Aloitin pyöräilykauden jo maaliskuussa, kun talvesta selvittiin poikkeuksellisen kivuttomasti. Huollatin munamankelin ja ostin ensimmäiset patonkini (klossi-kengät) päästyäni vaippahousujen myötä tähän välineurheilijan makuun. Pyysin huollon poikia kiinnittämään uudet polkimet samalla kun öljyävät ketjut yms., mutta kävi niin patongit lähtivät vahingossa kotiin asti eikä vastakappaleita saatu kengän pohjiin ruuvattua. Huollon pojat sanoi että se nyt on helppo homma mutta oli pakko sanoa että kato mua. Onneksi olen mestari delegoimaan. Hurautan työmatkat polkien kun siinä menee muutama kärpänen samalla iskulla, mutta nyt tuntuu että tämä kevät on ollut harvinaisen tuulinen. Tykkään vetää itseni henkihieveriin omilla ehdoillani mutten siitä, kun luontoäiti haluaa pistää niin vimmatusti vastaan, että alamäissäkin joutuu polkemaan.

Nojuu mutta lukkopolkimista vielä sen verran, että ensikertalainen voi olla varma, että tottumattomuuttaan kohta kaatuu. Yllättävän kauan siinä kestikin (ja ihme kyllä ei silloin kun ylämäessä tippu ketjut), mutta nyt on sitten vedetty myös ensimmäiset rehelliset pannut, kuinkas muuten kuin liikennevaloissa! Emmin liian pitkään ja päätin sittenkin pysähtyä, harmi vain että jalka oli polkimessa kiinni ja oli pakko heittäytyä kohti liikenteen jakajaa. Voin kertoa että jalat irtoo kyllä kun kaatuu, eivät jää pyörään kiinni. Oli ruuhka-aika ja onneksi huusin kovaan ääneen että ”ei sattunut”, niin ei jäänyt kellekään epäselväksi. Vaikka oli potta syvällä päässä ja isot aurinkolasit ettei kukaan kyllä tunnista, mutta olin liian lähellä kotia ja kyllä hävetti. Kotiin päästyäni kerroin kuinka käteen tuli kiviä ja välitön palaute oli että ”pitäisköhän sulta ottaa pyörä pois”. Tää menee vähän samaan kastiin kuin pikkuserkullani, jonka kumppani kommentoi silloin tämän melkein ajettua hirvikolarin, että ”oliko iso”. Siis hirvi.

Kun tässä päivittäin vietän sen about tunnin pyörän satulassa niin en ole voinut välttyä pistämättä merkille että

1. Pyöräilijät, autoilijat eivät näe teitä.
Lopetin itse kamikaze-hyökkäykset kun kävi liian monta läheltä piti –tilannetta, vaikka kuinka oli vihreää. Kääntymisestä on suotavaa vihjaista käsimerkein, jottei takana olija ainakaan sillä sekunnilla yritä ohi.

2. Jalankulkijat loukkaantuvat verisesti, kun heille rimpauttaa kelloa.
Ajanko mieluummin yli?

3. Jalankulkijat ovat vihaisia
Auta armias jos ikinä eksyt pyörän kanssa jalkakäytävälle, ensimmäinen vastaantulija palauttaa kyllä nopeasti. Ja ei siinä, hyvä huutaa jos aiheesta. Työmatkallani ’erehdyin’ rimpauttamaan kelloa miehelle joka talutti pyörää ja tämän lapsi käveli vieressä. Kerkesin sanoa ’kiitos’, kun nämä väistivät mutta isukki huusi asiattomuuksia perään. Jos olisi ollut yhtään vähempää vauhtia olisin käynyt ojentamassa että opettele liikennemerkit.

4. Jalankulkijat, jotka eivät pyöräile, eivät myöskään pyöräilijää osaa varoa.
Eli keskustassa ei kannata painella kaasu auki vaikka kuinka olisi pyörätie, siihen joku onneton jalankulkija onnistuu kyllä hyppäämään eteen (minäkin). Mutta näitä poukkoilijoita haluaisin neuvoa sen verran, että kun kerran hyppäät keskelle pyörätietä, niin älä missään nimessä jäädy siihen! Itse käyttäydyin todella kypsästi huutamalla vanhemmalle pariskunnalle että ”menee menee menee”..

Summasummarum, pyöräily on siis erittäin tunteita herättävä laji. Veri oikein kiehuu, kun ajattelen kuinka ihmiset ei osaa ajaa (onneksi olen itse niin taitava kuski, että on varaa sanoa), mutta ehkä alan vanhemmiten vain muistuttaa yhä enemmän omia vanhempiani. Isäni on nääs kautta aikojen ollut kiihkeä kuski ja muistan kuinka pienenä oikein hävetti, kunnes sittemmin on voinut todeta että varmasti aiheesta. :)

Hyvä kuitenkin ottaa kierroksia, eipähän tartte istua autossa ruuhkassa kiroilemassa. Vaikka mua suunnattomasti ärsyttääkin vastatuuli ja henkilöt, jotka alkavat jarruttamaan mun edessä juuri kun oon saanut polkastua hyvät vauhdit, niin suurin murheen kryyni on tällä hetkellä satula. Kävin täyttämässä renkaat kun alkoi polkeminen tuntua niin raskaalta ja taisi mennä pikkuisen yli, sillä nyt tunnen jokaisen kiven ja kuopan tiellä. En tiedä onko olemassa jotain ilmatyynyä tmv.? Tässä aletaan muistuttaa kohta paahtopaistia jos asialle ei löydy ratkaisua, hjälp!