Minua hymyilyttää joka kerta huonekalukaupassa kävellessäni miesparkin ohitse; äijät istutetaan johonkin odottelemaan siksi aikaa kun naiset hypistelevät kaikkea mahdollista ja mähkivät ostaako vaiko ei. Pidän itse nopeista liikkeistä ja silloin tällöin tulee tehtyä vähän vikaostoja, mutta ikinä ei kannata lähteä ostoksille, jos hakee jotain tiettyä juttua (voin luvata ettei se ikinä löydy). Minä en ole Suomesta vaatteita ostanut miesmuistiin – joko lähden reissuun tyhjän pakaasin kanssa tai tilaan netistä. Lähtökohtaisesti vihaan shoppailua Suomessa ja ulkomaillakin olen oikea unelma: nopeasti sisään ja vielä nopeammin ulos. No nyt sitten kun mulla on ihanasti tässä tiedossa kesäjuhlaa (häät) viikonloppuna, niin täytyyhän sitä uusi mekko olla. Eksyin aiemmin minulle tuntemattomaan nettikauppaan, joka oli täynnä kaikkea kivaa. Tilausvahvistuksessa mukavasti luvattiin 3 – 5 arkipäivää toimitusajaksi ja laskin että sehän ennättää hyvin. Muutaman päivän kuluttua sain DHL:ltä viestiä että tullaavatko puolestani. Tässä vaiheessa keksin sitten katsoa etteikö lähetys tulekaan mistään Euroopasta niin vielä mitä, Hong Kongista. Sieltä voi tulla ihan mitä tahansa ja mun superhalvalle mekolle tulikin sitten hintaa palttiarallaa 170 € tulleineen päivineen ja sitä ei vissiin pahemmin kannata yritä vaihtaa/palauttaakaan.

Sovittu toimitusaika oli tiistaina klo 17 – 21  ja sehän tuli klo 20.55, onneksi kyttäsin koko illan kotona. Avasin paketin ja kauhuissani nostin verhon sieltä. Mekko oli onneksi väärinpäin, eli se oli alushame joka sieltä pilkotti ja oikein kaunis luomus loppujen lopuksi, joka meni vielä päällekin. Kyllä siellä Kiinassa ilmeisesti niitä jättiläisiäkin on (mitä voi jo lentopallomaajoukkueesta päätellä), sillä vaikka minä korkeimmissa koroissani huitelen lähempänä 2 metriä, helma laahasi silti maata. Lisäksi yläosa vaati Victoria’s Secretin uuden malliston rintsikoita, ja niitä kun en tähän hätään ehdi mistään saamaan, totesin että ”pääsen vähemmällä”, kun suosiolla käyn ostamassa uuden mekon. Arvatkaa..

En löytänyt edes mitään sovitettavaa: Kamppi – Forum (tyhjät taskussa, noh, Stocka ei petä) – Stockmann (katinmarjat, ei mitään) – Aleksanterinkatu (nada). Olin juuri kuullut, että häihin ei tule laittaa punaista, sillä se tarkoittaa, että on maannut sulhasen kanssa. Nyt aloin jo miettimään mitä pahoja etikettivirheitä voin tehdä; musta on hautajaisväri ja puhtaanvalkoista saa olla vissiin ainoastaan morsmaikulla. En edes tiennyt mistä liikkeistä olisi pitänyt hakea, mutta kun katsoin fellow asiakkaita, totesin että he ovat minua 10 vuotta nuorempia ja olen väärässä paikassa. Halonen varmaan oikeampi osoite.. Päärynävartalo aiheuttaa haasteita ja en tiedä onko musta tullut joku siveydensipuli, sillä polvien yläpuolelle tuleva helma on aika lyhyt kun istun. Jos löysin ulkoisesti mukiinmenevän, ei ollut kokoja. Sitten aloin kiroamaan, että mikä helvetin muoti on nyt nämä haalarit, siis löysät haalarit? Kenen muun päällä ne näyttää muka hyvältä paitsi luurangon? Ei todellakaan jos on yhtään enempää fylliä + mikä show vessareissulla, kun yritä siitä nyt sitten kuoriutua. Varsinkin jos hätä yllättää..  Sitten tällaiset perunasäkit, joissa ei ole mitään mallia, kuin Hemulilla muumeissa. Pikkasen kun tuuli puhaltaa, niin siellä on kannikat taas Vihdintiellä, ja mielellään pyrin varjelemaan itseäni näiltä noloilta tilanteilta.

Musta on hienoa, että myyjiä koulutetaan asiakaspalveluun ja ovat oikeasti käytettävissä, mutta siinä vaiheessa kun sama daami tervehtii mua jo kolmatta kertaa ja kysyy voiko olla avuksi, rukoilin että se jättää mut rauhaan. Aloin olla jo aika kiukkuinen, 3 tuntia mennyt ilman tuloksia ja päässä pyöri miljoona asiaa, joita tekisin mieluummin. Sitten Makkaratalosta viimein löytyi mekko, josta muuten tykkäsin, mutta värit olivat väärät. Ajattelin ettei mahda mitään, käyn vielä yhdessä kaupassa ja jossei tärppää, tulen hakemaan sen. Olin sovituskopissa kun tunsin, että nyt tulee sellainen puhelu, johon kannattaa vastata. Paras ystäväni Mauritzio soitti ja pyysi mua Prinsessan kummiksi <3. Mikä kunniatehtävä! Lempilapseni syntyi siis sovittuna toimituspäivänä 6.6. ja mehän hyökättiin heti katsomaan. Tuli äkkilähtö suoraan jalkajumpalta, jotta ehdittiin vierailuaikaan, mutta hyvä sitä on heti tuoda vähän kummitädin ominaistuoksua :). No kyynelhän siinä oli silmäkulmassa kun juostiin pitkin Porvoon sairaalan käytäviä ja nöpönenän ollessa sylissä alkoi toki räkäkin valumaan, ja mun oli pakko pyytää Ruffea niistämään nokka. Maura sanoi, että mun tehtävänä on sitten opettaa natiainen naiselliseksi (siis käyttämään mekkoja & kävelemään korkokengillä) ja sanoin että hoituu sekin, vaikka luulin että puhutaan nyt kukista ja mehiläisistä. Lopetin puhelun onnesta soikeena ja mitä halvattua – löytyi se kirottu mekkokin! Kunnon kotelo ei koskaan petä ja kerroin kassatytölle miten helpottunut oon ja miltei tanssin kotiin. Ristiäisiin mennessä olen ehkä saanut Kiinan ostokseni fiksattua ja ratkaissut pulman kanafileet vaiko ei (kokemuksia?).

Olin ollut viikon niin jännittynyt, eikä voitu Saran kanssa edes toisiimme katsoa, koska alettiin itkemään.

Tänä aamuna sitten aloin kehittelemään kuvioita, että mikä on mun Plan B jos vaikka mekon vetoketju hajoaa.. Varmuuden vuoksi otan neulan & lankaa ja pyydän äitiä ompelemaan koltun päälle, sillä sen verran olen maalaillut piruja, että jos en ota, se tapahtuu. Nyt lopetan stressailun ja jätän kaiken Herran haltuun, tulkoot sitten vaikka kakku syliin. Huomenna kuullaan ”Tahdon”. <3