Tänä keväänä etenkin vaati sen verran aerobista, että Santa Susannaan mennessä olin juossut tsubaut 1050 km. Kävi niin että juoksin lopulta 10 km kuutena aamuna viikossa asfaltilla (VIRHE), kun en uskaltanut pimeeseen metsään mennä. Eihän se silloin kun lunta riitti niin paha ollut, mutta sitten alkoki ongelmat – nimittäin penikkatauti. Periks en antanu ja irvistelin tossa aina niin kauan ettei enää kävelly missää muodossa.

Hovihierojani tmi Maura Väisänen on minua tässä hädän keskellä auttanu. Jos nautitte tuskasta niin menkää toki avaamaan penikat missä lihaskalvo rusautetaan irti sääriluusta. Omalla kohdalla äärimmäisyyksiin ei ole onneksi tarvinnut mennä vaan nyt usean kerran kovakourainen hieronta alkanee tuottaa tulosta! Ei mulla kipukynnyskään varmaa riittäis ku nytkin jo melkein pitää itkut tirauttaa.

Olen aina ennen tupannut laiminlyömään lihashuoltoa ja olen sen myös nahoissani jälkikäteen tuntenut. Nyt pyrin käymään hieronnassa mahdollisimman usein, sanotaan väh. kerran parissa viikossa. Tällä kertaa käsiteltiin jälleen sääret ja reidet ravisteltiin palauttavaan tyyliin. Sen lisäksi kokeiltiinkin vähän eri hoitomuotoja: Maura kinesioteippas jalat ja alaselän niin nyt seurataan kuinka puree. Idea oli muistaakseni (korjatkaa jos olen väärässä) että teippaus nostaa pintakudosta ja antaa sinne enemmän tilaa. Vielä kun muistan pistää pitkät kalsarit töihin enkä ota arskaa ni meillä on kaikki hyvin.

Siinä samalla kerroin kuinka mun on todella vaikea saada pakaroihin tuntumaa. Maura teki pari liikkuvuustestiä ja nyt löyty vastaus; mulla on lazy-pakara eli nostan ensin takareidellä! Eli ei siis ihme jossei tunnu, treenit menny kirjaimellisesti reisille. On mulle ennenkin toitotettu tästä, Nicolenkin mainitsemasta, mind-muscle-connectionista. Otin sen nyt sydämen asiakseni ja laskeskelinkin, että näihin aikoihin ens vuonna mulla on semmoset perskannikat että päällä pysyy tuoppi!

Muistakaa venytellä elkääkä juosko asfaltilla:)