Viimeistelyt meni kuin menikin nappiin. Olo oli kertakaikkisen hyvä, vaikkakin ryytynyt, kun perjantai-aamuna suuntasin lentokentälle. Meillä piti olla lento Prahan kautta Budapestiin ja kaikki menikin mallikkaasti siihen asti, kun päästiin koneeseen. Ensin meille tiedotettiin, että lähtö viivästyy moottorivian takia 45 min ja todettiin että siinä meni myös meidän jatkolento. Onneksi lentoemumme Minna alkoi saman tien kartoittamaan tilannetta, että millä keinoin päästään perille. Hätähousu Iso-Kuuselakaan ei ollut moksiskaan. Homma senkus parani, kun meidät komennettiin ulos koneesta, lento peruuntui kun ko. koneella ei voinut lentää. Asian hyvät puolet sinänsä että vika huomattiin ennen kuin oltiin ilmassa! Minnan sisäpiiri-tiedon ansiosta yritettiin rynnätä Varsovan koneeseen jos sitä kautta pääsisi etenemään, mutta tiskillä olevalla punatukalla oli ilmeisesti huono päivä, kun väitti ettei enää ehdi kirjata meitä lennolle. Vaihtoehdot oli aika vähissä, jouduttiin odottaa 7 h seuraavan koneen lähtöä ja myöhästyttäisiin auttamatta kilpailijakokouksesta. Mitäs nyt? Kaikki kisaan tarvittava oli pakattu käsimatkatavaroihin, että kunhan maahan päästään niin valmiita ollaan. Onneksi meillä Suomen liitossa osataan hoitaa asiat mallikkaasti ja Budapestiin ilmoitettiin että tiimi on kyllä tulossa mutta myöhässä ja mä sain pidettyä pään kylmänä.
Torstai-iltana klo 22 sain sähköpostiin tiedon kisa-aikatauluista. Me oltiin tehty mun viimeistely sen mukaan, että aamulla olisi kisa Espanjan malliin, mutta nyt mulla alkaiskin vasta illalla. Enää en kerennyt eväitä väsäämään lisää ja pieniä viimehetken muutoksia tuli. 7 h on aika pitkä aika kököttää kentällä joten päätettiin mennä meille. Kerkesin laittaa tuossa odotellessa lisää ruokaa, laittaa tukkaa ja Eveliina sai ensimmäisen värikerroksen. Illan kone oli onneksi suoralento ja tehtiin jotain mistä äiti on aina varoittanut, eli otettiin pimeä taksi ja pidettiin peukkuja että hyvin tässä käy. Oltiin painettu jo pitkin kenttää kevyttä munaravia, laukut tuli onneksi ensimmäisenä, kuski ajoi kun riivattu ja ehdittiin ajoissa kilpailijakokoukseenkin, sillä saatiin odotella vielä kokouksessakin pari tuntia ja Timo-parka pääsi vasta 12 yöllä punnitukseen.
En ole koskaan nukkunut kisoja edeltävää yötä kovin hyvin, liekkö jännityksestä, kofeiniista yms. johtuen. Nyt kuitenkin täräytin jopa 8 h suoraa huutoa ja olin aamulla herätessä ihan terässä. Ihanaa kun oli kerrankin kunnolla ajan kanssa laittautua. Kv-kisoihin lähtiessä kannattaa varautua ihan kaikkeen, myös siihen että kuu putoaa, niin ei ainakaan ylläty. Hotellilta piti olla kuljetus kisapaikalle, mutta bussia ei ikinä tullut, valtaosa kilpailijoista edelleen hotellilla eikä koko pirun kaupungissa muka ainoatakaan taksia vapaana. Timo oli jo seuraamassa kisoja ja laitto viestiä, että järjestäjät ovat päättäneet aikaistaa iltapäiväkisoja puolella tunnilla, mutta eihän kukaan ollut viitsinyt tästäkään ilmoittaa.
Hauskaa miten kulttuuri ulkomailla on ihan toista kun Suomessa. ”Takahuone” oli kolmessa kerroksessa, joissa oli erinäisiä pieniä huoneita täynnä akkoja, jonne piti yrittää kamansa sysätä. Täällä sitä kysytään varovasti että anteeksi onko tässä tilaa, kun tuolla pikkulikatkin tulee ja työntää kamas sivuun että he tulevat nyt tähän. Sama meininki kilpailijakokouksessa, kun pitää tosissaan taistella paikastaan jonossa. Naisilla on kynnet, meinaa tämmöinen hento suomineito jäädä siinä rytäkässä jalkoihin! Todettiin kuitenkin että tuosta pikkuhuoneesta loppuu happi eikä sieltä ole mitään toivoa seurata miten homma lavalla etenee, joten siirryttiin kirjaimellisesti lavan taakse passiin. Pari tuntia seisoin öljyissäni, tunnelmat parempana kuin koskaan odottaen omaa vuoroani.
To be continued…