Vuosi ja kaksi kuukautta on kieltämättä pitänyt sisällään mun elämässä eniten mullistavia asioita, joista olisi kerrankin voinut jauhaa. Oikein huvitti vilkaista, mitä olen viimeksi niin innoissani kertonut taloprojektista, sillä nythän ollaan oltu espoolaisia nelisen kuukautta ja ei se projekti ehkä mennyt niin ruusuisesti, mitä alku lupaili. Lyhykäisyydessään aikataulu meni pitkäksi (ei haitanut, jopa toivottavaa, niin ei tarvinnut jännittää, osuuko häät, häämatka ja muutto tyyliin samalle viikolle) ja viestintä olisi voinut toimia paremmin: sinä päivänä kun piti luovutuksen piti tapahtua, oltiin pihalla seisomassa ja ihmettelemässä, että kyllä on keskeneräisen näköistä ja ei täällä kyllä ketään ole. Urakoitsija oli unohtanut ilmoittaa, että hanke myöhästyi, muttei onneksi oltu muuttokuorman kanssa pihalla odottelemassa. Kosmeettisten pikkuvikojen lisäksi jotain pientä yllätystä on vähän väliä tullut, että on pitänyt ihmetellä ihmisten logiikkaa, ja isommilta konnuuksilta ollaan toistaiseksi säästytty. Varastotilan puute aiheuttaa meillä toistaiseksi eniten päänvaivaa, mutta sekin on tavalla tai toisella järjestettävissä ja isossa kuvassa ollaan oikein tyytyväisiä. Tonttikauppa tehtiin puhtaasti asuinympäristön fiiliksen perusteella, mitä siitä nyt ehti skannailemaan, ja tässä mielessä kävi törkeä mäihä – ollaan viihdytty erinomaisen hyvin, eikä todellakaan ole ikävä Jätkäsaareen. Jos nyt talo itsessään ja sijainti miellyttää, niin kokonaisuutta parantaa kyllä tajuttoman mukavat naapurit, se jos mikä tässä on huippua.

Vuonna 2018 on myös töitä paiskittu enemmän, mitä koskaan. Oli kyllä motivaatiotakin, sillä vaikka kuinka oli kaikki isoimmat hankkeet hoidettu, niin kyllä häihin sai upotettua aikamoisen summan rahaa. Ehdittiin olla päivää vajaa 2 vuotta kihloissa ennen pääpäivää, jota voisi pitää varsin hyvänä aikana säästää ja suunnitella kaikessa rauhassa. Itselleni kävi niin, että tietyt asiat (päivä, paikka) lyötiin lukkoon aika piankin, jota seurasi oleelliset hankinnat (puvut, sormus, valokuvaaja jne.) pienissä pyrähdyksissä, mutta ajan kuluessa alkoi kaiken maailman sälä ja silppu myös uuvuttamaan. Onneksi en siitä hirveästi jaksanut stressata ja tämän neuvon jaan mielelläni myös muille, sillä kukaan ei niitä juhlissa edes älyä katsoa, eikä jälkikäteen edes jaksa muistella. Kun juhlat on teidän näköiset, paikalla kaikki teille tärkeät ihmiset, hyvää ruokaa ja juomaa riittävästi, niin ei voi mennä pieleen. <3

Kulunut kesä oli ainakin helteiden puolesta parhaita, mitä on nähty ja niin läimäsi meillekin aamupäivän epävarmuuden jälkeen kunnon seksihelle. Edellisenä päivänä juhlapaikkaa koristellessa sattui satamaan huolella ja siinä, kun piha puroili, ei voinut kun toivoa aurinkoa seuraavalle päivälle, sillä olihan se vähän ankean näköistä. Sitä saatiin mitä tilattiin ja jos jotain muuttaisin, niin meikin tekisin itse, sillä tämä valui naamalta jo astuessani kirkosta pihalle, mutta sekin oli sivuseikka. Ainakaan ei kenenkään vieraan tarvinnut hävetä, jos oli vähän märkä kauluspaita, sillä tämä morsian oli itse uitettu. Nyt kun alan tässä paukuttaa muutamia kuvia meidän häistä, niin shout out menee jälleen vuoden hääyrittäjä valokuvaaja Petri Mastille:

Häämatkalle suunnattiin heti seuraavana maanantaina. Alkuun mielessä kävi enemmän kaukomatkakohteita, mutta molemmat halusi lähteä reissuun aika lailla heti häiden jälkeen ja valittiin kohteeksi ”lähellä oleva” Kreikan saari Santorini, minkä valkoisia kalkkitaloja & sinisiä kattoja oltiin ihailtu joiltain YouTube-videoilta tai jopa 15 vuotta sitten erään matkatoimiston ärrältä saatavasta oppaasta.

Santorinin vierailun arvoisista paikoista Oiaa peräänkuulutettiin maailman upeimmista auringonlaskuista ja juuri näistä somista tönöistä, niin haluttiin ehdottomasti sinne. Sesonki toki näkyi hinnoissa ja sinne ei kannata lähteä köyhäilemään (esimerkkinä aamiaisomeletit, kahvit ja appelsiinimehut kahdelta hengeltä yht. 65 €), mutta meille oli joka pennin väärti, jos lähtökohtaisesti kyseiselle reissulle kerran elämässä lähdetään. Jos Tallinnaa ja Tukholmaa ei lasketa, tämä oli Ruffen kanssa ensimmäinen ja toistaiseksi varmaan viimeinen kahdenkeskinen ulkomaan matkamme ja hyvin pärjättiin (tässä vaiheessa hyvä testaa..). Viikko vierähti ihanasti pelipaikoilla joko omassa ammeessa löhöillen tai käyskennellessä lähiympäristössä – vastanaineena jo se tuntui aika mukavalta. Tuo aika riitti vallan mainiosti pintapuolisen arvioinnin tekemiseen: Oia & Imerovigli ehdottomasti näkemisen arvoiset, muualla aika shitiä ja kitukasvuista.

Mutta sen sanon näistä maailmankuuluista auringonlaskuista – kyllä ne on meillä täällä Suomessa. Itse en ole ainakaan koskaan ennen nähnyt lähellekään mitään yhtä maagista, mitä viime kesänä omalta mökkilaiturilta. Ei ehkä tarjoilla yhtä usein, mutta kun tarjoillaan, niin sanattomaksi vetää:

Jos omat häät käy omalle kukkarolle, niin kyllä ne käy kavereidenkin. Siihen häälahjaa, mahdollista majoitusta ja matkustamista juhlapaikalle, polttareista puhumattakaan. Mulle järjestettiin ihanat, tyylikkäät aikuisen naisen juhlat. Ei mitään nöyryyttämistä, lentokoneesta heittämistä tai örvellystä, vaan hyvin ainutlaatuista aikaa ihanien ystävien kanssa. Tässäkin mielessä mulla oli ihan mieletön vuosi, että häät toi mukanaan mukavia liitännäisiä, yhtään vähättelemättä muita ”arkisempiakaan” tapahtumia.

Miltäs elämä sitten Rouva Inkinä näyttää? Todella valoisalta. Näppärimmät sieltä varmaan ehti jo rivien välistä lukeakin, mutta jos kuvitellaan että elämäni isoimmat projektit on jos ei taputeltu, niin hyvin loppusuoralla, voin kertoa, että pieleen menee. Todellinen, elämänmittainen urakka meillä alkaakin näillä näkymin toukokuussa, kun täydennetään meidän perhettä yhdellä pienellä pojalla <3.

Täällä voidaan siis todella paksusti!