No nyt se on sanottu

Tuntuu siltä, että kolmessa vuodessa olen vanhentunut todella paljon. Siinä missä muutama vuosi menin nuoruuden innokkuudella, toiveikkuudella ja tietämättömyydellä, niin kuvioihin on nyt tullut vähättely, realistinen pessimistisyys ja epätoivo, joista nyt kernaasti haluaisin eroon.

Jos yhtään vaivautuisin tarkastelemaan omia asioitani lähemmin, voisin todeta olevani aika monessa liemessä keitetty akka ja jollain ilveellä ulostulo on useimmiten ollut voittajana, mutta siinä rytäkässä sitä ajattelu sumentuu niin, että kaikki hyödyllinen unohtuu ja ongelmien noidankehä on valmis. Ensin keksitään ongelmat (vatsa ei toimi, polvi on kipeä, mikään ei toimi), sitten mietitään syitä niihin (liikaa liikuntaa, liikaa istumista, liian vähän unta), keksitään syyttävät selitykset (työ, koulu, äiti, isä..), puolustaudutaan (en minä mutta muut) ja tunnelma märkänee (ei napostele sitten millään). Kun ollaan niin sanotusti rännissä, vellotaan pahassa olossa eikä keksitä ratkaisuideoita, on turha olettaa että mitään toivottua muutosta tapahtuisi, mikä johtaa siihen, että muutoksen puutetta selitellään ja taas keksitään lisää syyttäviä selityksiä. Ilman luovuutta ja halua saada aikaan toimivia ratkaisuja ei ratkaisuja synny ja ongelmat jäävät jäljelle. Oliko riittävän epäselvästi ilmaistu?

Meillä oli eilen tiimipäivä ja tekipä taas gutaa nähdä kaikkia plus bonuksena academylaisia. Siinä sitten esittelykierroksella kuuntelin, kuinka valtaosa on karvan päälle kakskymppisiä ja vielä uutuudesta niin viehättyneitä, niin siinä muistui ”vanhat hyvät ajat” mieleen. Nyt sitten ajattelin päästä tästä ongelmanoidankehästä ulos ja se edellyttää sitä, että ongelmien sijasta aletaan puhua vastaavista tavoitteista. Se miten todennäköistä on, että jokin tietty tavoite onnistutaan saavuttamaan, riippuu ennen kaikkea siitä, miten vahva on ihmisen halu ja miten vahvasti uskoo, että sen voi saavuttaa. Saavuttamisen todennäköisyyttä voi tietoisesti kasvattaa lisäämällä tavoitteen haluttavuutta, sen kiinnostavuutta ja houkuttelevuutta sekä vahvistamalla uskoa siihen, että tavoite voidaan saavuttaa.

Haluttavuus riippuu siitä, kuinka paljon hyötyä tavoitteen saavuttamisesta uskotaan tulevan itselle. On olemassa erilaisia tekijöitä uskon kasvattamiseen:

#1 On hetkittäin onnistuttu

20140412-FC_SuviIso-Kuusela-017

Samantien ei voinut sänkyyn kaatua, sillä meillä oli torstaina kuvauspäivä. Uskoisin että Body-lehden kesänumero sisältää paljon kivoja kuvia kisaajista, odotan innolla että se ilmestyy!

Nikola

#2 Suuntaista kehitystä on jo tapahtunut

a2

Väistämättä sitä väkisin jotain tapahtuu. Johonkin tultu sitten Provinssin 2008..

#3 Aikaisemminkin on onnistuttu vastaavassa
Tiedätkö, miltä tuntuu tiputtaa 20 kg?

#4 On olemassa voimavaroja, jotka auttavat onnistumaan

034m

jkl

pe

ma2

w2

Olen kuitenkin jo siinä iässä, että se alkaa näkymään naamasta ja nahasta, enkä voi eläköityä ennen kuin on alla sellainen suoritus & kondis mihin voin olla 100% tyytyväinen, ei jää paska maku suuhun eikä jää kaivelemaan, että olisi pitänyt. With that being said, on pakko kertoa ihan itseni vuoksi, että naulasin tavoitteen ensi keväälle juuri.

And the winner is..

Nyt ehdin jo saamaan kyselyn Fitnesstukun yllätyspakkauksen voittajasta, että koska tulokset julkaistaan. Piti julkistaa jo eilen, mutta sitten kävi niin, että palauttaessani painokiekkoa paikalleen, kalautin kalloni kehikkoon niin, että aivan jäätävä paine otsalohkossa koko treenin ajan huipentui kotiin päästessä pahaan oloon, eli piti passata. Parhaimman kampaajan vinkkaajalle lupasin sitten yllätyspaketin, mutten tietenkään ole pystynyt kaikkia paikkoja mitenkään testaamaan, joten arvoin palkinnon kaikkien vinkin lähettäjien kesken ja onni suosi nyt Sara K:a, hänelle on ilmoitettu henkilökohtaisesti Facebookin kautta. Nyt olen käynyt värinpoistossa ja kiitoksena väri on vaihtunut my little pony –turkoosiin, mutta tämän kanssa pystyy jo elämään. Vielä ei mennyt henkilökemiat ykkösellä maaliin (työn jäljessä ei mitään moitittavaa, sillä en valkoista odottanutkaan) ja jatkan kierrosta heti, kun taas uskaltaa (vaikkei se piiska varmaan hengitäkään, niin kovin montaa käsittelyä en uskalla tehdä liian tiuhaan). Onneksi on nyt liuta mistä valita, iso kiitos kaikille vinkin antaneille! Parastahan tässä on vielä se, että jos nyt menee suoraan sanottuna vituiksi niin tiedän kenen kurkkuun käyn. <3

oikein luonnistu

Omien sanojen takana pitää pystyä seisomaan ja olenkin koonnut pussukkaan nyt sitten omat suosikkini ja vähän muuta päälle. Makuasioista ei onneksi koskaan voi kiistellä ja siksi mukana on nyt Whey-80 maultaan caramel latte, koska vain suomalaiset on niin helkkarin tylsiä, että imevät vain mansikkaa, suklaata ja ehkä vaniljaa. Ei edes niin eksoottiset, rutosti paremman makuiset herat usein märkänee kauppojen hyllyille, mutta onneksi täältä löytyy useampia vaihtoehtoja perus pieruheran sijaan.

DSC05295

Sitten oli BCAA:n vaikea valinta kahden suosikkimakuni kesken, eli Star Nutritionin tropical mango vai strawberry passion?! Valehtelematta parasta mitä olen juonut ja sekoittuu pulloon helposti.

Jotta näitä jauheita pystyy nauttimaan niin totta kai shaker, sponsori t-paita ja pussukka, joka on osoittautunut helkkarin käytännölliseksi! Tänne menee vakiovarustus eli juomapullo, versat, rannesiteet, vyö ja tarvittaessa vaihtokengät, eikä tarvitse naarata koko kassia perässä saati tukkia väyliä sillä. Joka kerta käsissä on siis muutakin kuin vesitonkka ja kaapin avain, niin pysyypähän tallessa. Eikä ole mikä tahansa ”kenkäpussi”, sillä sivussa on näppärä vetoketju puhelimelle, avaimille, rahalle yms. elintärkeälle. Aina ei ole takissa vetoketjullisia taskuja tai tilaa vesipullolle, niin tässä ratkaisu kun päätätte hönkäistä kevyen lenkin Jätkäsaari – Merisatamanranta – Mattolaituri – Olympiaterminaali – Pohjoisranta / Kruunuhaka – Kaisaniemi – Hakaniemi – Töölönlahti – Hietsu – Jätkäsaari (n. 13,5 km btw (iPhonen mukaan) ja Helsingin parhaat maisemat).

Oma musiikki on itselleni ehdoton, sillä usein salien tarjonta ei sovi omien mieltymyksieni kanssa. Menin sitten viime syksynä ostamaan itselleni uuden iPod touchin ja niin kehutut Dr Dren nappikuulokkeet. Vihaan altistaa itseäni kriiseille ja niitähän on tässä riittänyt, kun jumakauta 200 €:n kuulokkeet on hajonnu jo kahdesti vuoden sisään! Kerrottakoon vielä, että niitä ei noin vain käydä vaihtamassa uusiin, kun ylittävät tietyn hintaluokan, jolloin ne on toimitettava Apple huoltoon, jossa taas arvioidaan meneekö takuun piikkiin. Ensimmäisen kerran nappiosa lohkesi ja jäi killumaan johdon pätkästä ja nyt kuulokkeet eivät enää lataudu. No takuuseen pitäisi mennä, mutta mua ärsyttää tällainen ylimääräinen sohlaus enkä siis ole saanut revittyä aikaa erilliselle huoltokeikalle. Enkä voi edes äänenlaadun yms. puolesta puhua, sillä päästivät kohtuu paljon taustahälyä läpi. Tulipa sekin testattua, että valkoiset kuulokkeet eivät ole hyvä valinta naiselle, sillä ne on nyt ihan meikissä ja sekin kohtuu ällöttävän näköistä.

Nyt sitten tein nerokkaan liikun ja tilasin uudet Monster ROC Sport Superslim -langattomat sporttikuulokkeet (-30 % tarjouksessa). Nämä Monsterin napit toimii kuin korvatulppa, eli uppoo hyvin ja blokkaa kaikki muut hälyt, eikä tarvitse altistaa itseään kanssatreenaajan huudolle. Napit pysyvät korvissa vaikka päällä seisoisit ja lupausten mukaan ovat hienkestävät, mikä tapauksessani on ratkaisevan tärkeää. Langattomuuden ansiosta voi bluetoothilla yhdistää mihin lystää ja äänenlaatu on priimaa.

DSC05301

Akkua en ole vielä edes ennättänyt käryttää loppuun, vaikka ovat päässäni päällä työmatkat ja treenin ajan, eli noin 2,5 h/pv. Sen verran kehotan kuitenkin tarkkailemaan ympäristöä, ettet kävele auton alle tai putoa satama-altaaseen, sillä et todellakaan kuule mitä ympärilläsi tapahtuu.

All good everything!

Johan sattui

Aina pienen tauon jälkeen menee hetki, että pääsee kunnolla taas vauhtiin. Onneksi mun elämässä on nyt sattunut ja tapahtunut, niin mulla on monta tarinaa jemmassa. Enää puuttuu aika koska saan ne ulos (pikkuhiljaa), mutta helpointa lienee aloittaa siitä mihin viimeksi jäin: Ei tule vauvoja tähän taloon. Niin siinä meinaa kävi, ettei ottanut lemmikki-Lulun kohtutulehdus parantuakseen. Antibiootit eivät olleet vieneet tilannetta suuntaan tai toiseen, joten oman mielenrauhani vuoksi en todellakaan pystynyt ottaa tikittävää pommia eikä kukkaroni olisi kestänyt alle viikon välein tehtävää ultraa, jossa oltaisiin kyylätty missä mennään tällä erää seuraaviin juoksuihin asti. Siispä päädyttiin kohdun poistoon ja kyllähän sekin etukäteen jännitti. Ulkonäöllinen seuraus saattaa olla ’hapsuisempi karva’, joka ei tuossa pöheikössä haittaa sitten lainkaan, varsinkaan kun kyse ei ole mistään näyttely-yksilöstä. Sitten saattaa tulla painonhallintaongelmia (ei se mitään, voidaan jojoilla sitten yhdessä<3) ja tähän asti on kyllä vähän turhan laihasti voinut, ettei muutama lisäkilo ole yhtään pahitteeksi. Eniten pelotti, että luonne muuttuu, mutta niin ei kuulemma tulisi käymään (eikä käynyt, yhtä ihanan ärsyttävä läheisyyden kipeä edelleen).

IMG_6996

Tötterö vaihtui haavapukuun kun tuon kanssa törmäiltiin pitkin ovia.. Arvatkaas monet ripsat ennätti siihenkin tehä :)

Sain Lulleron jo saman päivän aikana kotihoitoon ja varoitettiin, että saattaa laskea alleen ja jos ei vuorokauteen leikkauksesta virtsaa, tulisi olla uudelleen yhteydessä. Reilu vuorokausi meni eikä löydetty kotoa lätäkköä mistään ja eikun soittoa eläinlääkäriin ja koiraa näytille. Olin saada hermoromahduksen, kun koko hommalla oli niin huono ajoitus ja alkoi pikkuhiljaa riittää. Yhteen ultraan viedessäni HSL petti (yksin kotona ilman autoa) eikä sporaa kuulunut, niin jouduin hyökkää taas taksiin etten missaa aikaa. Huidoin ensimmäiselle ohiajavalle ja tottakai siinä oli sellainen erikoismies kuskina, että yhteistä kieltä ei juuri ollut, itä ja länsi yhtälailla kuin vasen ja oikeakin sekaisin, ovet oli kuopalla ja piti tarkistaa oliko tämä kippo ylipäätään taksi. Paikalliset tietää, että Ruoholahdesta Hietsun ABClle ei ole pitkä matka (luokkaa 6 – 7 €) ja maksoin kyydin 20 €:n setelillä. Kaverilla oli kuitenkin pokkaa kysyä, saako hän pitää vaihtorahat. Ei saanut, mutta sai kaupan päällisiksi huippu-sontsani, joka melkein eniten kismittää. Olo oli kuin painekattilalla kun kaikki hommat yksinkertaisesti kusi (paitsi se koira!!!) siinä. Eläinlääkäri sanoikin, että leikkauksen jälkeen saattaa joskus tulla jotain lisämunuaisen ongelmia, että virtsaa ei erity ja se on hengenvaarallista, mutta täällä on rakko täynnä. ”Nämä on näitä pienten valkoisten koirien ongelmia kun vähän sattuu”, eli en syyttä kutsu prinsessa Luluksi.

Nyt näyttäisi olevan toipilasaika selätetty! Pahimman ripuliajan oli onneksi sopivasti hoidossa mun ja Seanin kierrellessä pitkin läntistä Suomea (kun matkakassa meni aikalailla eläinlääkärin taskuun, eikä lomaa saa käyttää mihinkään kodin suursiivoukseen. Se olikin sitten aika ikimuistoinen reissu, mutta jatkan aiheesta toiste). Pari mattoa meni pesulaan ja reissusta palatessani ja hakiessani otusta takaisin, seurasin veljeni Juikin esimerkkiä ja astuin näyttävästi paskaan. Kakkaa varpaiden välissä – jotain, mitä jokaisen pikkukoiran omistaja joutuu joskus läpikäymään.

Kun nyt päästään episodista toiseen, niin pyynnöstä kerron teille miksi joka naiselta löytyy se luottokampaaja! En ole Helsingin seudulta vielä löytänyt numero unoa, joka jaksaisi kuunnella päivän avautumiset ja vielä laittaa tukankin siinä sivussa, joten olen joutunut käyttämään timma-palvelua, jossa saa kohtuu edullisesti ja pikaisesti vapaita aikoja ennakkoon maksamalla. Jostain syystä tilanne ennättää aina riistäytyä niin pahaksi, että mun on yhtäkkiä päästävä nyt kampaajalle ja summanmutikassa tulee valikoitua siitä hätäisesti joku. Nyt osui sitten ihan kuningasvalinta kohdalle ja istuessani penkkiin arvioin kampaajan ulkoisesta habituksesta päätellen, että vot! nyt voi tulla kova. Sain apina-viitan suoraan Afrikasta päälle ja hän hurmaantui minusta täysin, tai sitten minä hänen puheistaan, koska kehui niin kovasti kasvojani ja hiustenlaatua ja kuinka karvaa on paljon ja nyt on kaikki mahdollista. Eli antaa palaa? Värjäyksessä laitettiin ”vähän syvyyttä” ja itkua piti pidätellä kun näin lopputuloksen peilistä: lopputulos oli kirkkaan violetti. Hän myös ehdotti mulle itse kehittelemäänsä menetelmää sellaisesta ”sähäkästä pörrötukasta” ja kuvan nähdessäni lähti viimeinenkin väri kasvoilta. Kysyin että kauankos lopputulos kestää niin kuulemma 6 – 12 kuukautta. Oli pakko sanoa, että tohon moppiin multa ei löydy ballssoneita.

Tadaa!

Tadaa! Olis kuulemma ollut räikeämpikin pinkki, ”harmi kun jäi vähän vaaleaksi”.

En pessy kuin 5 kertaa viikonlopun aikana hiukset, ruinasin kaverilta muutaman annoksen syväpuhdistavaa shampoota, marinoin hiuksia kookosöljyssä saunassa.. Ja se on silti liila. Rufuksen ilme oli tuhannen taalan arvoinen kun noukki mut, mutta ei varmaan uskaltanut heti pamauttaa sanaista arkkua tyhjäksi kun näki, ettei itku ollut kaukana. Huumorini on kieltämättä ollut koetuksella, mutta pahemminkin olisi voinut käydä: Facebookissa jaettiin juttua, jossa värjäys oli mennyt pikkuisen pahemmin pieleen ja tuloksena ja oli vakavat palovammat ja kuolio päänahassa.. Mutta ne jotka on jo katelleet siihen malliin, että oho! nyt oon oikeen räväyttänyt, niin tämä ei ollut mitä tilasin. :)

Tässä kuukauden sisään ei onneksi ole kuin yhdet viiskymppiset, kahdet häät ja Fitnesstukun liikkeen avajaiset. :) Ei auta kuin elää asian kanssa.. Jos ei tässä pariin pesuun ole selkeästi parempaan suuntaan, ehdin vielä tehdä hätäliikun ja mennä uudestaan kampaajalle, mutta onko riskin väärti? Taas joku hutiammunta.. Kampaamoita on pilvin pimein Helsingin keskustassa, mutta minä en ole vieläkään löytänyt sitä parasta. Siksipä parhaimman kampaajan vinkin antajalle lahjoitan Fitnesstukun yllätyspakkauksen:

Üllatuuus

Üllatuuus!!

Haluun kampaajan joka suuttuu, jos erehdyn menemään muualle! Laittakaa viestiä ja vinkkiä tulemaan parhaiten katsomassanne mediassa ja auttakaa miestä mäessä. Peace.