On jälleen vierähtänyt niin hävyttömän pitkä aika, että omaatuntoani puhdistaakseni on pakko kertoa mitä kuuluu – halusittepa tai ette. :) Kisakausi on tältä vuodelta paketissa ja nythän kävi niin, että meriiteillä ei juhlita. Karsinnoista jäi käteen 5. sija ja SM:istä 7. Toki ensimmäinen ajatus oli, että näinkö en Suomessakaan enää pärjää, mutta kuvat nähtyäni sitä oli helppo hymähtää että oltiinhan sitä auttamatta vajaita. Asia on siis sikäli ok, hauskaa vain huomata miten herkästi sitä itselleen sokeutuu: juuri kun alkaa pitämään ulkonäöstään, niin sitä ei älyä että lavavalothan ei anna armoa. Tänä syksynä mulla ei missään vaiheessa ollut ”pieni” olo ja kyllä sitä aika rotta pitäisi olla. Taso on koventunut alkuajoistani huomattavasti ja sehän on ainoastaan positiivinen juttu – en ole varmaan koskaan ollutkaan niin kireä kuin pitäisi ja tahtotila saavuttaa jotain on edelleen kova.

Toki valehtelisin jos väittäisin, etten ole muutamaan kertaan ruoskinut itseäni ajatuksella, että miten hemmetissä en päässyt vaadittavaan kuntoon – olinhan mukamas hyvissä ajoin liikkeellä ja ajattelin, että tämä preppi on osaltani fiksuiten hoidettu. Tämä ei oikein ole vieläkään pieneen päähäni mahtunut, aina voi analysoida-anaalisoida ja yksi merkittävä tekijä on todennäköisesti ollut se, että mulla on ollut liikaa kaikkea meneillään ja tuloksena on ollut ähky. Katsoin juuri, mitä olen viimeksi sepustellut ja kyllä sieltä oli havaittavissa aika paljon ruikutusta päivärytmiin ja vähäiseen uneen liittyen. :D Itse olen kuitenkin valintani tehnyt ja vuorokausi on yhtä pitkä kaikille – se siitä ja toivottavasti paremmalla menestyksellä ensi kerralla. Olen myös äärimmäisen kiitollisen saamastani palautteesta!

Palautuminen on sujunut loistavasti sikäli, että syksy on täynnä mielekästä puuhaa muistutuksena siitä, että muutakin elämää on. Lähdettiin heti SM-kisojen jälkeen maanantai-aamuna Piian, Johanneksen, Jaanin, Reetan ja Juhon kanssa Barceloonan viikoksi makustelemaan. Meillä oli huikea kämppä aivan pelipaikoilla, josta pääsi tepsuttelemaan joka paikkaan. Reetta oli etukäteen tehnyt meille plänin mikä oli ihanaa, niin ei tarvinnut paikan päällä alkaa pohtimaan. Vertaistuki oli parasta laatuaan ja sitä oltiin heti reversen kulmassa kiinni eikä treenitkään jääneet. Perjantaina annoin itselleni luvan täyttää mahaani paikallisten herkkujen antimilla ja kyllä vaikutti niin positiivisesti mielialaan ja vauhtia piisasi.

Loma oli siis enemmän kuin paikallaan. <3 Toki rahaa meni enemmän kuin laki taas salli, mutta kerrankin en sortunut siihen, että ostan vain koska on olevinaan niin halpaa. Nyt siis tein vain järkiostoksia ja sijoituksia, voi tätä materian onnea! Oli ihanaa käydä tyttöjen kanssa ostoksilla, koska sieltä tuli heti välitön palaute jos jokin riepu näytti kaameeltaa. Vastaavasti lupauduin Reetan seuraksi lähtemään Sephoralle tarkoituksenani vain jaloitella, mutta reissun jälkeen olin 200 € köyhempi ja kädessäni pussillinen meikkejä, jotka pitäisi kuulemma kuulua joka naisen tarvikelaukkuun. No nyt minulla on ne ja tässä käytön opettelemisen ohessa en voi muuta kuin todeta, että laadusta kannattaa maksaa ja halvalla saa usein paskaa – naamavärkki on omaan silmään niin eri näköinen että oli joka pennin arvoista.

Arki kuitenkin aina koittaa ja tässä yritän hoitaa hommani kunnialla. Punttitreenit ovat edelleen menneet aika kevyesti pumppaillen ja tuntumalla. Varmaan jonkin sortin stressikin purkautuu, kun nyt sattuu ja särkee maan joka niin paikkaan. Polvet natisee, lonkat paukkuu ja olkapäät muljuu – jossei mikään näistä niin kammottava suonenveto iskee jalkapohjaan. Liekkö jotain luulosairautta (sekään ei olisi mitään uutta), mutta päätin nyt ottaa varman päälle ettei nyt vaan satu mitään vahinkoa. Nyt olen yrittänyt siirtyä pajalle suoraan töistä mikäli vain mahdollista, jotta voisin illan rauhoittaa kotona muihin hommiin ja taata itselleni paremmat yöunet.

Nyt ei pantaakaan enää kiristä – kiitos ja anteeksi.