Aloitin pyöräilykauden jo maaliskuussa, kun talvesta selvittiin poikkeuksellisen kivuttomasti. Huollatin munamankelin ja ostin ensimmäiset patonkini (klossi-kengät) päästyäni vaippahousujen myötä tähän välineurheilijan makuun. Pyysin huollon poikia kiinnittämään uudet polkimet samalla kun öljyävät ketjut yms., mutta kävi niin patongit lähtivät vahingossa kotiin asti eikä vastakappaleita saatu kengän pohjiin ruuvattua. Huollon pojat sanoi että se nyt on helppo homma mutta oli pakko sanoa että kato mua. Onneksi olen mestari delegoimaan. Hurautan työmatkat polkien kun siinä menee muutama kärpänen samalla iskulla, mutta nyt tuntuu että tämä kevät on ollut harvinaisen tuulinen. Tykkään vetää itseni henkihieveriin omilla ehdoillani mutten siitä, kun luontoäiti haluaa pistää niin vimmatusti vastaan, että alamäissäkin joutuu polkemaan.

Nojuu mutta lukkopolkimista vielä sen verran, että ensikertalainen voi olla varma, että tottumattomuuttaan kohta kaatuu. Yllättävän kauan siinä kestikin (ja ihme kyllä ei silloin kun ylämäessä tippu ketjut), mutta nyt on sitten vedetty myös ensimmäiset rehelliset pannut, kuinkas muuten kuin liikennevaloissa! Emmin liian pitkään ja päätin sittenkin pysähtyä, harmi vain että jalka oli polkimessa kiinni ja oli pakko heittäytyä kohti liikenteen jakajaa. Voin kertoa että jalat irtoo kyllä kun kaatuu, eivät jää pyörään kiinni. Oli ruuhka-aika ja onneksi huusin kovaan ääneen että ”ei sattunut”, niin ei jäänyt kellekään epäselväksi. Vaikka oli potta syvällä päässä ja isot aurinkolasit ettei kukaan kyllä tunnista, mutta olin liian lähellä kotia ja kyllä hävetti. Kotiin päästyäni kerroin kuinka käteen tuli kiviä ja välitön palaute oli että ”pitäisköhän sulta ottaa pyörä pois”. Tää menee vähän samaan kastiin kuin pikkuserkullani, jonka kumppani kommentoi silloin tämän melkein ajettua hirvikolarin, että ”oliko iso”. Siis hirvi.

Kun tässä päivittäin vietän sen about tunnin pyörän satulassa niin en ole voinut välttyä pistämättä merkille että

1. Pyöräilijät, autoilijat eivät näe teitä.
Lopetin itse kamikaze-hyökkäykset kun kävi liian monta läheltä piti –tilannetta, vaikka kuinka oli vihreää. Kääntymisestä on suotavaa vihjaista käsimerkein, jottei takana olija ainakaan sillä sekunnilla yritä ohi.

2. Jalankulkijat loukkaantuvat verisesti, kun heille rimpauttaa kelloa.
Ajanko mieluummin yli?

3. Jalankulkijat ovat vihaisia
Auta armias jos ikinä eksyt pyörän kanssa jalkakäytävälle, ensimmäinen vastaantulija palauttaa kyllä nopeasti. Ja ei siinä, hyvä huutaa jos aiheesta. Työmatkallani ’erehdyin’ rimpauttamaan kelloa miehelle joka talutti pyörää ja tämän lapsi käveli vieressä. Kerkesin sanoa ’kiitos’, kun nämä väistivät mutta isukki huusi asiattomuuksia perään. Jos olisi ollut yhtään vähempää vauhtia olisin käynyt ojentamassa että opettele liikennemerkit.

4. Jalankulkijat, jotka eivät pyöräile, eivät myöskään pyöräilijää osaa varoa.
Eli keskustassa ei kannata painella kaasu auki vaikka kuinka olisi pyörätie, siihen joku onneton jalankulkija onnistuu kyllä hyppäämään eteen (minäkin). Mutta näitä poukkoilijoita haluaisin neuvoa sen verran, että kun kerran hyppäät keskelle pyörätietä, niin älä missään nimessä jäädy siihen! Itse käyttäydyin todella kypsästi huutamalla vanhemmalle pariskunnalle että ”menee menee menee”..

Summasummarum, pyöräily on siis erittäin tunteita herättävä laji. Veri oikein kiehuu, kun ajattelen kuinka ihmiset ei osaa ajaa (onneksi olen itse niin taitava kuski, että on varaa sanoa), mutta ehkä alan vanhemmiten vain muistuttaa yhä enemmän omia vanhempiani. Isäni on nääs kautta aikojen ollut kiihkeä kuski ja muistan kuinka pienenä oikein hävetti, kunnes sittemmin on voinut todeta että varmasti aiheesta. :)

Hyvä kuitenkin ottaa kierroksia, eipähän tartte istua autossa ruuhkassa kiroilemassa. Vaikka mua suunnattomasti ärsyttääkin vastatuuli ja henkilöt, jotka alkavat jarruttamaan mun edessä juuri kun oon saanut polkastua hyvät vauhdit, niin suurin murheen kryyni on tällä hetkellä satula. Kävin täyttämässä renkaat kun alkoi polkeminen tuntua niin raskaalta ja taisi mennä pikkuisen yli, sillä nyt tunnen jokaisen kiven ja kuopan tiellä. En tiedä onko olemassa jotain ilmatyynyä tmv.? Tässä aletaan muistuttaa kohta paahtopaistia jos asialle ei löydy ratkaisua, hjälp!

..apinaa pumpataan! Mietin joskus että mahtaako ’prourheilijat’ tehdä piruuttaan salilla sellasia kikkailuja, missä ei kerta kaikkiaan ole mitään järkeä, katsoakseen kuinka moni apinoi. Mulla alkoi viimeistään eilen herätä sellaiset tuntemukset, kun mut pistettiin vääntäytytymään sellaiseen asentoon tekee etureisiä, että meinasin tukehtua omaan etumukseeni. Kömmin sieltä koneesta pois ja kaveri naureskelee vieressä siihen malliin että ei helkkari, kyllä se vaan oikeesti teki (#thuglife). Punk’dissa oli aikoinaan jakso, jossa mies vahasi nukkuvan tyttöystävänsä kulmakarvan irti. Saas nähdä kauanko joudun näitä poikamaisia kolttosia kestämään, mutta jossain se on munkin huumorin raja..

Oltiin Leivoksilla toissa viikonloppuna ja Minna veti meille Tampellan WFC:lla loikkatreenit. Kun kyseessä oli lievä ylämäki ja cardiot viimeaikoina lähempänä nollaa, niin voin kertoa että kävi aika herkullisesti pumpun päälle. Loikilla saa kyllä sellaiset paikat kipeäksi, mitä ei tiennyt omaavansakaan. Erilainen ärsyke on kyllä hyvinkin tervetullutta ja mikäs siinä kun on parasta seuraa! Seura kulminoitui vielä illan Alias –peliin, jossa oli hieman muunnellut säännöt. Oonan ajatusmaailmasta kertoo mielestäni hyvin, kun pakettiauto selitetään niin, että ”tää on sellanen mihin kaapataan pieniä lapsia”.. ”You have to learn the rules of the game. And then you have to play better than anyone else”.

Pahoittelen laatua, vauhtia on.

Oon koettanut metsästää täydellistä mutta jälkikäteen joutunut toteamaan, ettei sellasta löydy. Pari viikkoa takaperin syntyi perustavanlaatuinen ongelma, kun iPod hajosi. En pystynyt taas keskittymään mihinkään muuhun kuin siihen että nyt menee treeni pilalle, kun joudun kuuntelemaan jotain hissimusiikkia. Oli siis pakko mennä ostamaan uutta, mutta jo siitä huomaa tulevansa vanhaksi, kun tänä päivänä ei kyllä tehdä enää mp3:sia. Miksi hyvää vaihtamaan ja olisin kaivannut iPod nanoa, jonka saa nipsulla puseron seunaan kiinni, mutta niitä ei enää saa?! Kaikki varmaan kuuntelee Spotifyta puhelimesta/Touchista tms., mutta mulla puhelimen tunkeminen housuun/paitaan ei auta, koska hikoilen laitteen rikki (jo kaksi tätä edeltävää). Liikaa rahaa langattomiin kuulokkeisiinkaan en viitsi laittaa samaisesta syystä. Tilapäisratkaisu löytyi jossei muuhun kuin vaikun keräämiseen, joten jos jostain löytyy niin ostan vaikka varastoon:

Toinen liittyy treenihousuihin. Mulla on kolmet täydelliset, joista kahdet on nyt vähemmällä käytöllä siitä syystä, että ne kuultaa läpi koska takaosastossa on vähän enemmän tatinaa. Sitten lukematon määrä niitä missä jokin vika. Mistä saan täydellisesti istuvat, hyvää kangasta olevat (=ei pehi-läikkiä), jotka tulevat niin ylös ettei työmiehen hymy paista? Olen kohta epätoivoinen.

Ostin muuten uudet helenat mallia Michael Kors

Mulla oli aivan ihana joululoma Floridassa. Työkaveri yritti pilata tunnelmat kertomalla kylmästä säästä ja vesisateesta, mutta sen tekikin alkava poskiontelon tulehdus. Taas! Ei muuta kun mukavaa lentoa. Tuskaisen pitkän menomatkan jälkeen pöpö onneksi taittui saman tien kun näki auringon nousevan. Olen 2007 viettänyt 10 viikkoa Miami Beachilla ja silloin tuli otettua lähes joka päivä aurinkoa se 3 – 4 tuntia. Tämän loman aikana taisin viettää lepotuolissa aikaa kokonaiset 1 h 20 min ja sitten piti alkaa puuhastelemaan jotain, mennä ihmettelemään paikkoja ja kuluttaa rahaa, minkä hallitsen ehdottomasti parhaiten. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun vietin joulun ulkomailla ja kieltämättä tuntuu oudolta, ihan kuin joulua ei olisi ollut. Itse istuin aattona rantabulevardilla eläen kuin Kroisos. Tai niin ainakin kuvittelin, sillä 2,5 tunnin aikana annoin rahaa jollekin koulupojalle, joka pyysi sitä päästääkseen koripalloleirille (toivottavasti menee leirille eikä huumeisiin), ostin Rasta-pedrolta reggaelevyn ja mitähän vielä, toivotin hyvät joulut kaikille ketä rakastan eniten.

Änäriä

Luonteeni omainen t-paita

Meillä oli köökki kämpillä ja vieressä onneksi hyvä sali, niin ei tarvinnut elää ihan kuin pellossa. Vaikka loman saldo on suoraan naamasta nähtävillä, niin ainakin mieli on kevyt kuin kedon kukka. Kauan sitä ei valitettavasti kestänytkään, sillä kummasti alkoi näkymät synkkenemään kun päästiin Suomeen. Oltiin kuultu, että täällä oli vuoden pakkaset ja luntakin tuli, joten innolla odoteltiin auton kaivamista pihamaalta. Ja sitten ei kuulu pihahdustakaan. No saatiin vähän lämpöä koneeseen ja päästiin viimein kotiinkin, jossa odotti sopivasti kaaos. Seuraavat viikonloput kului Ikeassa ja huonekaluja kasatessa, paikkoja siivotessa ja tavaroita järjestäessä. Kaiken lisäksi piti käydä töissä ja treenatakin, niin tuntuu kovasti ettei vuorokauden tunnit riitä millään ja niin mun levännyt sieluni oli jo ihan lopussa ja vielä on tammikuu.

Myynnissä Iskun tietokonepöytä. Nouto Helsingistä.

Pahin aika on kuitenkin selätetty ja uskokaa tai älkää, mutta ulkona on vielä 4 aikaan valosaa! Kohta saa taas sukat sandaaleihin. Sitä ennen pitää kuitenkin rehkiä, mutta sehän ei haittaa koska olen super motivoitunut. Ollaan Ruffen kanssa käyty punttaamassa ja mainittakoon että mulla on ollut tottumisen kanssa hieman vaikeuksia. Tehtiin yks päivä reidenojennuksia rest-pausella ja siinä kun laskin sekunteja, Ruffe sano siistityssä versiossa että ”vitsi sä lasket hitaasti”. Naisen logiikalla käänsin tämän tietenkin ”ahaa, lasken siis liian nopeasti”, ja aloin laskee vieläkin hitaammin. Siis ei… Tähän asti kun sitä ollaan menty korvatulpat korvissa ja yksin tukka putkella, niin nyt kun joku mua tsemppaa tai koettaa auttaa, niin joko nauran tai alkaa ottaa pattiin. Sanoinkin että nyt kannattaa keksiä aivan uusi tapa puhua mulle, ettei tule kajaaliin. (On kumma miten musta on tullut pahansisuinen ja huono häviäjä, minigolfissakin lupaavan alun jälkeen otin kunnolla turpaan ja miltei mailat sinkoili kirosanojen saattelemana).

Vauhtia on kyllä niin että melkein pelottaa. Kuulemma tulee teippi ensi kerralla suuhun, kun kiljun auton penkillä. :) Autosta puheen ollen, se onkin aiheuttanut viime aikoina huolia ja murheita, kun ei meinannut oikein käynnistyä. Viikko sitten perjantaina se jätti salin pihaan ja jollain tuurilla saatiin se starttaamaan ja piti miettiä aivan uusi game plan, eli hommata uusi akku. Pääsin siis miesten taivaaseen eli Motonettiin hypistelemään ruuveja ja muttereita ja nyt sitten osaan akunkin vaihtaa, jos vielä joskus sattuu moinen eteen. Tai ainakin taskulamppua pitelemään ja neuvomaan mistä pitää ruuvata.. No nyt kun tätä puuhaa on ollut niin paljon ettei kerkeä edes hetkeä hengähtää, niin nytpä mulla on tekemistä kun pitää viikonloppu olla yksinäni! Kun kissa on poissa niin hiiret hyppii pöydillä; luovuin (tai revittiin) yli kolme vuotta yhtäsoittoa olleista hiustenpidennyksistäni! Tosin vain kahdeksi viikoksi, mutta silti. Tein Britneyt.