaa.

Mulla on ollut aika monta pyörää elämässäni ja mikään niistä ei ole pärjännyt äidiltä sosialisoituun vanha kunnon Helkama Kaunottareen. Siinä kuulkaas poljin rullaa vaikkei ketjuja ole rasvattu miesmuistiin, satula on tehty kuin nakutettu näille paloille eikä haarat aukea kevään ensimmäisinä viikkoina kun yrittää totutella istuimeen – käy niin kuin uusien kenkien kanssa, kerran kävelet rakot niillä niin eipähän hierrä enää.  En ole mikään sunnuntai-pyöräilijä eli sillä liikkuessani pitää aina kikkailla niin, että joko olen menossa jumpalle tai toisessä päässä on suihku. Todisteena voin kertoa toissapäivänä sattuneen tapauksen Huopalahden asematunnelissa:  kirkkaalla ilmalla sinne sukeltaa sokkona ja pitää peukut pystyssä ettei kukaan jää alle. Nyt oli kuitenkin sateista ja jopa näin että pari pulua on siellä kukkumassa, mutta eiköhän ne kerkiä alta pois. Ei kerenny! Pigeon slaughterer S. Iso-Kuusela tuli kuin ohjus ja kops, sorkat raapas kypärää. Onneksi oli potta päässä, oli meinaan sellane slaagi että sain tehä töitä, etten jatkanu matkaa pöheikön puolelle.

Kuntoilu on kyllä hieno asia ja voitte olla varmoja, että luonto järjestää pikku outdoor spinningit. Aivan sama mistä tulette, mutta täällä Helsingissä tuuli pyörii niin, että kokoajan on julmeton vastatuuli. Oon aina ihan loppu kun saavun määränpäähän, nyt laiskottaa sen verta että hurautan autolla ja säästelen ne jalat sinne treeniin minkä olen tässä palttiarallaa suorittamassa.

Lauantaita, pikku ystävät.

Aika hankkia parit pisamat

Viime vuonna tähän aikaan olin jääkiekon MM-kisoissa töissä kaatamassa kaljaa minkä käsistäni kerkesin. Kulkulupa piti hommata ennen kuin itse lähdin EM-kisoihin Espanjaan, enkä ajatellut sitä sen koommin, vaan päräytin hakemaan sitä juuri hikilenkin jälkeen. Huppari oli ihan soijassa ja siellä sitten, kun passia tarkastettiin ja hyvä ettei sormenjälkiä otettu, tajusin että nyt tulee komia kuva. Vaikka työnä ei ehkä ollut mitään ’herkkua’, niin voin kertoa että tunnelman takia se oli mahtavaa.

Tänä vuonna en sitten olekaan ollut paikanpäällä töissä, mutta pelit olen kyllä katsonut. Kertoo mun mielestä aika paljon suomalaisten luonteesta, kun joukkue dumataan jo ennen mitään näyttöä. Eihän näyttö ehkä ole aina ollut vakuuttavimmasta päästä, mutta missäs sitä nyt ollaan? Koin olevani jopa hieman etuoikeutettu, kun pääsin torstaina katsomaan paikan päälle puolivälieräottelun Suomi-Slovakia ja Esa Tikkanen kävi erätauoilla antamassa kommenttinsa.Mitä itseeni tulee, niin olen viimeiset 3 viikkoa kulkenut pää pilvissä ja loppua ei näy. Luulin, että perussuomalaisia jurnuttajia jo veeituttaa, kun tuulettelen kokoajan kuinka hyvin kulkee ja jouduin äidiltä jo kysyä että ärsyttääkö. Ei ärsytä. :) Mulla on ollut niin uskomaton flow, että pahaa tekee! Ennen oli vain ’hyviä päiviä’ ja sitten iski perusarki. Nyt kun asiat on alkanu rullaamaan nopeammin kuin kuvittelinkaan, on ollut myös aikaa pohtia viime vuotta: kesän alkaessa ja sen jälkeen en ollut kovin onnellinen. Sattui siinä ehkä muutama henkilökohtainen asia mitä en ymmärtänyt, ja meni pitkän aikaa päästä yli. Treenasin ja tähtäsin kisoihin, ja vaikka luulin tekeväni sitä täydestä sydämestäni, käytin sitä ehkä myös peittämään puutteet. Hirveä stressi siitä miten pärjäisin, koska olin antanut sille kaikkeni  – ja mites sitten kun ei pärjääkään? Ainoa ’sisältö’ elämässä ja kun se ei anna mitä haluaa?

Nyt olen tämän kaiken pienessä päässäni pyöritellyt ja onhan sitä muutkin ympärillä toitottaneet vaikka kuinka, mutta niinhän se on, ettei ihminen saa mitään aikaa, jollei se ole hänestä itsestään lähtöisin. Tämä laji on ihana, ihana lisä, muttei se saa olla kaikki. (Ellei nyt olla jollai proleveleillä, kun tarvi tehdä muuta.) Muiden asioiden, oli se sitten työ, perhe tai mikä vaan, on pakko olla kunnossa siinä sivussa. Mulla on nyt hommat kuosissa ja se näkyy, mää ihan säteilen. Olen avannut pyöräilykauden ja sompaan töihin ja salille nyt kaunottarella, siitä syystä en väännä muuta aerobista ja punttitreeni on kulkenut kuin unelma. Mun uusi lempitreeni onkin nyt selkä, sillä siinä olen ylittänyt itseni viikko viikolta ja revin tuossa jopa omaa painoani alas, en kauniisti mutta kuitenkin. Suonissa virtaa kehitys ja tiedän millaisen tunteen haluan seuraavan kerran, kun aloitan kisaprepin. Nyt ollaan aika lähellä sitä ja lavat saattaa kutsua ennen kuin arvaankaan.

Kaunottaren keväthuolto viime kesänä

Ei kuitenkaan hötkyillä, mennään päivä kerrallaan ja nautiskellaan kaikesta mitä on nyt ja toivottavasti muiden menestyksestä. Tänään suuntaan johki keskustan kuppilaan liinat kaulassa, toivottavasti Jomperi on varannu jo paikat. ;)