Tilaisuuksia järjestellessä voi luottaa siihen, että kaikki on suht koht mallillaan, jos suurin puheenaihe nousee pukukoodista. Suomalaisilla ei ehkä ole yleisesti varmassa hallussa yleisimmät pukukoodit ja itse olen aina ajatellut, ettei nyt mitään katastrofaalista etikettivirhettä voi tehdä, ellei nyt kyse ole Presidentin Itsenäisyyspäivävastaanotosta, mikä ei mun mielestä ole oikea paikka ’mielenilmauksille’.

Tammikuussa järjestettiin Fitnessurheilugaala, jossa palkittiin vuoden parhaat urheilijat sekä jaettiin tunnustusta lajissa ansioituneille urheilijoille ja toimitsijoille. Sain avec-kutsun viikkoa ennen tilaisuutta, pukukoodina oli luonnollisesti ’tumma puku’. Miehen pukeutuminen yleensä määrittelee naisen pukeutumisen, mutta ette arvaakaan minkä haloon sain kotona aikaiseksi, sillä ei nyt sattumoisin ollut Gaala-asua karderoobissa. Nyt täytyy sanoa, ettei naista voi laittaa tällaiseen pinteeseen, kun viikko oli jo täyteen ammuttu eikä yksinkertaisesti aikaa metsästää, varsinkaan kun etsivä ei löydä silloin kun tarve on. Mietin jo kallistumista pukuvuokraamoon mutta totesin, että en halua heittää +300 euroa yhden illan takia, oli tilanne mikä tahansa. Ei ollut reissu Stockalle täysin turha, sillä löysin kaikkea muuta pätevää vastaisuuden varalle viimeisestä ale-rekistä ja siinä vaiheessa ei enää harmittanut, vaikka turvauduinkin vanhaan kolttuun.

No Ruffen kanssa oli sitten puhetta pukukoodista, tai minä keuhkosin ja totesin että helppoahan sun on, kun on puku ja piuha. Päästiin Lahteen asti ja siellä sitten herra itse vaivautui googlaamaan mitä se tumma puku nyt sitten tarkoittaa ja meillä oli tilanne päällä, kun n. 2 tuntia ennen h-hetkeä todetaan, että pitää poikkeuksetta olla valkoinen paita, solmion tulee olla hillitty ja puvun pitää olla tumma, liituraita on väärin.. Arvatkaa kerättiinkö koko sarja. Yritin siinä rauhoitella, että ei varmasti mene muillakaan ihan just prikulleen ja loppupeleissä onko se sitten niin nöpönuukaa onko skraka enemmän vaalean vai tummanharmaa. Ja kuten arvata saattaa, stressaaminen osoittautui jälleen kerran turhaksi – itse kullakin. Pukukoodit ovat mielestäni hyvä asia ja antaa mielestäni kutsuvieraalle suuntaa siitä, miten ko. tilaisuutta tulee vaatetuksella kunnioittaa, mikäli on muutoin jostain syystä jäänyt epäselväksi. Casual on meille sitten ne likaiset valkoiset lenkkarit.

Jaana sen sijaan aina niin tyylikkäänä <3

Pro Elite Teamille jaettiin Vuoden 2015 tiimi –palkinto ja koska valmentaja Minna Pajulahti ei itse päässyt omien kisojensa vuoksi tilaisuuteen, pyydettiin minua ja Jaania tähän tehtävään. Ennen kuin kerkesin päättää kysymyksen ”kumpi lausuu kiitossanat”, oli vastaus ”sinä”. Tuossa kun heitetään mikki nenän eteen ja yrität siinä sanoa jotain asiallista, voin kertoa, että minuutin kuluttua ei muista mitään mitä tuli sanottua. Onneksi homma videoitiin niin voi nyt näin jälkikäteen todeta, että ei se ihan pehvalleen mennyt.

Toisessa tilaisuudessa tammikuussa mentiinkin sitten kirjaimellisesti pehvalleen, kuten tässä kerroin. Siellä kävi muutakin hauskaa, kuten mm. pari minuuttia ennen kuin ovet avattiin yleisölle ajattelin ennättäväni vielä pikaisesti vessaan ja niinhän siinä kävi, että housujeni vetoketju jäi käteen. Olin sen verran taas tunteissa, että kerroin siitä totta kai muutamalle läheiselle henkilölle, että mulla on nyt koko illan sepalus auki (kiitos olen tietoinen), onneksi on pitkä paita ja vyö, eikäpä tuo illan pimeässä haitannut. Opetuksena kuitenkin, että turhaan sitä häpeää, sillä noloja tilanteita sattuu kaikille, oli se sitten ylivuoto, väärä solmio tai tahaton lipsautus (Piia tietää niistä enemmänkin). ”But I learned that there’s a certain character that can be built from embarrassing yourself endlessly. If you can sit happy with embarrassment, there’s not much else that can really get to ya.”