Nyt on kuulkaas sellainen olo, että sitä ollaan synnytty onnellisten tähtien alla. Työ&Hupi – kaikki alkaa oleen balanssissa ja naama on kuin Hangon keksi. Parin viikon päästä on muutto, tilaa on nyt niin että mahdun pikkuisen enemmänkin kuin kääntymään itseni ympäri. Yhtäkään tikkua en ole laittanut ristiin asian eteen, sillä tämä menee nyt kivuttomasti, kun muuta pakattavaa ei ole kuin vaatteet, dödö & hammasharja. Kalusteet sun muut elintoimintoja ylläpitävät vempeleet hommaan tuliteränä, vielä en tiedä millä, mutta kuitenkin. Aion kääntää nyt totaalisen uuden lehden elämässäni ja sinne en kaipaa mitään vanhaa roinaa muistuttamaan menneistä.
Uudiskohteeseen muuttaminen on jo itsessään once in a lifetime -tilaisuus ja tällä erää sikäli ainutlaatuinen, ettei tarvi tehdä kompromissejä kenenkään kanssa sisutuksesta tms. vaan voin olla oman elämäni innomarko ja tehdä mitä lystää. Kaikki muu hässäkkä mitä siinä sivussa ilmaantuu on myös täysin uutta: kävin muutama viikko sitten tekemässä muuttotarkastuksen ja kun viime aikoina ollaan häthätää housuissa pysytty, niin töissä jo varoittelivat, että ota se narinalista nyt ihan tosissaan. Otin sen sananmukaisesti sydämen asiakseni ja konttailin siellä nurkkia ja katsoin että listat on suorassa, lattiakaivossa on oikea kaato ja että hanasta tulee kylmää vettä kylmältä puolelta ja kuumaa kuumalta. Ainoa nootti tuli siitä, etten saanu suihkun käsiosaa toimimaan. Ihmettelin onko tässä jokin nippula mitä en nyt vaan äkkää voi onko se rikki, jotenka lähetin terveiset.. Katsotaan tuleeko työmaalta setä näyttämään että kuinkas täällä peseydytään.
Kevyesti on muutama viikko vierähtänyt, etten ole saanut sanottua: jonkin aikaa sitten olin katsomassa Pinkin keikkaa Hartwall Areenalla ja täytyy sanoa että siinä on huikea akka. Oon ehkä elänyt ajat ohi, että nukutaan ulkona jonottamassa lippuja, sitten jonotetaan keikalle että päästään eturiviin ja pimahdetaan kun saadaan koskea tähteä. Ei sillä että olisin koskaan jonottanut ulkona, eturiviin ollaan menty kyynärpäät edellä ja pimahtanut olen ilman hipelöintiäkin. ’Entisessä elämässä’ huitelin tyttöjen kanssa festareita läpi, siinä oli aina kesän kohokohta. Sinä kesänä kun ikää tuli 18, mentiin Ruisrockiin Turguuseen kun oltiin katsottu miten huippu-esiintyjiä olisi luvassa. Suomessahan on tunnetusti mahdotonta olla selvin päin festareilla ja niin myös me pienoiset hairahduttiin juomaan jotain miestä vahvempaa lämmikkeeksi, sattui nimittäin satamaan enemmän kuin laki salli. Koko leirintäalue tulvi ja mietittiin että tähän hätään ei tee mieli mennä palelemaan kaatosateeseen, joten pakko viihdyttää itseään jotenkin muuten. Olin odottanut Mando Diaon keikkaa kuin kuuta nousevaa ja todettiin että sinne on mentävä vaikka väkisin. Niin siinä kävi, että iltaa kohden ei haitannu enää tuuli, vihma ja pieni vesisade, painettiin festarialueelle ja rynnittiin sinne tässä on paljon tyhjää tilaa. Ei ihme, varmaa alueen suurin kuralätäkkö ja siihen mahduttiin. Lätäkössä rymyttyä huusin tytöille että noni! Nyt mennään kattoo Mando Diaota. Tytöt sano että Suvi, me oltiin just kattoon sitä. Sujahti siis totaalisen ohi, mutta tarinan opetus? ”Mielummin täysillä skutsiin kuin snadisti pientareelle.”
Onneksi enemmän naurattaa kuin itkettää, kun näitä muistelee. Kuvat tärvelee verkkokalvot jotenka säästän teitä. :) Valtaosin ajat on eletty ja takanapäin, mutta heinäkuun alussa täytynee tehdä paluu menneisyyteen ja kaivaa vanhat keikkakengät eli converset komerosta – se on nähkääs Skandaalin comeback onhan se nähtävä. Voidaan tätä puida enemmänkin tiimin juhannusyössä, joka menee silmät selällään jos Nupander on kahvinkeitto-vuorossa. Viime kerralla ennen aamulenkkiä Nuppu laati costa ricasta sellasta myrkkyä, että oli tukka nousta pystyyn. Muistui ihan mieleen ystäväni Irwinin biisi uudelleensanoitettuna J.I-K:n & H.I-K:n toimesta: ”Juhlamokka on ripulia rahvaan, tosimiehet tarttuvat espressokoneen kahvaan..”