Työ-koulu-työ-työ-koulu-työ-kombon läpikäyneenä tietää, että mikäli asioita aiotaan saada aikaan, on pakko olla vähän suunnitelmallisuutta. Olenkin aina aikatauluttanut viikkoni etukäteen, kirjoittanut minä päivänä aion tehdä minkäkin treenin ja siinä pysytään. Oon ollu aika kova suorittamaan ja tykkään että on joku kontrolli kokoajan tekemisistäni. Tämän takia en teekään koskaan mitään spontaania, sillä auta armias jos niin pääsee käymään ettei asiat tapahdu niin kuin haluan, meillä on piru irti. Eräs ihminen sanoi mulle että menetän elämästä hirveesti, koska en kulje tuolla takki auki ja ota vastaan mitä on tullakseen. Ei tällä ole nyt niiden tunteiden suojelemisen kanssa mitään tekemistä, vaan yksinkertaisesti sen, että mun täytyy olla tiettyinä kellonaikoina rykimässä tai ruokalautasen ääressä ja jos en ole johonkin rillutteluun etukäteen varautunut, ei onnistu. :) Plus että elän kyllä elämäni onnellisinta aikaa juuri nyt, kiitos vain. Pointti miksi lähdin tästä selittämään, on se, että vaikka omasta mielestäni langat on hyvin hyppysissä, treeneistä puuttuu se kirjanpito! Sain lauantaina jo vähän palautetta että missäs on sihteerin kynä ja paperi.. Mullehan on tehty valmis ohjelma, joka on kyllä paperilla, mutta en ole pitänyt kirjaa esim. millä painoilla oon puntannu/montako toistoa tuli vängättyä viimeksi. Voi olla että tässä asiassa muutoksen tuulet puhaltaa.

Toinen juttu on sitten tämä uusi treenimusiikki. Armas velikultani lisäsi 54 tsipaletta örinää soittimeen, ”tää saa sut sykkii”. Eittämättä. Rintatreenissä aloin kuuntelemaan että kylläpäs jytää, mikähän on kappaleen nimi.. Sopi tunnelmaan kuin sormi sieraimeen, sehän oli ’Deadweight’. Tästä vähän maistiaisia! Nyt on uusi teema ja sen nimi on ’ei tunnu missään’. Tarkoituksena on treenaa niin kovaa ettei kasetti kestä, filmi loppuu jne.. Vaikutteita otetaan tietenki Dana Linn Baileysta, muutama extra kirosana irtoskin jo! Nähtiin muuten Vegasissa DLBn kävelevä kopio, mikä oli aika karmivaa, kun kaikki oli matkittu tukkaa ja puhetyyliä myöten (true fani). Eli mäkin voisin alkaa varaa pikkuhiljaa parturiaikaa?

Sunnuntaina tein jotain, mitä en tee koskaan. Mulla oli yksityinen tanssitunti, jossa käytiin vähän reggaetonia ja merengueta läpi. Musta on tosi kaunista kun joku osaa tanssia ja kadehtien katoin kuinka Tuija liikkuu, kyllä mäkin joku päivä! Mulla on korvien välissä sellanen ongelma, että mietin yksikertaisesti liikaa: joko miltä näytän tai mitä tässä täytyy tehdä. Heti kun ei katso itseään peilistä eikä mieti, alkaa sujua vähän paremmin. Olen kyllä niin jäykkä että tämä teki mulle pelkkää hyvää, ihan eri tavalla sai lihaksia aktivoitua, hiki lensi ja nyt on haitari niin kipeä kaikesta sheikkaamisesta ettei tosikaan. Alan pikkuhiljaa ymmärtää miten tässäkin kyse on ennemmin asenteesta ja itse asiassa jo odotan innolla seuraavaa tuntia! On nähkääs vähän kotiläksyjäkin. Näillä muuveilla (pikkusen vielä kun treenataan) kuoritaan tästäkin elovenasta semmoi härski akka ettei olla ennen nähty. Parempi että vedetään vielä pikkuisen yli, lavalla kuitenkin puolet karsiutuu – paitsi Umpsonilla tuplaantuu. :)