marraskuu | 2014

Mitä naisen käsilaukusta ei löydy, sitä ei nainen tarvitse. Tämän takia kannan harteillani tuhansien murheiden lisäksi hirvittävän painavaa säkkiä, joka on useimmiten päältä auki, sillä joko siinä ei ole vetoketjua tai se ei mahdu kiinni. Kesällä apteekkari näki vaivan ja huomautti minua asiasta varoittaen, etten joudu ratikassa ryöstetyksi. Äitini on samaa joskus päivitellyt ja tästä onkeeni ottaneena olen aina laittanut arvotavarani joko pohjimmaiseksi tahi vetoketjulliseen sisätaskuun. Ruuhka-aikaan ratikassa saatetaan pönöttää kuin sillit suolassa ja minkäs sille mahdan jos joku käy huomaamatta käsilaukulla; nyt mitä ilmeisimmin jouduin tämän törkeän ryöstön uhriksi. Ainoa vaan että varkaan matkaan tarttui lompakon sijasta pussukka tamponeja! Hahaa ähäkutti, pidä ne.

Ei ollut muuten ensimmäinen kerta, kun jouduin tänä vuonna ilkivallan uhriksi. Sotkin toukokuusta lokakuuhun työmatkat pääasiassa pyörällä ja mietin mikä Helkama Kaunotartani vaivaa, kun polkeminen muuttui yhdessä yössä niin hemmetin raskaaksi. Sitten eräänä kauniina päivänä Meikussa laskin mäkeä alas niin koko pirun pyörä tutisee ja tärisee sivusuuntaan. Pysähdyin potkimaan renkaita, rikoin siinä samalla kuulaan sääreni ja mietin että otanko riskin ja poljen tällä kikkanalla töihin, kun olin totta kai sopivasti puolessa välissä matkaa.. Selvisin töihin asti ja piti soittaa armas velipoika korjaamaan se. Juikki kuitenkin ilmoitti, että takapyörästä on mm. 7 pinnaa poikki ja että tämä on nyt kierrätyskeskuskamaa. Elämää suurempi kriisi oli jälleen käsillä, kun kulkupeli lähti alta. Oli pakko saada uusi heti alle ja sellainen onneksi löytyi XXL:stä. Olin varmaan sen verran raskas asiakas kun heitin koko elämäni draamat kesäpojan niskoille (kaikki lähti rikkinäisestä pyörästä), että piti erikseen sanoa kiitos ja anteeksi. Olivat kyllä erittäin asiallisia ja sain kaikki tarvitsemani varusteet ja vähän muutakin, kuten vaippahousut. Voin kertoa, että vaikka vähän kekeltä näyttävätkin, niin enää en luovu! Oli sitten lihava tai luinen hanuri, niin satulalla istuminen 25 km päivään turruttaa paatuneemmankin polkijan pakarat. :) Diiliin lukeutui vielä 3 seuraavaa huoltoa, joista ensimmäinen olisi pitänyt tehdä 100 km:n jälkeen (täyttyi viikossa), mutta sekös on jäänyt. Uuden munamankelin myötä vauhti koveni ja työmatka lyheni ruhtinaalliset 7 minuuttia! Nyt syksyä kohden poljin on taas painanut ja ajattelin että josko nyt n. 1500 km:n jälkeen satasen huolto alkaa ilmoittamaan itsestään.. Mutta kumit olivatkin vaan tyhjenneet :). Ja ne osaan sentäs täyttää itse, ei tarvinnu mennä Shellille sedille hymyilemään, että liikeniskö apua.

Voivoi!

Näiden ja lukuisten muiden sattumuksien vuoksi voisin tässä tituleerata itseäni official PMS-monstaksi. Tässä kun olen kohta jälleen vuoden päivät odotellut josko joskus tämä ”normalisoituisi”, mutta se taitaa olla kohdallani vain toiveajattelua, sen verran on meinaan hormonitasapaino aiheuttanut vastetta. Sunnuntainakin järjestin kohtauksen siitä, että pyrstöni on v-a-l-t-a-v-a ja neljä kertaa meni salivaatteet vaihtoon, kun mietin että millä saan tän perän peitettyä. Sen sijaan että olisin keskittynyt edessä olevaan treeniin ja niiden palojen kasvattamiseen.. Ja kasvaa kun on hintaa! :) No, ärtyneisyys, masennus, itkuherkkyys ja muu yleinen tonttuilu taitaa kuulua asiaan. Lapseni Lulun kanssa oltiin iltalenkillä ja koska yhtään enempää en liiku kuin on pakko, mentiin hissillä kerroksiin. Aikani räpelsin avainta lukkoon ja mitään ei tapahtunut. Putsasin jopa avaimen urat mahdollisesta liasta ja ei auttanut raaka voimakaan. Mietin että kummasta päästä ensin aloitetaan puhelinrumba, poliisista vai palokunnasta. Samaan aikaan naapuri tuli kotiin ja siinä kohti lamppu syttyi: tuo ei ole kyllä minun seinänaapuri. Tässä kohtaa älysin ensimmäistä kertaa katsoa postilaatikkoa ja siinä luki kaikkea muuta kuin Iso-Kuusela. Äkkiä koira kainaloon ja kerrosta alemmas häpeemään. Onneksi ei olla villissä lännessä, muistu aika hyvin Denverin reissu toukokuussa mieleen kun hyvä ettei vastaavan toiminnan vuoksi (tunkeutuminen kotiin, yöllä) jouduttu Minnan kanssa ammutuiksi..

On tässä yritetty ottaa myös hieman rennommin. Palasin juuri Autolla Nepaliin -elokuvan ennakkonäytöksestä ja tykkäsin kovin! Pojat yllätti, hanke kun ei ollut mulle aiemmin tuttu, missä lie pensaassa olen kasvanut. Viime viikonloppuna tuli tehtyä Mupen kanssa reissu Tallinnaan. Joulutori oli juuri edellisenä päivänä avattu ja väkeä riitti kuin pipoa. Tänä vuonna hössötykset jää kyllä kohdaltani yhteen viikonloppuun, jonka vietän Satakunnassa laatikoiden kimpussa, sitten lähden joulun viettoon palmun katveeseen. <3

Joulutorilla vanhassa kaupungissa

Majoituttiin samassa hotellissa mm. Stingin, Whitesnaken, Lenny Kravitzin ja prinssi Charlesin kanssa

Loppuun näitä mun tulevaisuuden näkymiä

Vaikka kisat meni omalta osaltani ohi tältä syksyltä, takahuoneen puolella riittii puuhaa. Rumba alkoi Tampereelta, missä Laura, Katja ja Tiia lunastivat paikkansa SM-kisoihin sekä Oona samalla junioreiden maailmanmestaruuskilpailuihin Meksikoon. Onetskia piti hieman auttaa matkaan, sillä vaikka oli paperilla ohjeet, käytiin yhdessä hakemassa oikeat luomivärit sun muut sörsselit siveltimiä myöten ja illalla istuttiin Iso-Kuuselan meikkikoulussa. Hyvin meni tuksun opit perille, sillä kuulopuheiden mukaan Meksikon meikki oli paras mitä Oonalla on kuunaan nähty. :)

Tampereen karsintojen jälkeen mentiin Pajusille/Leivoille yöksi ja se olikin muistaakseni viikkoa ennen Piian ja Johanneksen matkaa Arnold Amateur Europeen, sillä muistan kun Piia keräili itseään viimeiseen vaparitreeniin ennen kisoja. Oltiin kesällä pienellä leirityksellä samalla reissulla kun käytiin Särkänniemessä, ja tuolloin Piia opetti seisomaan käsillä. Tää oli huippujuttu ajatellen noita mun traumoja vastaavaan puuhaan. Nyt alkokin sujumaan vauhdikkaasti, ihmekkös kun on hyvä opettaja! Eihän se päällä/käsillä seisominen onnistu noin vaan jos sanotaa et seisos nyt päälläs. Ei ollu kukaa ennen kertonut että helpottaa hiukan, kun jännittää päkin, pakarat ja kaikki. Kynttilänä pysyy! Sen jälkeen onkin tehnyt mieli (kokeilla) seistä harva se päivä, mutta on tietysti jäänyt kun avustajia ei ole ja niskoilteen alastulo ei hirveemmin houkuta. Näin sivujuontona, päästää asiaan eli Arskoihin: Piia teki parhaimman mahdollisen eli voitti sarjansa ja overallin. Voiton myötä Piia siirtyy ensi vuonna ammattilaiseksi ja tunnelmia on varmaan parempi kysellä Piialta itseltään, tätä on sen verta vatvottu että tyydyn tähän sanomaan HYVÄ KÄÄPIÖ, OON SUSTA YLPEE <3.

Fitness Expo –viikonloppu starttas olin ensin ajatellut kirjoittavani pitkän kaavan mukaan, mutta näin jälkikäteen se tuntuu todella typerältä, varsinkin kun oma osuuteni ei juuri siitä värin levityksestä kummentunut. Majailin Piian kanssa samassa huoneessa Seurahuoneella ja voin kertoa, että maininta mahdollisista laksatiivisista vaikutuksista Läkerol –askin kyljessä ei ole puppua! Aina pitää sattua jotain kamalaa että muistaa miksi on parempi pysyttäytyä erossa. :) Fitness Expo olikin Pro Elite Teamin osalta great success. 12:sta kisaajasta 10 SM-mitalia: 2 overallia, 5 kultaa, 3 hopeaa, 2 pronssia! Sarjojen voittajat lähetettiin Montrealiin MM-kisoihin, jonne olin lupautunut lähtemään huoltajaksi. Piian arska-voitto pisti suunnitelmat uusiksi siten, että SM-kilpailut olikin viimeinen amatööripuolella ja MM-paikan fitneksessä nappasi Essi.

Yleensä SM- ja KV-kisojen välissä on ollut muutama viikko (ainakin oman kokemukseni mukaan) palautua, mutta tällä kertaa lähtö tulikin nopeasti, sillä lähtö oli jo seuraavana torstaina. Suomen tiimissä oli mukana Jaani Inkinen, Johannes Leivo, Jaana Malytcheva, Milla Kelahaara, Essi Sarja, Henriikka Klemetti, Iina Levanoja, Camilla Back, Bettina Gräsbeck, Hanna Saario, Linda Paldanius ja Niina Pellikka sekä minä ja Minna huoltamassa. Tapaaminen oli lentokentällä ja Minnuli järjesti taas pientä draamaa alkuun nukkumalla pommiin, ottaessaan ylinopeussakot ja olemalla ainoa henkilö, jolla oli lentoliput, joista osassa oli viallinen linkki ja näin ollen lippu ei auennut. No päästiin Kanadaan saakka sen kummempia kommelluksia ja hupi alkoi paikanpäällä, kun kuljetuksista lentokentältä hotellille perittiin 30 € per matkustaja, niin nopealla matikkapäällä kävi suhteellisen kalliiksi. :) Montreal kun on ranskankielinen kaupunki, niin voitte arvata että meininki oli myös välimerellistä (=leväperäistä) ja vedätys on osa normikäytäntöä. Hienoa, että oltiin jo melkein kisahotellilla, kun meille ilmotetaan että ”kai te tiesitte että tämähän sitten maksaa..”. Kyyti tiputti meidät Sheratonille, jossa selviää, että meidän majoitus on Hiltonissa tien (=pari motaria ristiin rastiin) toisella puolella. Saatiin joukkue sentään jaettua huoneisiin, kun saimme puhelun paikalliselta kisajärjestäjältä, että on vartti aikaa toimittaa joku x K€ hänelle käteisenä mitälie maksuja. Siellä sitten Minnuli tyhjentää hotellin pankkiautomaattia 20 taalan seteleistä, jotka sitten ojennettiin Kummisetä-Joelle..

Lauantaina oli alkukilpailut ja koko päivä menikin kisapaikalla. Tuttuun tapaan sai odotella aika pitkään ennen kuin homma starttasi ja illalla saatiin varmuudella tietää, että Jaana, Camilla, Milla, Hanna, Iina, Jaani ja Johannes selvitti tiensä finaaliin. Sunnuntain finaaleita tuli Camillalle pronssia, Jaani ja Hanna 4., Jaana ja Johannes 5. sekä Milla ja Iina 6., maiden välisissä Suomi oli 7., joka taitaa olla ilmeisen hyvä sijoitus! Banketti oli kerrassaan huikea verrattuna, että koko viikon oltiin tarjoiltu suolatonta kanaa, riisiä ja kasviksia sekä keitettyjä kananmunia. Maanantaina huoneiden luovutuksen jälkeen käytiin porukalla syömässä ennen kentälle lähtemistä. Siellä sitten suunnitelma menikin uusiksi, kun Lufthansan lakon vuoksi ei päästykään noin vain Suomeen. Eivät suostuneet lennättämään meitä Müncheniin, sillä sieltä ei kuulemma ollut jatkolentoja eikä yhtäkään hotellia vapaana (vaikea uskoa). Vaihtoehtona oli antaa heidän reitittää meidät uudelleen tai mennä omatoimisesti junalla Münchenista Frankfurtiin ja yrittää päästä sieltä (unohtakaa), joten osa porukasta lähti samana iltana Lontoon kautta, kun taas jäätiin Jaanin, Johanneksen, Hannan, Millan ja Lindan kanssa yöksi HolidayInniin ja seuraavana päivänä Sveitsin kautta kotiin. Hyvin jaksettiin joku 4h hihitellä siellä kentällä, kun ei se mamselli palvelupisteellä saanut millään mitään aikaiseksi ja kaikki ihmiset ympäriltä kaikkosivat, kunnes oltiin varmaan ainoita kentällä. Mammalla kesti 2h purkaa meidän ryhmävaraus ja tunkea muihin koneisiin, liekkö tekivät jollain esimiesvahvistuksilla töitä, kun eivät nuo käytännöt hommat sujuneet sitten lainkaan.. Kun lennot oli viimein buukattu kysyttiin siltä aspalta että mikä HolidayInn on kyseessä, johon se vastasi että alueella on vain yksi. Kilometrin kävelyn jälkeen shuttlelle selvisi että niitä on useampi alueella, jolloin oli piru irti ja lähettiin juoksemaan Lufthansan tiskille ajatuksena heittää pieni rähinä. Oli vaikeaa saada siltä edes osoitetta paperille, mutta päästiimpä viimein hotellille ja syömään, mutta pisteitä ei kyllä heru. Johanneskin jäi ilman vouchereita. :(

Seuraavana päivänä onneksi homma rullasi ja tuntui, että oltiin Sveitsissä alta aikayksikön. Vaihtoaikaa oli tiukka 1h 15min ja turvatarkastukseen ja passintarkastukseen jumiutuminen aiheutti vähän tykytystä, mutta ehdittiin portille ja päästiin viimein kotio. Yllättävän hyvin toivuin aikaerostakin, kun keskiviikon jaksoi sinnitellä hereillä. Action ei kuitenkaan loppunut siihen, sillä seuraavana viikonloppuna oli FAST Sport Nutritionin tiimipäivä ja illalla Pro Elite Teamin päättäjäiset, jolloin perinteitä vaalien piti syödä niin että napa ruskaa.