Blogi oli muutaman kuukauden telakalla ja nyt paluu sorvin ääreen. Toki tässä on kerennyt tapahtuakin vaikka ja mitä mutta on ilo kertoa, että hyvää kuuluu. Päällisimpänä varmaankin kysymys siitä, miksi en kisannut nyt syksyllä.  Moni tuntui luulevan niin loppuun asti ja lopullisen päätöksen kesken jättämisestä taisin tehdä 7 viikkoa ennen SM-kisoja. Syitä tähän oli mm. ennennäkemätön kortisolitasojen nousu muista syistä johtuen ja yksinkertaisesti ei pää kestänyt. Elämästä ei koskaan tiedä ja aina voi sattua jotain kamalaa kesken kisavalmistelun ja sen kanssa on vaan kestettävä, mulla ei vaan puhti riittänyt tällä erää työntää muita murheita huit helvettiin. Aloin oireilla siihen malliin, että samaa menoa oltaisiin pian oltu lataamossa (yöunet meni (ja kun ne menee, sitä alkaa pöntössä vispata ja pahasti) sekä unohdin syödä. Herrajumala mä en ikinä unohda syödä! Saatoin olla 8 illalla salilla ja miettiä kylläpäs heikottaa, kunnes tajuan edellisen aterian olleen lounas klo 11. Ihmekös tuo..) Toisekseen jos jotain olen takavuosista oppinut, niin tunnistamaan väsymyksen merkit. Olin koko kesän pitänyt maltillista kuntoa ja oikeastaan ensimmäistä kertaa ei ollut useita kiloja tiputettavana. Odotin innolla millainen kunto tulisi olemaan vain pienellä viilauksella, paino kyllä tippui mutta peilikuvassa ei tapahtunut mitään. Totesin, että tämä tie on käyty ennenkin; pikku rääkkäyksellä olisin varmasti päässyt lavalle ja tuskin olisi tarvinnut hävetä, mutta se ei todellakaan olisi ollut parasta Suvia. Keväällä mua motivoi silmittömästi esimerkiksi vatsalihasten piirtyminen esiin pikkuhiljaa (ei niinkään vaa’an lukemat), mutta nyt silmämääräisesti näytin kokoajan ”paskalta”. Siihen taivas niskaan niin ränni oli valmis. Pikku kriisin kohdatessa on kuitenkin aina mukava huomata, millä asioilla on oikeasti väliä. <3

Vaikka ’luovuttaminen’ korpesi, tiedän tehneeni oikean valinnan ja tapahtumat on kuitenkin hyvin nollattu. Uudet tavoitteet on asetettu ja tällä kertaa haluan hoitaa tämän offin fiksusti. Tarkoitus olisi saada aineenvaihdunta käynnistettyä niin, että lautasella olisi oikeasti ruokaakin ja ettei paino nousisi tuosta 10 kilosta vs. kisapaino. Haluan kuitenkin näyttää urheilijalta enkä possulta:). Lihastakin pitäisi saada, ja sen lisäksi ettei tuo 20 kg:n tiputtaminen ei ole mitään herkkua, siinä samalla saa syötyä kaiken mahdollisen kehityksen rippeetkin ja taas ollaan lähtöruudussa. Helkkarin typerää, mutta onpahan jotain opittukin.

Kisatouhuissa olen uinut syvissä vesissä, kun toimin viime vuoden malliin tiimin huoltajana Fitness Expossa. Kyllä oli taas ilo katsella kuinka Pro Elite Team niitti menestystä ja 12:sta kilpailijasta 10 SM-mitalia ja 2 overallia! Matka jatkui MM-kisoihin Kanadan Montrealiin ja näistä kahdesta voin suoltaa omat tarinani jos jotakuta ne suinkin kiinnostaa. Siihen asti: ”You are capable of more than you know. Choose a goal that seems right for you and strive to be the best, however hard the path. Aim high. Behave honorably. Prepare to be alone at times, and to endure failure. Persist! The world needs all you can give.”